Valokuvatorstain teemana on tänään armo.
Kuvassa rakas Anu viimeisenä kesänään, nauttimassa vehreästä nurmesta. Anu jouduttiin päästämään paremmille paimennusmaille pari kuukautta kuvan ottamisen jälkeen.
Kuinka raskasta onkaan armo
sellaisella hetkellä
Kun paras Ystävä
haluaisi jo lähteä,
ja rakkauden rajoja mitataan.
Hienosti sanottu. Vetää sanattomaksi.
- onnin mamma
No niin, tippa silmässä heti kun tällaisia katselee. Raskas päätös, jossa täytyy jättää hyvästit niin paljolle.
Kaunis kuva koirasta.
On sinänsä kummallista, että se mikä lemmikkieläimen kohdalla täydellisesti hyväksytään ja ymmärretään ei saisi toteutua ihmisen kohdalla. Joskus toki tapahtuu, kuten sotatilanteissa.
Kommentoin, mutta lennähti taivaan tuuliin. Otanpa uusiksi. Hellyyttävä kuva ja teksti, tekisi mieli silittää. Miten täynnä armoa onkaan uni, armahtaa väsyneen, vie viheriäisille niityille lepäämään. Kuvassa voi aistia kaiken, se tulee lähelle, koskettaa syvästi ja syvältä, siinä on ruohon tuoksu, elämän maku, vihreys, joka jatkuu menetyksenkin jälkeen. Miten kevyttä on armo, miten raskasta, kun tulee luopumisen aika, kun tulee päätöksenteon hetki.