Pikku-pukki bää bää…

…käyskenteli sillalla. Sen uhkas syödä peikko, vaan pukki sanoi näin: “Älä ota minua, ota pukki seuraava. Ota keskipukki, tukeva kuin tukki”.

Vai mitenkäs se loru meneekään?

Tällä kertaa kyseessä ei kuitenkaan ollut pikku-pukki, vaan pikku-Tahvo. Nääs kun meitsi oli muorin kanssa sienireissulla ja mä tapani mukaan juoksentelin kauheeta vauhtia edes takas. Kun mun tapaani kuuluu, että juoksen ensin pari metriä muorin edelle ja sit takaisin. Ja sit mä juoksen taas pari metriä edelle ja takaisin. Se on mun tyyli.

No, tällä kertaa mä juoksin todellakin sillalle. Kipikipipikipi. Se oli semmoinen puinen, aika kälyinen silta keskellä pöpelikköä. Ja sit mä juoksin takaisin sillan yli ja otin muorilta namin. Ja sit mä juoksin taas sillan yli.

Ja hetken päästä tuli muori sillalle. Tömps tömps. Muori tömisti niinku nyt tommoset jättiläiset tömistää. Ja kappas vaan, sillalla ei ollutkaan peikko, vaan kyykäärme! Enkä mä ollu edes huomannu sitä! Voi vitsi. Mä olin vaan juossu kipikipi sillan yli kolme kertaa, ilman mitään havaintoa mistään kärmeksestä. Vähänkö muori kauhistui. Ei sen takia, että se olis pelänny sitä kärmestä, vaan siks että sehän ois voinu purra meitsiä! Onneks se oli sentään aika viksu käärme, ja tajus olla purematta mua. Se varmana ajatteli, että nyt kun tuolta tulee ensin tuo pikku-Tahvo, niin hetken kuluttua tulee joku keskikokoinen koira perässä. Ja kun Tahvo on tosi sitkeää lihaa ton ainaisen juoksemisen takia, niin odotanpa sitä keskikokoista koiraa. Mut aha! Sieltäpä ei tullutkaan mikään keskikokoinen koira, vaan jättikokoinen emäntä, tukeva kuin tukki! Voi mikä pettymys pienelle sinttikyylle.

Muori sitä vaan pähkäili, että kylläpä oli kyy paikan valinnu. Keskellä eimitäänmetsää se päätti mennä sillalle makaamaan. Mikä dorka. Mut muori ei selkeesti ymmärtäny, että se oli vaan peikon sijainen sillä sillalla. Ens kerralla kun me mennään, niin peikko on varmana palannu kesälomalta.

No mutta, oli näistä jännistä hetkistä jotain hyötyäkin. Me nääs löydettiin ihan sikana kantarelleja ja meitsi näytti muorille muutaman suppilovahveronkin. Ja sit mä merkkasin niinhin kantarelleihin mun teostomerkkini, eli etuhampaiden jäljet. Mulla on kohta oma firma, “Tahvon sieni ja suppilo”, ja sit mä otan hirveet palkkiot jokaisesta koiranetsimästä sienestä.