Parsittua

Tässä eräänä päivänä emäntä meni ihan tavalliseen tapaan jonnekin, mut takaisin tullessa se oli vähän erilainen! Siis eihän se mikään ihan tavallinen oo koskaan ollu, mut se oli vielä tavallisen erilaistakin oudompi. Nääs kun se oli käyny poistattamassa osia itsestään! Aika hämmentävää!

En oo koskaan ajatellu, että joku vois ihan tahalleen mennä ja käskee toisen leikata pikkuisia paloja pois itsestään. Mut niin se vaan teki. Mut kaikkia oletuksia vastaan se poistettu osa ei ollu aivot. Ihme kyllä. Se sanoi, että ne sen jonkun poistamat jutut oli “luomia”. Mä kyllä vähän ihmettelin tätä, koska nää luomet on ihmisten ainoita vähänkään järkeviä väriläiskiä. Ne on muuten niin kauheen kalpeita ja semmoisia nahkamaisia otuksia. Yäk! Me koirat sentään ollaan karvaisia ja pehmoisia, ja meillä on väriä! Mullakin on ihan hirmu monta ruskeaa läiskää, enkä muuten missään nimessä poistattais niitä. Aatelkaas ny, meitsi muuttuis ihan kokonaan valkoiseksi! Ei ollenkaan niin kuulia kuin läiskikäs turkki, jos multa kysytään. Vaikka olisinhan mä kyllä sittenkin komee, kun mä nyt vaan satun oleen niin helmi.

Tosin on multakin kerran poistettu vähän osia, kun mä pienenä poikana edellisessä kodissa maistelin vähän erilaisia juttuja ja sit sattu meneen neula tonne mun sisuskaluihin. Semmoiset tyypit otti sen neulan pois, kun muuten mä olisin ollu niinku voodoo-koira tai jotain. Siks mulla on vatsassa taisteluarpi, mitä voin näyttää tyttökoirille. “Nuori ja innokas, viriileistä naaraista kiinnostunut uros etsii sähäkkää ja villiä, arvista ja läiskistä kiinnostunutta naarasta. Haluan nuuskia sinua päivin ja öin. Pidän hyvästä ruoasta, joten syön tarvittaessa lautasesi tyhjäksi. Myös leikkiminen kiinnostaa, jos sinulla on hyviä, vielä vinkuvia kumileluja. Tositarkoituksella ja ilman. Terveisin Tahvo 4v.“

Persaukiset ystäväni

Oon kuullu, että ihmisille saattaa tulla semmoinen lerppa-tauti (lepra, toim.huom.), jossa niiden ruumiinosat alkaa pikkuhiljaa irtoilla. Aika kauheeta semmoinen. Oon monesti miettiny, että mitäs jos määkin saisin semmoisen lerppaan ja sit mä vaan yht’äkkiä huomaisin olevani ilman häntää! Tai mun tapauksessa multa putois varmaan koko alaruumis lapaluista taaksepäin, kun hännänheilutus yleensä alkaa niiltäkohdin.

Joskus oon kadulla nähny semmoisia koiria, joilla ei oo häntää, vaan pelkkä nysä vaan. Ja emäntä sanoi, että joillain ulkomaisilla koirilla voi korvatkin puuttua! Ja kuulemma se on ihan vaan ihmisen sairaalloisuutta, että semmosia puolikorvaisia ja hännättömiä koiria vieläkin on ja tuodaan maahan. Niin että on aika ilmeistä, että se lerppa voi tarttua myös koiriin. Järkyttävää, vai mitä?

Oonkin ajatellut, että pitää muistaa välillä tarkastella noita kaksjalkaisia, että joskos ne vaikka osoittais ruumiinosien irtoilemista. Sit mä voin aina karata maailmalle pakoon semmoisia kauheita tauteja. Vielä en oo kyllä huomannu mitään oireita, vaikka välillä muori onkin kuulemma ihan kädetön ja sillä on peukalo keskellä kämmentä.

Mut vaikka noi ihmiset näyttää ulkoisesti aika terveiltä, niillä ei oo kauheesti mitään kulkutauteja tai loisia, niin mun kumilelut on alkanu sairastella! Siis en oo koskaan aiemmin tienny, että lelutkin voi tulla kipeiksi.

Ens alkuun se alkoi viattomasti mun Pienestä Punaisesta Nallesta. Nalle oli parhaat päivänsä jo nähny, sillä mä olin pureskellu sitä ainakin vuoden päivät. Mut sit muori huomasi, että nallen iho alkoi persauksen kohdalta hilseillä pelottavasti. Niinpä Nalle päätyi Topinojalle menevään kuormaan. Topinoja on täällä Turussa vähän niinku mystinen Tähtiportti, johon ihmiset lähettelee kaikenlaista tavaraa. Mä en nähny nallea enää koskaan….kunnes sen Nallen Klooni ilmestyi mun lelulaatikkoon. Klooni oli ihan terveen näköinen.

Mut tää sairaus oli varmaan aika tarttuvaa sorttia. Nimittäin mun rakas Mara-eno toi mulle Maailman Parhaan Ankkalelun, kun se kävi täällä viimeksi. Ja se ankka oli ihan SUPERhieno ja vinkui tosi hyvin. Mut valitettavasti sekin sairasti samaa tautia. Ensteks muori harkitsi, että olisko laittanu Ankan samaan Tähtiporttiin, mut koska Ankka oli vielä nuori ja terve, niin se päättikin operoida Ankan terveeksi. Ja niin tapahtui. Emäntä kaivoi Fiskarsit esiin ja klips vaan, Ankan pilli ja sairaus olivat poissa.

Eikä siinä vielä kaikki! Sain pari viikkoa myöhemmin uuden Pienen Vihreen Rokotiilin, joka koki saman sairauden ja myöskin parannuskeinon. Bäng ja persaus on poissa!

Nytpä mulla onkin kaksi persaukista ystävää, jotka on parantunu kauheesta kumileluja piinaavasta sairaudesta. Mä vähän luulen, että persaukisuus on tän kevään uusi trendi mun alati kasvavassa kumilelukokoelmassa. Vielä kun joku keksis hyvän parannuskeinon, joka estäisi pillin irrottamisen, niin mä olisin varsin tyytyväinen.

Ravistettuna, muttei sekoitettuna

Oonkohan mä ainoa, joka huomaa ulkona semmoisia omituisia kyttääjiä? Siis ne on yleensä semmoisia ihmisiä, joilla on koira tai sit ei. Mut kaikkia niitä yhdistää kyttääminen!

Tänäänkin meitsi oli tavanomaisella aamulenkillä merkkailemassa maita. Olikin aika kivasti kaikkia hajuja, kun joku oli kulkenu mun mailla ilman asianmukaista lupaa. Niinpä mä merkkasin joka tolpan, ja kirjoitin niihin, että “Tahvon maita. Tunkeutujat haukutaan.” Ja sit emäntä sanoi, että eikös toi kuseksiminen nyt riitä ja hoputti mua kotiin päin.

No, oltiin melkein kotona, kun kaukaa, ainaskin kilometrin (tai emännän mukaan ehkä 50m) päästä nähtiin semmoinen kyttääjä. Se vaan seiso siinä ja kyttäs ja sillä oli koira mukana. Emäntä arvas heti, että se on semmoinen kyttä, joten se alkoi puhua yksistään. Hulluuden ensimmäisiä merkkejä, kuulemma.  Mut kun emäntä ei tykkää yhtään kyttääjistä. Se sanoo, että sitä ärsyttää ihan suunnattomasti niiden tyyli. Ai mikä tyyli? Mä en ees tajunnu kiinnittää huomiota niiden vaatemakuun tai keesiin.

Mä tosin luulen, että se oikeesti ärsyttävä tyyli liittyy jotenkin siihen kyttäystyyliin. Nääs kun kyttääjien parhaat tuntomerkit on seuraavat:

1.  Ne pysähtyy heti kun näkee SUPERneron lähestyvän.
2. Vaikka SUPERnero lähestyy hyvin, hyvin kaukaa, ne jää odottamaan ja kyttäämään sen piiiiiiiiitkän odotuksen ajaksi.
3. Ne tuijottaa koko ajan. Jos kyttääjällä on koira, kuten yleensä on, koira jää yleensä vaanimaan maahan.
4. Kyttääjät ei koskaan väistä tai vaida paikkaa. Yleensä ne seisoo keskellä tietä tai risteystä.
5. Sit kun SUPERnero parinsa kanssa pääsee kohdalle,  joko itse kyttääjä tai koira hyökkää ylös ja syntyy älämölöä.
6. Hyökkimisen jälkeen kyttääjä poistuu vähin äänin paikalta, sanomatta mitään.

Emäntä ei oo ihan varma, että onks kyttääjillä joku yhteinen agenda. Mä en tiedä mikä agenda on…liittyisköhän se jotenkin James Bondiin? Jos ne kaikki haluaa koiransa ravistettuna muttei sekoitettuna?  Se kyllä selittäis miks ne jää aina kyttään meitsiä. Mä oon niin älyttömän komee, ja ravistan ihan sikahyvin vemputusleluakin! Tosin yritänhän mä aina olla herrasmies ja silleen, mut kyllä kohdalla hyökkivä kyttärikoira saa tarpeen mukaan muutaman ravistuksen, jos oikein pyytää. Tänään mä tosin en sanonu sille tyypille mitään, kun se oli niin säälittävän pieni…ehkä jotain alle kymmenen kiloinen. Mun mielestä kymmenen kiloa on aika hyvä raja ison ja pienen koiran välillä.

Mut oikeesti: miks pitää kytätä tämmösiä komeita nuorukaisia kuin mä?  Oonks mä joku unelmien poikamieskoira, vai?

Kasvishuoneilmiön kiroja

Nyt se kasvishuoneilmiö on rantautunu niin pahasti tänne Suomeen, että meitsin talvileikit alkaa olla huonossa hapessa. Siis eihän vemputtamisesta tai riekkumisestakaan tuu mitään, ellei alla ole vilvoittavaa lunta!

Onneks mummolassa oli yks paikka, missä vielä oli lunta! Vähänkö mummo oli nero, kun oli varannu sitä mulle. Mummossa on selkeesti lihansyöjän ja SUPERneron vikaa. Kun mä löysin sen paikan, niin kierin siinä koko talven annoksen edestä. Takaisin luminen talvi, kiitos!

 

Kahdeksas kääpiö

Muori sanoo, että oon kahdeksas kääpiö. Niitä kun on ennestään Jörö, Vilkas, Unelias, Nuhanenä, Viisas, Lystikäs ja Ujo. Mut vielä ei oo kukaan ollut niin mahtava kääpiö kuin meitsi: Touhukas!

Nääs kun mä kuulemma muistutan tosi paljon niitä sadun kääpiöitä. Oon pieni ja mulla on iso nenä sekä pieni parta. Ja mä tykkään kaivella, kuten ne, tosin ei mulla oo mitään timanttikaivosta – vielä. Ja sit oon tosi iloinen, jos joku tyttö laittaa mulle ruokaa ja siivoaa jäljet. Ja mä inhoan omenia, ihan niinku ne kääpiötkin!

Ehkä mun tarttiskin adoptoida itselleni kääpiönimi. Kun netissä on niin paljon kaikkia nimigeneraattoreita, että kyllä tämmöinen pieni koira yhden kääpiönimen tarttee. Ja Touhukas olis ihan oikee nimi mulle! Toisaalta, myös Suursyömäri tai Nerokas vois olla meitsin kääpiönimi.

Oisko muuten siistiä, jos SUPER-klubilaisilla olis kaikilla oma salakääpiönimi? Että me voitais tunnistaa toiset SUPERnerot kadulla niiden salanimillä! Joo, se olis ihan SUPERnerokas ajatus. Ei tarttis enää lirutella hankeen “Tahvo”, vaan viralliset nerot tajuais heti kuka on ollu asialla, kun keltainen lumi kertoisi tarinan Touhukkaasta.