Super-Salmonella!

Voi vitsi mikä onnen päivä! Nimittäin meitsi sai ihan oman salmonellan!

Mutta ei tää sentään oo mikään ripulitauti eikä vatsapöpö, vaan ihan oikee henkilökohtainen pakteerini.

Nääs kun meidän mummo oli törmänny töissään erääseen onnettomaan pakteeriin. Se pakteeri oli heitetty roskiin, vaikka oli ihan uusi ja valkoinen ja kaikkee. No eihän mummo raaskinu pikku-Salmonellaa sinne jättää kärvistelemään, joten sehän toi sen meitsille.

Kyllähän mä sitä pakteeri-parkaa hetken aikaa retuutin, vaikka emäntä kyllä sanoi sen olevan aika harvinainen pakteeri. Ja sit lopulta ne otti sen multa pois, kun meinasin syödä sen silmämunat ja haituvat ja kaikki.

Oli se vaan hirmu hauskaa niin kauan kuin sitä kesti! Nyt mä voin ainakin sanoa, että oon heitelly niska-pers-otteella salmonellaa pitkin seiniä. Ja oikee jättisalmonella olikin! En varmana saa tänä talvena ripulitautia.

Ps. Emäntä käski sanoa, että täältä niitä pakteereja saa, jos joku muukin haluaa oman pikku pöpön.

Jos metsään haluat mennä nyt…

…niin takuulla yllätyt. Ja varmana näät myös sammaleet myllätyt.

Ainaskin mä näin. Mä tosin yllätyin tosi positiivisesti jo kotona, kun lähimummo tupsahti yllättäen meille! Sepäs vasta olikin veikeää. Yleensä mä oon luullu, että mummot asuu mummolassa ja niiden luo mennään. Mut tää meidän mummopa onkin liikuteltava malli, joten se oli osannu ihan ite tulla meille. Ihmeellistä, ellei jopa hämmästyttävää. Ihan kaikkeen se ei kuitenkaan ollu osannu varautua, sillä tuliaiset (mulle) oli unohtunu. Mut ehkä se ens kerralla muistaa.

Meidän mummo on paitsi liikuteltava, myös maastomalli. Sen voi ottaa mukaan metsään, eikä se jämähdä jokaiseen kiveen ja kantoon. Aika jännää, koska mummolla on vaihdettu jotain iskunvaimentimia tai jotain toisesta jalasta. Eikä sitä mitään korotettu ole, eikä maavaraakaan oo yhtä paljon kuin emännällä, mut ihan hyvin se silti etenee hankalassakin maastossa. Melkein yhtä hyvin kuin meitsi. Mut mähän oonkin vertailun yläpuolella.

Niinpä me mentiin mummon, isännän ja emännän kaa etsimään niitä ruskeita haisusieniä metsästä. Ne on aika haisusieniä, koska mä haistan ne. Paitsi nyt, koska nepäs olikin jäätyneet ihan kököiksi. Olivat aika rapsakoita suussa, maistoin. Ja kyllä me niitä löydettiinkin, vaikka mä en kyllä auttanut yhtään. Kun mua kiinnosti vähän tärkeämmät asiat.

Oli nimittäin metsään tullut muitakin, semmoisia hirviönmetsästäjiä. Niillä oli haukkuva koira mukana ja ne kulkivat pyssyt tanassa tiellä. Se oli jännää. Meitsi odotti, että missäs se hirviö nyt sit mahtais olla, mut en semmoista nähny. Sen sijaan löysin peuranpapanoita, jotka oli melkein yhtä hyviä kuin pupunpapanat. Niin joo, ja sit mä löysin ihan hirveen ihmeellisen keon! Se oli varmana modernia muurahaisasutusta, koska sen muodot ja tyyli muistutti funkkista. Siinä keossa asuu varmana tosi yksilöllisiä murkkuja!

Hirveitä traumoja

Mä koin eilen hirveitä traumoja. Nääs kun mulla on ollu ainaskin viimeisen vuoden ajan lenkkeillessä päällä valjaat. Eikä mitkä vaan valjaat, vaan Y:n malliset Aatu-valjaat. (Tilattu muuten täältä, ja oli varsin toimivat. Ei maksettu mainos. toim.huom.) Ne on tosi mukavat, ei kiristä eikä purista, enkä mä voi ees nojata niihin vetotarkoituksessa. Ja mähän oon tosi tarkka mukavuuden suhteen. Mun täydellinen vartaloni menee ihan pilalle, jos joudun käyttään jotain huonon mallisia vermeitä, tai sit semmoisia, joiden klipsujen väliin meinaa jäädä mun mahtava karvoitus. Emännän mielestä mun vartaloni olis menny ihan pilalle, jos oisin jatkanu muiden kuin valjaiden käyttämistä, koska mä vedin ihan sikana tähän perheeseen tullessani. Siis vedin remmissä, en mä mitään muuta vetäny. Kai.

Olikin siis tosi kaamee huomata, että eipäs laitettukaan mitään valjaita ulos mentäessä! Ei laitettu ees huonompia valjaita. Vaan hämmästyksenkauhistukseksi muori laittoi mun kaulaani pannan! Siis semmoisen nahkapannan, joka ei muistuta pätkääkään valjaita.

Oli muuten tosi outoa. En mä tienny miten olisin kävelly, kun tuntui niin oudolta. Aluks en uskaltanu ees mennä nuuskimaan mitään, kun se panta oli niin omituinen kapistus. Lopulta mä sit onneks tajusin, että kyllähän tässä oikeestaan voi liikkua ja sit mä köpöttelin koko matkan muorin vierellä tosi nätisti.

Onneks emännän pantakoe oli vaan kokeellinen testi, jolla nähtiin osaanks mä yhtään kävellä ilman valjaita. Mut siis osaanhan mä! Osaan vaikka kokonaan ilman valjaita. Päästäis mut vaan vapaana viilettämään pitkin Turun pientareita, niin kyllähän mä sen osoittaisin. Iltalehti vaan otsikois, että “Turun alueella nähty pieni, nerokas, valkoinen salama. Ennennäkemättömän nopea liikkeissään. Ja tosi komee. Laji tuntematon.”

Korviketta mummolle

Meidän mummo on niin rakastunut täydelliseen koiramaisuuteeni, että se ihan kärsii kun olen poissa. Mummolle tulee selkeitä vieroitusoireita, kun se ei millään keksi, että minnekäs sitä maksalaatikkoa oikein laittaisin. Mä olen siis ihan välttämätön. Mummo haluaisi varmaan saada oman pienen Tahvonsa rapsuteltavaksi, mutta enhän mä voi millään olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. En vaikka olenkin lännen nopein.

Ja oon mä sitä miettiny, että kun mua on vaan yksi. Ei yhdestä Tahvosta voi millään riittää kaikille, vaikka onhan mulla massaa vaikka miten. Ja rakkauttakin mulla on, koska oon oikee mister Lovalova. Se buumbastik-laulu on selkeesti musta. Mister buumbastik, priti fantastik, mister lovalova, yyh….vai miten se menee…?

Mutta takaisin mummo-parkaan. Koska se selkeesti näytti kärvistelevän Tahvon rakkauden puutteessa, niin isäntä ajatteli hiukan helpottaa sen elämää. Niinpä se osti mummolle oman Tahvon. Halvan kopion, tietty, mutta ihan melkein mun näköiseni. Sillä on varmana ihan vaikeuksia erottaa meitä toisistamme. Nytpä voikin mummo-kulta halitella omaa korvike-Tahvoa, kun mä oon pitkiä aikoja poissa. Muistaa vaan, ettei anna sille korvikkeelle meitsin maksalaatikkoa.

Poro on parasta

Mun on ihan pakko todeta, että mä taidan oikeesti olla poromies! Eiku siis porokoira. En ois ikinä ajatellu, että se on ehkä mun todellinen luonto.

Nääs kun noi tyypit toi mulle eilen tuomisina poron luita. Ja ne oli ihan oikeita luita, eikä mitään ällöjä solmuluita. Mä en syö ollenkaan solmuluita, kun ne maistuu ihan sonnalle. Mut nää poron luut oli tosi helmiä! Muori sanoi, että ne on kylkiluita. Oikeestaan mua ei ees hirveesti kiinnosta, että mistä kohtaa poroa ne luut on saatu. Pääasia, että niitä on paljon.

Nyt kun mä olen syöny ison määrän poroa, niin voinkohan mä odottaa jotain muutoksia itsessäni..? Niinku että tuleeko musta enempi porokoiramainen? Vai vaikuttaaks nää poron luut mun miehisyyttä kohentavasti? Oon nääs kuullu, että jotkut myy poronsarvijuttuja kiinalaisille, jotka tarttee lisää mojoa. Emäntä sanoo, että ne semmoiset impotentiaaliset kiinalaiset tarttee  porojauhoa, että ne ois kovempia jätkiä. Mulla ei oo kyllä sitä vikaa, koska mä oon muutenkin tosimies enkä mikään impotentiaalinen. Mut muistuttakaa sit, jos mä huomaan yht’äkkiä, että oon muuttunu kulmakunnan kovimmasta jätkästä maailman kovimmaksi.