Valokuvatorstain inspis tulee tänään satamasta.
“Satama on ihastuttava tyyssija elämän taisteluihin uupuneelle hengelle. Taivaan avaruus, liikkuvien pilvien rakennelmat, meren vaihtuvat väriasteikot, merkkivalojen tuike ovat ihmeen sopiva kuvastin, joka virkistää silmiä väsyttämättä niitä koskaan. Linjakkaat, takilaltaan monimutkaiset alukset, joita mainingit viihdyttävästi keinuttavat, ovat omiaan pitämään mielessä yllä rytmin ja kauneuden tajua. Ja se, jolla ei enää ole uteliaisuutta eikä kunnianhimoa, hän voi huvitella salaperäisellä ja ylimyksellisellä tavalla: tarkkailla näkötornissa maaten tai aallonmurtajaan nojaten, kuinka liikkuvat ne, jotka lähtevät ja palaavat: ne, joilla on vielä voimaa tahtomiseen ja halua matkustaa tai rikastua.”
(Charles Baudelaire: Pariisin ikävä 1869, suom. Väinö Kirstinä ja Eila Kostamo, Karisto 2000)
Asuttuani kaksi vuotta Turun sataman laitamilla, olen maakrapuna alkanut ymmärtää merenkäynnin kauneutta. Aiemmin etäisiltä tuntuneet laivat tulivat arjeksi, niiden torvien ääni kaikui rannalle. Lumoutuneena jäin usein katsomaan, kuinka Ruotsiin lähtevät jättimäiset laivat irtaantuivat satamasta ja katosivat pian horisonttiin. Siksi minun on osallistuttava haasteeseen kahdella kuvalla:
Upeat värit tuossa ylemmässä taivaassa.
Talvinen satama on hauska aihe. Vaatii paljon, että Suomesta jään keskeltä pääsee avomerelle, mutta silti merellä on tiet kaikkialle maailmaan.
Alemmassa kuvassa näyttäisi olevan innokas matkustajatarjokas
Lähtövalmiit.
Kiitos kaikille kommenteista!
Tahvo on selvästikin syntynyt laivakoiraksi. Vesi on sen lempparielementti, heti ruoan jälkeen.
Kuulostaa Tahvo ihan meidän Saran sukulaissielulta.
Eihän sitä koira muuta tarvitsekaan kuin ruokaa ja vettä
Ylemmässä kuvassa on ihana taivas ja alemmassa (myöskin ihanalla) koiralla ihan selvästi jo laiva, jolla lähteä matkaan, pongattu.