Maailman parhaan leikin resepti

Maailman parhaaseen leikkiin tarvitset:

• 1 pieni tai vähän suurempi koira
• kaksi isoa ihmistä, pienemmätkin käyvät hätätilanteessa
• 1 ohut siporex-väliseinä
• 1 porakone
• vähintään yksi toimiva etusormi

Näin valmistat Maailman Parhaan leikin:

Ota porakone käteesi. Huolehdi siitä, että koneessa on toimiva akku ja yksi iso poranterä.

Varmista että kyseessä on siporex- tai muu heikkolaatuinen seinä ja että sinulla on seinän omistajan lupa leikin valmistukseen.

Aseta porakone lähelle lattian rajaa seinää vasten, terä edellä. Paina liipasimesta ja poraa seinään reikä oman maun mukaan. Sopivan reiän halkaisija on noin kolme senttimetriä. Huolehdi siitä, että reikä on porattu seinän läpi toiselle puolelle asti.

Kun reikä on valmis, aseta molemmin puolin reikää yksi henkilö. Henkilöllä pitää olla toimiva etusormi. Myös muut sormet voidaan kelpuuttaa. Henkilö työntää sormen seinässä olevan reiän läpi.

Ota yksi koira ja päästä se huoneeseen. Näytä koiralle seinän reiästä esiin pilkistävä sormi. Pyydä sormen omistavaa henkilöä liikuttamaan sormen päätä. Perverssit aktit on kielletty.

Estä koiraa syömästä sormea.

Estä koiraa nuolemasta naamaa ja hyppimästä riemusta.

Estä koiraa raapimasta seinää ja rikkomasta paikkoja, juostessaan toiseen huoneeseen.

Mikäli leikkiin osallistuu useampi henkilö, voivat he vuoron perään leikkiä tätä molemmin puolin seinää.

Ja voilà, Maailman Paras Leikki on valmis! Lähes ilmaiseksi olet valmistanut tuhansia leikkikertoja kestävän ratkaisun, josta koko perhe voi nauttia. Leikkimisen jälkeen reikään voi asentaa esimerkiksi johtoja. Eikä siinä vielä kaikki! Lisää jännitystä leikkeihin voit saada, jos käytät naapurin seinää!

Kyborgi-Tahvon paluu

Kaikki varmaan muistaa, että tossa pari viikkoa sitten meitsille laitettiin niskaan semmoinen joku implantti. Se oli sellainen joku härveli, jolla mun uskoakseni ihmiset pystyy lukemaan koirien ajatuksia. Kuulemma jos koira häviää, niin ihmiset pystyy vaan pienellä härvelillä lukemaan, että ketä se koira oikein ajattelee. Eli ihan selvää ufo-teknologiaa se.

Oon melko varma, että muori halusi asentaa semmoisen ajatuksenlukulaitteen mun niskaan, koska oon niin SUPERnero. Mun nerokkaat ajatukset vois pelastaa koko maailman, joten ei kai se mikään ihme oo jos ne haluaa tietää mitä mä ajattelen! Ykskin päivä mä ajattelin ruokaa ja mitä ruokaa söisin ja miten sitä söisin….ja heti muori tiesi, että taas Tahvolla on nälkä. Se oli ihan varmana hyödyntäny tota ajatuslaitetta. Muori on lisäks sanonu, että moni nainen haluais tietää mun hoikkuuteni salaisuuden ja tietty sen, miten mun vatsaan voi mahtua litra ruokaa, vaikka oon vaan pieni eläin. Niin että pitäis varmaan hankkia sellainen foliokypärä suojaamaan mun kallisarvoista älyäni.

Lisäksi oon havainnu merkittäviä muutoksia mun käytöksessäni sen jälkeen kun se implantti asennettiin. En oo ihan varma, mutta voisin väittää että se vaikutti meitsin egon kasvuun merkittävällä tavalla. Nääs kun nykyään mä en niin hirveesti enää halua huudella noille naapurin koirille, vaan voin kävellä vaan muina koirina niiden ohi. Ja sit eilen tuli vastaan kaks semmoista pikkukoiraa, jotka molemmat oli poikia, eikä mun tehny koko ajan mieli vetää niitä turpaan. Mä vaan haistelin niiden naamoja ja sit kävin vähän kirjottamassa puskaan mun tunnuslauseita. Ja ne ei ees isotellu mulle! Siispä niiden oli pakko tietää, että Tahvo on kingi. Tietty mä oon kingi, kun mulla on pala metallia niskassa ja taisteluarpi mitä esitellä pikkujätkille.

Kuka on kingi? Tahvo on kingi.

Emäntä sanoo, että mun metamorfoosi johtuis muka vuosia kestäneestä väsytystaistelusta, mutta en kyllä yhtään tiedä mistä se puhuu. Mua ei ainakaan väsytä yhtään. Eilenkin revin semmoisesta pahvitötteröstä nameja ja juoksin se pahvi suussa pitkin taloa. Ja tänään mä retuutin kuoliaaksi sinisen hanskan, jossa on krokotiilin hahmo…ja hauskaa oli eikä väsyttäny lainkaan. Ehkä emännän pitäis nyt viedä mut sinne akilitiin, kun se kerran lupas. Jos sen väsymys lähtis pienellä juoksemisella paremmin, kun se mullakin näyttää tehoavan niin hyvin.

Tosimiehet paskoo pusikkoon

Onpas omituinen juttu, miten nopeasti nykyään tuleekaan pimeä! Enkä mä nyt viittaa muorin pääkopan pimeimpään osaan (mikä sekin on varsin hämmästyttävä asia) vaan ulkona olevaan pimeyteen.

Nääs kun ei siitä oo kuin pari kuukautta, kun mä vielä pääsin aamupisulle auringon kanssa samaan aikaan. Tosin ei aurinko käyny pisulla, ainakaan mun tietääkseni.

Mut nyt kun mä aamuisin herään, niin on ihan pimeää. Eikä mua huvittais yhtään nousta ylös sängystä, vaan voisin vaan köllötellä muorin jaloissa. Joskun emäntä sanoo, että olis niin kiva jäädä Tahvon kaa köllimään lusikka-asentoon eikä mennä ollenkaan töihin. Lusikka-asennossa on kieltämättä mukava olla, varsinkin jos joku rapsuttaa masua.

Semmoinen huono puoli tossa pimeydessä on, että ei näe yhtään minne sitä astuu. Muori menee nykyään aamuisin tosi varovasti eteenpäin metsässä, kun eräänä kauniina päivänä se löysi kengän pohjasta tuliaisen meidän lenkin jälkeen. Ja se ei tosiaan ollu meitsin jättämä tuliainen, vaan oikee iso terveinen kakkendaalista! Yök. Mä inhoon semmoisia terveisiä. Muorilla oli kauhee homma pestä sen kengät, kun ne haisi ihan sonnalle. Inhaa. Mä en kyllä voi ymmärtää, miten joku koira voi kakkia keskelle metsäpolkua. Luulis nyt olevan jotain häpyä, ettei tarvis keskelle tietä paskoa! Määhän kävelen siinä! Kerran mä näin yhden koiran, joka väänsi torttua ihan tyytyväisenä keskelle kävelytietä. Ei se näyttäny olevan moksiskaan siitä, että tulipa pikkuinen läjä kakkaa tähän tielle ja kaikki katsoo. Mua kyllä ärsyttäis ihan kympillä, jos en pääsis puskaan paskomaan. Tosimiehet paskoo pusikkoon! Ja mitä pimeämpi pusikko ja mitä syvemmällä metsässä, sen parempi. Ei mihinkään kadulle tai polulle.

Toisaalta, voihan olla että se katukakkija oli ottanu mallia omistajastaan. Nääs kun ällöimpiä löytöjä muori on tehny uimarannan vierestä, jossa oli käyty vääntämässä terveiset oikein paperin kera. Eikä ollu minkään pikkulapsen tuotosta se, vaan ihan ranteen paksuista ja hyvin pyyhittyä. Ja isot miehet kävi lorottamassa baari-illan jälkeen meidän ikkunan alla, kun Turun keskustassa asuttiin. Niin että ei kai se koirien vika ole, jos vessatavat on vähän hakusessa, kun tuntuu olevan ihmisilläkin. Kauhulla mä vaan odotan, mitä jännittäviä löytöjä tuolta keväällä paljastuu, kun pimeys taas vaihtuu valoon. Ällöä, sanon minä.

Kääpiö talossa!

Yllätyin täysin, kun meidän taloon tuli vieraita. Se toinen vieras oli enemmänkin tuttu, mutta toinen oli tosi vieras! Se oli pieni kääpiö, eli pikkuruinen ihmislapsi. Ihmislapset on sellaisia miniversioita oikeista ihmisistä: ne osaa puhua ja kävellä melkein niinku oikeat ihmiset mut on vaan paljon pienempiä.

Mun mielestä kääpiöihmiset on aika pelottavia ja outoja. Siks mä ensin haukuin sitä ja ajattelin ettei meidän ehkä kannata päästää niitä sisälle asti. Ties mitä ihmeellisyyksiä sellaiset melkein-ihmiset voi tehdä, kun tavallisetkin ihmiset on niin omituisia.

Mut emäntä sanoi, että mä en saa mennä sinne rähjäämään, vaan pitää päästää ne vaan sisälle ja katsomaan meidän taloa. Mun piti maata omalla paikallani, enkä saanu mennä häiritsemään niitä. Eiks oo epistä! Mistä mä nyt tiedä josko ne vaikka koski mun leluihin tai tavaroihin?

Sit vähän ajan päästä se pieni ihminen tuli alakertaan ja emäntä otti sen sylkkyyn. Halusin ihan kauheesti tehdä tuttavuutta sen kaa, koska ei se vaikuttanu ihan kauheen pelottavalta. Mut muori ei antanu koskea siihen, koska mä oon kuulemma arvaamaton. Ai mää vai? No en tosiaan oo. Mää oon kaikista arvattavin koira. Kaikki arvaa heti, että mä oon nerokas, komee ja söpö. Mut muori on toista mieltä, ja uskaltaa väittää että mun mielialat saattaa vähän (paljon) vaihdella kun mulla on liikaa vauhtia päällä. Siks se päästi mut vaan vähän haistamaan sitä pikkuihmistä. Mä olisin kauheesti halunnu pestä sen naaman, mutta se ei jostain syystä tykänny ideasta. Se sanoi, että on ällöä kun mä nuolen naamaa. Ällöä? Ja mä kun laitoin ihan parhaan naamannuolemisen peliin…

Ei mun sit kauheesti tarvinnutkaan pelätä sitä pikkuista, mutta varmuuden vuoksi muori sanoi, etten saa tulla sähläämään sinne niiden kanssa. Mulla on kuulemma liikaa vauhtia ja se aiheuttaa vaarallisia tilanteita…Vaikka mä olin ihan kiltti! Eiks oo tosi epistä! Tää vaan vahvistaa mun epäilyksiä siitä, että ihmiset on varsin outoja. Mut aika mielenkiintoisia, erityisesti tommoiset kääpiöversiot niistä. Ehkä mä vielä joskus uskallan olla semmoisen kaveri, kunhan varmistun sen luotettavuudesta. Otetaan vastaan kanssaveljien ja -sisarten kokemuksia pienistä ihmisistä ja erityisesti vinkkejä siitä pitääkö niitä pelätä.

Kyborgi-Tahvo

Tänään on ollu niin outo päivä! Se alkoi oudosti ja on jatkunu vielä oudommin!

Nääs kun heti kukonlaulun aikaan muori raahas mut ylös sängystä ja pisti autoon. Ja isäntä heitti meidät Turun keskustaan jossa oli ihan sikana ihmisiä. Ja että siellä oli haisuja ja kaikkee outoa, kuten lehtipuhaltimia ja rekkoja ja pyöräilijöitä. Ja mua jännitti ihan kauheesti. Oudointa oli, että joistain taloista ihmiset tuli yht’äkkiä ulos kadulle ja joihinkin taloihin pääsi sisälle suoraan siitä kadulta. Olisin halunnu mennä yhteen niistä taloista, mutta muori sanoi ettei sinne saa viedä koiria. Höh.

Ja sit muori talutti mut eläinlääkärin luo, jossa oli pari muutakin koiraa. Mua hermostutti aikalailla, kun se yks koira hyppi koko ajan ja mun teki mieli näyttää sille närhen munat. Mut muori sanoi, että sekin oli vaan hermostunut.  Ja nyt mä ymmärrän miks! Koska se tiesi, että siellä lääkärissä tehdään vaan pahoja juttuja! Määkin jouduin sinne pieneen koppiin ja muori nosti mut pöydälle. Ja mä yritin kaikkeni, että olisin päässy muorin sylkkyyn, mutta se vaan pakotti mut takaisin sinne pöydälle. Ja arvasin heti, että eihän tästä seuraa kuin kärsimystä ja kipua. Ja oikeessa olin.

Ne teki mulle jotain tieteellisiä kokeita, koska mun nahan alle laitettiin semmoinen siru. Ja se sattui aika ikävästi sen laittaminen, mutta sehän nyt oli ihan arvattavissa. Eivät sentään tutkineet mua millään ihme lonkeroilla, niinku tieteiselokuvissa yleensä. Ja sitten se eukko laittoi vielä jotain ainetta mun niskaan, jotta en kuulemma saa vesikauhua. No okei, se on oikeestaan ihan hyvä juttu, koska mä niin pidän uimisesta.

Mut se mirosiruhommeli oli musta aika ikävä juttu. Oon ihan varma, että ihmiset käyttää sitäkin hommaa vaan omaksi hyödykseen. Ehkä ne yrittää muuttaa meitsin puolirobotiksi, sellaiseksi, joka tottelee käskyjä. En tosiaan rupea semmoiseksi. Tai sit vähitellen mun kaikki ruumiinosat korvataan koneilla, ja musta jää jäljelle vaan jättimäiset aivot, jotka pyörittää koko juttua. Kääk! Kyborgi-Tahvo! Se eläinlääkärikin sanoi, että meitsi on terve ja lihaksikas veikkonen, joten kyllä ne selvästikin oli kiinnostuneita meitsin ruumiin kunnosta.  Onneks emäntä ei kuitenkaan suostunu jättään mua sinne pidemmäks aikaa, vaan me lähdettiin aika pian kotiin.

Kotimatka olikin helmi juttu, koska mä pääsin bussiin! Bussit on ihan parhaita. Ne on parempia kuin tavalliset autot, koska niillä pääsee jänniin paikkoihin ja ne pysähtelee aina välillä. Kauppatorilla mä yritin mennä kaikkiin busseihin, mutta muori ei päästäny. Huusinkin ihan kuin pieni sika, kun se yks bussi ei ottanu mua kyytiin, ja emäntä sanoi että se on ihan hassua. Mä en kyllä käsitä mistä muori voi tietää millä niistä me päästään kotiin. Kaikki ne näyttää ihan samoilta mun mielestä. Se bussikuski kehui mua innokkaaksi, ja sitä mä kyllä olinkin. Haluaisin jäädä aina joka pysäkillä pois, koska mistä mä muuten tiedän ollaanko me kotona vai ei. Muori jostain syystä osas arvata oikein ja sit me ihan oikeesti päästiin kotiin.

Eli oli kyllä varsin omituinen ja tapahtumarikas aamu. Nyt mä jään odottelemaan, että alanko kuulla jotain avaruudesta tulevaa puhetta tai sit muuttuuko mun käytös jotenkin robottimaiseksi.  Jos mun käytöksessä ilmenee jotain tavallista omituisempaa, niin ilmoittakaa pikaisesti muukalaisteknologian tutkijoille…