Yksi väsynyt matkustaja

Olipas rankka reissu. Ihmiset vei mut pitkästä aikaa kaukomummolaan, missä niitä kääpiöitäkin asuu. Meidän reissut sinne on aina vähän jänniä, kun mä vähän pelkään niitä kääpiöitä enkä oo oikein vielä päättänyt politiikkaani siihen Jehu-kissaan.

Tällä kertaa reissu meni suhteellisen sujuvasti, vaikka mä aamusella vähän rähisinkin sille toiselle kääpiölle. Sen pienemmän kääpiön kanssa mä olinkin sit tosi hyvä kaveri, koska siltä saa aina ruokaa ja se leikkii mun kaa. Ruokkijoiden kaveri kannattaa olla. Kyllä mä loppujen lopuksi käyttäydyin varsin hyvin, vaikka sit reissun loppuvaiheessa vähän ressasin ja piilouduin välillä sängyn alle. Tai siis mä työnsin pääni sinne, kun en mahtunu kokonaan. Mut jos mä en näe ketään, kukaan ei näe mua! Eiks oo nerokasta!

Päätin tällä kertaa, että mun katu-uskottavuuteni riittää kohtaamaan Jehu-katin. Yleensä oon suhtautunu siihen aika räjähtävällä temperamentilla, kun se aina sähisee mulle. Mut tällä kertaa en. Koska mä oon kuul ja melkein kolmen vanha. Jehu on yleensä yhdessä huoneessa, jonne mä en saa mennä. Mutta tällä kertaa se olikin hiippaillu sieltä keittiöön ja menny pöydän alle. No, meitsi sit tuli lenkiltä ja tepsutin sinne katsomaan, että onks jotain sapuskaa tarjolla. Ei ollu, mutta Jehu kökki pöydän alla. Mä vaan murahdin hiukan ja sit juoksin pois. Ja sitten se katti lähti juoksemaan, mut mä vaan katselin olkkarista sen menoa. Nääs kun mulla oli tärkeempää hommaa: piti mennä katsoon taas sinne keittiöön, että jättikö se kissa mulle jotain safkaa.

Reissussa oli kyllä hyvät puolensa. Mä pääsin juokseen taas Nellin kaa. Nelli on paras juoksukaveri. Se löysi hienon kepin ja sit juoksi kauheeta vauhtia pitkin metsää. Ja me käytiin yhdessä juomassa kuralätäköistä ja mä kierin lumihangessa. Aika siistiä!

Siivoojan mysteeri, osa II

Onnenpäivä!

Ei se ihana siivooja ollutkaan avaruusolentojen kaappaama, sillä se tuli tänään käymään käytävässä! Ihanaa! Mä näin sen jo kaukaa, kun oltiin tulossa aamulenkiltä. Tunnistin heti sen siivoojamaisesta ulkomuodosta, että tuossahan se on se kauan kadoksissa ollut ystäväni. Aloitin semmoisen kitinän ja huudon, että kortteli raikasi. Olin niin onnesta soikeana! Siivoojaa nauratti ja naapurit vähän katsoivat, että mikäs sille Turun kuuleimmalle urokselle tuli. Mut ei mua haitannu. Noloilun sijaan mä kääntyilin sen käsissä kuin pieni lapamato, semmoinen väkkärä ja valkoinen. Ja se rapsutti mua ja nauroi.

Ja mikä parasta: siivoojalla oli taas mulle namia taskussa. Se anto kaks kertaa namipalan. Aika reilua mun mielestä. Ja mä tykkään reiluista tyypeistä, etenkin semmoisista millä on ruokaa tarjolla. Jokaisella koiralla pitäis olla tommonen reilu ystävä.

Siivoojan mysteeri

Mun rakas siivoojani on kadonnut! Tulin aamulenkiltä ja haistoin sen selkeesti käytävässä, mutta missään sitä ei näkynyt. Vinguin ja etsin sitä kaikkialta, mutta ei se ollut missään. Oisin menny toiseen kerrokseenkin ja kellariin etsiin sitä siivoojaa, mutta muori ei antanut. Niinpä mä jouduin työntämään pääni kaiteen välistä, kun yritin urkkia sinne alas.

Vinguin sille hirveesti, että “Hei siivooja-täti, missä oot”, mutta ei se vastannut. Kuitenkin käytävässä haisi ihan selkee siivooja. Muorikaan ei yhtään auttanut mua, se vaan totes tylysti, ettei siivooja oo enää täällä. Miten niin ei oo täällä? Täällähän haisi ihan selkeesti sen haju. Onko se höyrystynyt ja jättänyt haisunsa meidän käytävään? Voiko siivoojat höyrystyä? Tai entäs jos avaruusoliot on kaapanneet sen? Oon kuullu, että avaruusolennoilla olis semmoisia sädetysjuttuja, joilla ne kaappais viattomia siivoojia. Ja entäs jos ne avaruusoliot vaikka syö kaikki ne dentasticksit, mitä sillä tädillä on aina taskussa! Miten kauhee ajatus!

Jos joku tunnistaa meidän siivoojan ja löytää sen esim. avaruusolentojen luota, niin ilmoittakaa mulle. Tuntomerkit: täti, jolla on harja kädessä ja taskuissa paljon namia. Ja se tykkää pienistä koirista ja haisee parfyymille.

Valokuvatorstai: Häivähdys

Valokuvatorstain haasteena tänään valita ja kuvata kielemme kaunein sana. Minusta se sana on “häivähdys”.

 

Olisipa jokaisessa päivässä

Aavistus seikkailua,

häivähdys uutta

- Monta suloista salaisuutta.

Öttiäisten invaasio

Kevään tullessa mä havaitsin, että taas on öttiäisiä liikkeellä. Mä pelkään kaikkia öttiäisiä, paitsi murkkuja. Nääs kun viime kesänä mua pisti amppari nokkaan ja se nokka turpos ihan jättimäiseksi. Näytin ihan bullterrieriltä. Siitä asti mä oon pelännyt kaikkia pieniä lentäviä pörriäisiä.

Talvella niistä mönkiäisistä ei oo ongelmaa, koska ne on kaikki etelässä tai ehkä Ruotsissa. Mutta nyt ne on taas täällä! Pitäisköhän mun laatia joku suunnitelma niiden varalle, ettei ne vois pelotella mua? Entäs jos muori ei oo kotona ja meille tulee amppari sisälle? Tai entäs jos tulee kärpänen? Mistä mä tiedän mikä pörriäinen on vihulainen ja mikä ei?

Eilen mä näin mummolassa kärpäsiä ja niillä oli selkeesti joku yhteissuunnitelma menossa. Ne tais olla verenimijäkärpäsiä, koska ne imeskeli puusta sitä valuvaa töhnää. Hyvähän se on nyt pörrätä, kun ne on vielä kasvissyöjiä, mutta entäs jos ne rupeaa haluamaan koiranlihaa?

Mun tarttee nyt ruveta tutkimaan ökkömönkiäisten tuhoamissuunnitelmaa, ennen kuin ne pääsee pienen valkoisen koiran lihan makuun…