Pakarahierontaa

Jokainen koira tarttee paljon lihasten rentouttamista ja sensellaista mukavaa lötköyttämistä. Nääs kun mulla on nää tosi timmit pakaralihakset, jotka ihan rasittuu jatkuvasta juoksemisesta ja riekkumisesta, niin mä oon kouluttanu mummon hieromaan mun pakaroita.

Harvat mummot on yhtä taidokkaita, koska lihaksikkaiden koirien hieronta vaatii erityistä taitoa. Ei se riitä, että vähän rapsuttaa peffan päältä, vaan pitää osata venytellä ja lämmittää rasittuneet pienet jalat. Onneks mä oon niin hyvä kouluttaja, koska meidän lähimummo on oppinu hieromaan tosi hyvin.

Aina kun mä oon mummolassa, mä ensteks syön ja sit me mennään hetkeks pötköttään mummon kaa sängylle. Siellä mummo antaa mulle joskus lakritsaa, koska mä tiedän sen salaisen lakujemman. Osaan itse avatakin sen salaluukun, mutta se on oikeesti kiellettyä touhua. Sit mä meen istumaan mummon vaatehuoneen ovelle ja vingun sille, että viittiks mennä hakeen tuolta ne ulkoiluvermeet. Joskus mummo ei kuule, joten mä joudun meneen ihan vaatehuoneeseen sisälle, jotta se tajuais.

Mut sit kun se tajuaa, niin me mennään ulos ja mä juoksen ja juoksen ja juoksen! Se on maailman kivointa juttua.

Mut juoksemisen jälkeen on pakko saada hierontaa. Mä oikeestaan tarttisin semmoisen oman shitsuu-hierojan. Vai oliko se shih tzu? Vai shiatsu? No, kuiteskin, semmoisen mitä tv-shopista saa tilata ja se rentouttaa mielen ja sielun. Kattokaa ny vaikka mun ilmettä:

 

Mummon ilmettä ei kauheesti kannata tarkkailla, kun se on tommoinen Mona Lisa.

Juoksemisen päätteeksi mummo aina hieroo mun pakaroita ja mä myllään sen mattoja ja sänkyä. Mun mielestä se on aika hyvä diili, vaikka itse kehunkin. Pitäisköhän SUPER-klubilaisten alkaa vaatimaan ihan omaa hierontapalvelua niinku arkeen ja maratonijuoksuun? Mun mielestä semmoinen kiertävä hieroja olis paras, joka vierailis jokaisen SUPERneron koiran luona aina hellimässä ja tois samalla ruokaa. Toisaalta, ei kiertävä ruoan tuojakaan huono juttu olisi.

Pääkallokelit

Emäntä sanoo, että täällä meilläpäin on oikeet pääkallokelit. Mä veikkaan, että se jotenkin liittyy isokalloisten ihmisten suureen kaatumisvaaraan jäisillä teillä. Nääs kun noi ihmiset on aika honkkeleita ja niiden tasapainopiste on jossain korkeella. Ja kyllähän sen arvaa, miten käy, kun tyyppi näyttää samalta kuin semmoinen autojen etuikkunalla oleva nukke, jonka pää heiluu ees ja taas. Emäntäkään ei meinannu päästä mäkeä alas, kun sen pää heilui niin holtittomasti ja se kiroili mennessään.

Onneks meillä pienillä valkoisilla koirilla on niin hyvin suunniteltu ruumis, ettei tommosia ongelmia ole. Se mahdollisti myös retken Eldorado-metsään, vaikka emännällä olikin suunnattomia vaikeuksia pysyä perässä. Tie näytti enemmänkin luistinradalta, joten me rämmittiin koko matka penkan puolella.

Onneks siellä metsässä ei ollu ihan yhtä liukasta. Mä juosta viiletin ihan kiukulla, ja emäntä yritti pysyä perässä. Mut se vaan johtu siitä, kun en mää oo pitkään aikaan päässy sinne metsään. Aina on ollu joko liian sateista tai vieläkin enempi sateista. Metsässä sen sadehomman vielä huomasi, koska siellä virtasi aika hieno puro. Muori vaati, että mun pitää poseerata sen puron vierellä. Sain aika hyvän namipalan siitä hyvästä.

Mut oikeesti kaikkein paras osio oli toi lumihanki! Siellä oli just sopivasti lunta pienen koiran kierimistarpeisiin. Ja kyllä mä kierinkin! Harmi kun mulla oli noi tylsät valjaat päällä…mut emäntä vaati niitä pidettävän, että se sais mut tarpeen mukaan kiinni remmiin. Höh.

Ei se silti menoa haitannu, koska mä olin niin SUPER-iloinen. Oli ihan pakko haukkua maailmalle, että täällä mä oon, Eldoradossa ja niin onnellinen! Jihuu! Kyllä elämä on ihanaa!

Valokuvatorstai: Humoristinen

Mikäs sen humoristisempaa kuin pieni, naurava koira.

Kymmenen kiloa pelkkää iloa.

Nallen reinkarnaatio!

Oon aina ollut sitä mieltä, että ihmiset hallitsee aika kummallisia juttuja. Mut en vielä osannut aavistaa, että ne pystyy myös henkiinherättämistouhuihin. Siis kyllähän ne väittää olevansa Luojan omakuvia, mutta silti…Mä tosin uskon, että Luoja näyttäis enempikin pieneltä valkoiselta koiralta. Nääs kun se on selkeesti tätä maailmaa luodessaan osannu ottaa koirien tarpeet huomioon. Löytyy paljon puita, joihin pissiä, on kuralammikoita mistä juoda ja sit vielä on noi oravat.

Mut takaisin asiaan. Nimittäin mun yks lempparileluni koki taannoin varsin julman kohtalon. Mä narskuttelin Pientä Punaista Nallea tapani mukaan, kun ilkeä ja pahansuopa emäntä tuli väittään, että siitä irtoo jotain osia. Siis nallesta, ei emännästä. Vaan en mä mitään osia nähny. Vähän jotain pikkuista punaista töhnää oli lattialla, mut emmätiiä mitä se oli. Mut kuitenkin, emäntä siis riisti pienen nalle-paran multa ja nosti sen pöydälle. Ja sit vähän aikaa myöhemmin se ihan selkeesti lähetti nallen kumilelujen polttohautaukseen eli niin sanottuun “roskapussiin”. Roskapussit on semmoisia pusseja, joihin ihmiset laittaa kaikkee ihan syömäkelpoistakin juttua, kuten vanhaa maksalaatikkoa, kepapinkuoret ja nenäliinat. Se on aika sääli, koska varsinkin käytetyt nenäliinat on mun lemppareita.

Sinne se nalle meni. Olin ihan varma siitä.

Mut eräänä kauniina talvipäivänä se tapahtui. Yht’äkkiä emäntä antoi mulle ihan samanlaisen pienen nallen! Ja siinä oli vinkukin tallella…ainakin vähän aikaa. Siis voiks tää olla totta? Onks joku kuullu kumilelujen reinkarnaatiosta? Mä olin ihan varma, että nalle oli mennyt iäksi, mutta eipäs vaan ollutkaan. Se on nyt uudestisyntynyt ja yhtä punainen kuin ennenkin! Jihuu ja jippii!

Eikä muuten oo eka kerta, kun lelu on heränny uudelleen henkiin sen niinsanotun polttohautauksen kautta. Nääs kun toi mun yks kumikanakin heräs pari päivää myöhemmin ihan ehjänä, vaikka siltä puuttu lähtiessä jalka ja takapuolikin oli revenny. Oli varmaan repiny pahemman kerran pelihousunsa.

Jos joku tietää jotain kumilelujen uudelleensyntymisestä, mä haluan tietää! Pieni Vihreä Rokotiili kaipaa kipeästi polttohautausta, mutta mä en haluais vielä luopua siitä.

Valoa nopeampi

Mä oon melko varma, että se kasvishuoneilmiö vaikuttaa myös pieniin, valkoisiin koiriin. Nääs kun oon kuullut, että se muuttaa niinku luonnon normaaleja toimintoja siten, että lämpö nousee ja eläimiä kuolee sukupuuttoon ja tietty kasvikset kasvaa. Mut en olis arvannu, että se aikaansaa pienten koirien SUPER-voimien kehittymistä!

Siis onhan mulla toki harvinaisen paljon SUPER-ominaisuuksia jo ennestään, kun mä melkein osaan jo puhua ja sit oon hirmu näpsäkkä tossa teletapiassa. Saan melkein aina teletapitettua emännän antaan itselleni herkkuja, kun vaan tuijotan tosi kauan. Mut nyt tän lämpimän talven ja jatkuvan vesisateen johdosta mun ominaisuudet on monistunu! Kääk!

Todiste numero 1.: Vaikka muori kuinka yrittää, se ei saa otettua musta valokuvaa. Oon vaan yksinkertaisesti liian nopee! Siis oikee spiidikontsaales, joka viipottaa kuin Turun nopein koira. Ennen se sai musta aika tyylikkäitä liikekuvia, joissa näkyivät mun kipparikallemaiset lihakseni. Mut nyt musta ei näy kuin valkoinen viuhahdus vaan. Kattokaa vaikka:

Ja tää on otettu keskellä päivää. Eiks oo aika mystistä?

Eikä siinä vielä kaikki.

Nimittäin todistusaineisto nro 2.: Ennen mummo voitti mut toisinaan vemputtimenkiskomisessa ja kepinrepimisessä, mut nyt musta on vaan tullu ihan ökyvoimakas. Siis en mä itsekään käsitä sitä. Mummo yritti kaikin keinoin taistella multa mahdottoman hienoa kepukkaa pois, siinä kuitenkaan onnistumatta. Samaan aikaan mä hallitsin tilanteen ja pidin suussani yhtä aikaa vemputinlelua ja sitä taisteltavaa kepukkaa. Siis eiks oo vaikuttavaa!?

 

Ehkä kasvishuoneilmiö tuo mulle seuraavaks jotain muita hyödyllisiä taitoja. Haluaisin kovasti oppia kiipeämään puuhun, kun siellä on oravia. Ja sit vois olla kiva, jos mun haukku pelästyttäis meidän tylsät kantapääastujanaapurit muualle möykkäämään. Niin joo, ja ois tosi kiva jos maassa alkais kasvaa semmoisia kasveja, jotka tuottais koirankeksejä tai pihvejä. Ehkä jossain maissa onkin jo semmoisia pihvikasveja, kun siellä on niitä lihansyöjäkasvejakin. Muutenhan ne kuolis nälkään.