Pipari-Pärssonin paluu

Muorin piparkakkuleipomusten johdosta paha alter-egoni on palannut! Nimittäin Pipari-Pärsson!

Pipari-Pärssonin intohimona ovat yllättäen piparit ja kaikensorttiset leipomukset. Hänen on pakko saada päivittäinen annos piparkakkuja, sillä muuten ei lyyti kirjoita. Tämän vuoksi Pärsson päivystää kaiket päivät keittiössä ja odottaa huono-onnisten mämmikouraihmisten paluuta.

Saadessaan annoksen piparkakkua Pipari-Pärsson rouskuttaa sen kuuluvasti ja haluaa lisää. Hän on kyltymätön, jonka takia hän palaa aina uudelleen ja uudelleen pipareiden lähteelle. Voi kunpa tuo lähde olisi ehtymätön! Valitettavasti näin ei kuitenkaan ole, vaan lähdettä vartioi paha Litrahuuli-emäntä. Hän on kaikkien pienten piparkakkuhimoisten koirien pahin vastustaja. Litrahuulen suureen vatsalaukkuun uppoaa enemmän piparkakkuja kuin pieni koira uskaltaa unelmoidakaan. Miten julmaa ja inhottavaa. Tästäkin huolimatta alter-ego pitää pintansa, sillä kukapa muu puolustaisi SUPERnerojen mainetta, kun Pipari-Pärsson!

Harvinaista herkkua

Sain tänään maistella harvinaista herkkua. Nimittäin maistoin illan mittaan osan kissan hännästä, puolikkaan sydämestä, yhden tähdensakaran sekä pienen palan poroa. Ja ne kaikki maistuivat tosi hyviltä!

No ei ne tietenkään mitään oikeita olleet, vaan piparkakkuja kaikki. Mutta kun muorilla nyt sattuu olemaan ihan sikana piparimuotteja, niin se antoi mun maistaa eri muotoisia pipareita. En kyllä huomannu kauheesti eroa niiden muotojen välillä.

Tää piparihommeli on aika harvinainen juttu, koska emäntä ei semmoisia oo mulle väsännyt kuin viimeksi vuosi sitten. Se on ihmisille joku kausiruoka, ihan niinku kepapinliha. Mä olen kyllä sitä mieltä, että  piparkakkuja voisi tarjota pienille koirille vaikka joka päivä. Ne on jo valmiiksi ihan saman värisiä kuin täysravintonappulat, mutta haisee vaan paljon paremmalta. Ja terveellisiäkin ne on, koska niissä on kananmunia. Muutenkin noi jouluruoat voisi yleistää jokapäiväiseksi ravinnoksi, koska esim. kinkku ja maksalaatikko on tosi hyviä arkiruokia koirille.

Spiderdog

Kaikki on varmana kuullu tarinan Hämähäkkimiehestä eli Hämiksestä. Siitä, kuinka tavallinen tyyppi muuttui puolihämähäkiksi ja lenteli pitkin kattoja seittiensä avulla…?

No, oon melko varma, että musta voi pian tulla maailman ensimmäinen Hämiskoira, eli Tahvis. Nääs kun tossa eilen mä olin menossa muorin kaa ulos, kun muori bongas meidän eteisen lattialta hämähäkin. Ja se hämä hämä häkki ei ollu kiipeämässä langalle, vaan kökötti ihan seinän vieressä ja näytti inhottavalta. Meidän muori ei tosin pelkää hämähäkkejä eikä muitakaan öttiäisiä, paitsi punkkeja ja hirviökärpäsiä se inhoaa.

Enivei, se näki sen hämähäkin sitoessaan kengännauhoja. Niinpä se totesi mulle, että “kato Tahvo, tossa on hämähäkki”. Ja totta tosiaan siinä oli. Oikein iso ja lihava häkkinen olikin. Ja koska mun tehtävänä on suojella emäntää kaikkien öttiäisten ja puskajussien hyökkäyksiltä, mä päätin napata sen hämähäkin. Rouskis vaan ja se oli menoa!

Mutta vasta jälkikäteen mä tajusin, että sepäs saattoikin olla aika vaarallinen temppu. Nimittäin mitä jos mä nyt muutunkin hämähäkkikoiraksi? Kääk! Emäntä kyllä sanoi, että siinä Hämähäkkimiehessä se häkkinen puri sitä miestä, eikä toisinpäin. Mutta sepäs olikin ihminen ja mä oon koira! Jospa se toimiikin koirilla toisinpäin? Voiks tästä nyt tulla jotain kamalia mutaatioita ja seurauksia?

Mitä jos mä huomenna huomaankin, että mun jaloistani tulee seittiä ja mä joudun pukeutumaan joihinkin kamaliin trikoovermeisiin? Aaaargh!!! Pitääkö mun muuttaa nimeni Tahvikseksi vai voinko olla Spiderdog? Emäntä kyllä jo lauleskeli ilkeämielisesti “spaiderdooog, spaiderdoog, Tahvo ompi spaiderdooooooog…”

Kattokaa nyt tätä mun kuvaa ja kertokaa, jos mun piirteissäni näkyy jotain hämähäkkiyteen viittaavaa!

Menevä mies

Ihmisten kommunikointi on omituista. Nimittäin samaan aikaan kun me koirat elehditään tosi selvästi ja loogisesti, niin noi kaksjalkaiset viestittää tosi hölmöin tavoin. Ne yrittää kertoa kaikki jutut sillä suustaan tulevalla ölinällä, vaikka mun mielestä suurin osa siitä kuulostaa aikaslailla samalta.

Sitä mä en vaan ymmärrä, että miks ne joskus ölisee juttuja, jotka ei selkeestikään tarkoita sitä mitä niiden pitäis tarkoittaa?

Nääs kun tänäänkin mä kuuntelin mitä muori ölisi isännälle, ja kuulin ihan selvästi sen sanovan taikasanat.

Muori sanoi hyvin yksikertaisesti: “Hablalalalbanalaalian blaabaaalaablaa diipapaadaapa mennä blaablaablaa”.*

Ja siis mennä-sanahan tarkoittaa samaa kuin ulkoilu, ulos, pihalle, lenkille ja lähdetäänkö. Ihan selvä homma siis. Ja tietty mä aloin kärkkyä siinä vierellä, että koskas me nyt mennään ja mihin ja mennäänkö pian vai heti. Ja kallistelin päätäni, jotta olisi ymmärtäny paremmin. Mut mitään ei tapahtunu. Sen sijaan muori katsoi mua ja sanoi:

“Ei Tahvo. Blaablaablaa blaa isi menee blaa blaa. Ei Tahvo mene.”*

Mikä pettymys. Mä jo luulin pääseväni ulos ja lenkille ja Eldorado-metsään ja kaikkee. Mut ei.

Mä en vaan ymmärrä, että miksei ne voi puhua selkeesti. Heiluttais vaikka häntää tai jotain (no ei nyt ihan mitä vaan).

(* Suomennokset: “Meinaatko sä mennä tänään yhdeksäksi” sekä “Ei Tahvo. Puhuttiin että isi menee töihin. Ei Tahvo mene.”)

Pakkospaketti

Eilen tuli taas vastaan yks pakkoasia. Nimittäin pakkospaketti.

Pakkospaketti yllätti mut, kun emäntä ja isäntä oli syöpöttelemässä. Ne tapansa mukaan ahnehti melkein kaiken maailmassa olevan spaketin, mutta nirsona ja pienivatsaisena, vaikkakin suurisuisena ihmisenä emäntä ei jaksanut kaikkea. Ja pannullekin sitä jäi, vaikka kukaan ei myöntänytkään sitä.

Niinpä meikäläisellä kävi tuuri ja sain iiiiiiison lautasellisen spakettia. Emännän mielestä se oli pahaa, joten antoi sen jalomielisesti mulle. Ja tietty se oli väärässä, koska mulla on maailman paras makuaisti! Se oli nannaa, ihan SUPERhyvää!

Ja niinhän siinä kävi, että jättisuperison spakettilautasellisen jälkeen mulle iski pakkospakettiolo. Se on semmoinen olo, että on ihan pakko saada spakettia lisää. Ihan pakko.

Mut tää maailma on niin epäreilu paikka…nimittäin kun kukaan muu ei selkeestikään tajunnu tätä pakonomaista tarvetta. Päin vastoin, emäntä sanoi, että oon jo saanu niin ja niin paljon ruokaa tänään ja että puuroakin söin lautasellisen ja sitten vielä spaketit päälle. Mutta eihän se oo mikään perustelu. Ainoa hyvä perustelu ruoan syömisen lopettamiselle olis se, ettei ois enää nälkä. Tai oikeestaan, jos ruokaa ei enää ois ollenkaan ja pupunpapanatkin olis loppu. Niinpä mä protestoin.

Istuin koko illan keittiössä ja odotin, että joku nyt tulis antaan mulle sen spaketin sieltä tiskipöydältä. Se ihan huusi mun nimeäni! “Tahvo, tule ja syö minut!”….”Eikö kukaan valkoinen pieni koira haluaisi syödä minua?”….”Täällä olen ja odotan suursyömäriä” …Niin se varmana huusi.

Mutta ilkeä ja pahansuopa palvelusväki vei pienen spakettiparan pois ja sanoi, ettei tomaattikastike ja muu spakettisörsseli ole koirien pääravintoa. Mutta voisihan se olla! Mitäs italiankoirat sit syö?? Vai selittäisköhän tää muuten sen, miks italianvinttikoirat on niin laihoja ja niillä on aina häntä koipien välissä! Aaargh!