Letkeä kyy

Emännän kesälomasta on se hyöty, että silloin sillä on enempi aikaa helliä mua! Mua, mua ja mua! Sen koko elämä voi pyöriä mun ympärillä ja voin olla niin paljon halittavana kun vaan haluan. Aamuisinkin voin kiivetä sen viekkuun, mönkiä sen rinnan päälle nuolemaan naamaa ja sit kellahtaa kainaloon selälleni. Sellaista elämän pitäis aina olla, eikä mitään pikaista aamuheräämistä ja huonojen kuontaloiden päiviä.

Kaiken muun hyvän lisäks lomassa on se hyöty, että silloin me voidaan käydä entistä enemmän metsässä. Eldorado-metsässä! Eldorado-metsä on mun lemppari, koska siellä on niin paljon erilaisia haisuja ja juttuja. Vaikka parasta on kyllä se, kun emäntä antaa mulle herkkuja kauniista kävelemisestä ja muusta helposta. Emäntä sanoo, että sekin tykkää ihan hirmusti siitä metsästä, ja sitä ottaa ihan sikana päähän, jos kaupunki kaavoittaa sinne tontteja niinku kuulemma on tapahtumassa. Siinä vaiheessa meitsi kyllä vetoaa kaikkiin turkulaisiin SUPERneroihin, jotta ne tajuais säilyttää mun parhaan metsäni!

Mä kävin metsässä viimeks pari päivää sitten, ja siellä oli kyllä niin hauskaa! Emäntä sanoi, että mennään katsomaan olisko jo sieniä. Oikeestaan tää oli vaan tekari sille, että me päästiin kävelemään kolmeksi tunniksi pitkin poikin maita ja mantuja. Ja mää pääsin käymään suossa ja sit yhdessä toisessa kuralätäkössä uimassa. Vaikka löydettiin me kyllä muutama sienikin, kun oikein etsittiin.

Kaikista hienoista löydöistä kaikista hienoin oli kyllä semmoinen, mitä mä en ees huomannu. Nääs kun mää kävelin ihan omissa ajatuksissani ja haistelin hirvien tekemää jälkeä ojassa. Ja sit mää tepsuttelin vaan eteenpäin enkä huomannu yhtään mitään. Ja tietty hetki sen jälkeen emäntä sanoi, että siinä samaisella tiellä oli just äsken ollu kyy! Enkä mä huomannu mitään, vaikka se kyy oli kuulemma loikoillu siinä pitkin pituuttaan. Mää vaan käppäilin toiselta puolelta ohi ja mennä viiletin niin nopeesti. Se kyy oli kuulemma aika letkeä tapaus, koska ei se hetkauttanu eväänsäkään, vaikka emäntä tallusti samaa kautta ohi kuin mäkin. Aattelinkin, että se oli varmaan joku rento kaveri, joka oli vaan tullu nauttimaan auringosta.

Mää en oo koskaan ennen nähny kyytä! Viime vuonna mulle kävi ihan samanlainen juttu, koska silloinkin meitsi ohitti kyyn ihan huomaamatta. Juoksin vaan ohi semmoisessa pusikossa. Muutamaa metriä perässä tullu emäntä oli jälkikäteen aika järkyttyny, kun se kyy olis vaikka voinu purra mua. Mut määhän oon niin sairaan nopee, ettei mua ihan helposti purra. Mahtaisko saada ees kiinni jos yrittäis mun turbobuustereita vastaan…?

Himottavat omenat

Voi vitsi, että meidän mummolassa oli hurjan himottavia omenoita! En oo ees tienny, että maailmassa voi olla niin mahdottoman hyviä rehuja! Ja määhän en mitään rehuja syö, koska ne on pupujen ja tyttöjen ruokaa.

Mut tällä kertaa en voinu vastustaa. Nääs kun niiden omenien nimi oli Huvitus, ja mää oon oikee huumorimies. Niinpä ajattelin, että kun mummokin kerran syö huvittavia omenoita, niin kyllähän munkin tarttee maistaa. Eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka repeis ihan kippurassa nauraan tai kakkais housuunsa kun olis niin hauskaa. Vaikka ei se kakkaaminen kyllä yhtään hauskaa olis…tosin ei mulla oo housujakaan. Emäntä oli kyllä sitä mieltä, että liiallinen huvitusten syöminen saattaa aiheuttaa pienille koirille vatsavaivoja, mutta en mää tiedä mahtoiko se tarkoittaa tätä. Huvitus-omenat vois myös tarkoittaa semmoisia erittäin hauskan näköisiä omenoita, niinku esimerkiks oravan tai pupujussin muotoisia. Mut ei ne ollu semmoisia, vaikka mä yritin käyttää mielikuvitusta.

No, mä siis maistoin omenaa. Ja se oli hyvää! Ihan sairaan hyvää, myös emännän mielestä. Mää rouskuttelin menemään ainaskin kaks omenaa, koska ne maistui mainiolta. Mut en ihan jaksanu syödä loppuun asti, koska ne omenat oli niiiiin isoja, ja mää oon vaan pieni eläin. Ja siitäpäs ongelmat alkoivat…

Nääs kun meitsi ei ollu ainoo, joka himoitsi mummolan omenasatoa. Sinne oli tullu tuhatpäin kauhistuttavia ja hirviömäisiä amppareita! Kääk! Mää vihaan amppareita! Kerran yks amppari pisti mua nokkaan ja näytin ihan bullterrieriltä. Ne ampparit oli varmoja, että vähän (enemmän tai vähemmän) pureskeltu omena on niidenkin herkkua. Ne himoitsi mai presöös omenoita ihan sikana, ja lensi aina sinne minne olin jättäny omenan odottamaan. Oonkin nyt varma, että amppareiden elämä on tosi köyhää, koska nekin haluaa huvitusta. Vaari sanoi jopa, että se oli nähny eilen monta kymmentä humalaista ampparia, mikä taas puolestaan vahvistaa tän edellisen.  Saan siis jälleen kerran olla onnellinen, että oon vaan koira. Olis kauheeta joutua oleen alkoholistiampiainen ja himoita pienten koirien ainoaa huvitusta.

Hurjan hauska täti

Enpäs ookaan ehtiny kirjoitella mitään juttuja tänne, kun oon ollu melko kiireinen lähiaikoina. Senpä takia mun SUPER-fanit on jo kirjoitellu mulle, ja kyselly että enhän mä vaan oo enää sairas. Ja enhän mä oo! Ainaskaan mulla ei oo mitään kuumetta eikä pahaa oloa eikä semmoista. Pari päivää mulla korvat räpsi silleen hassusti, mutta nyt sekin on vähentyny. Se oli varmana jotain sen viiruksen aiheuttamaa tai semmoista. Vieläkään ei siis tiedetä mikä meitsiä vaivas, mutta ainakaan se ei vaivaa enää!

Mut niitten lääkkeitten syöminen oli kyllä tosi hauskaa, harmi vaan että maksalaatikkodieetti loppu kun lääkkeetkin loppuivat. Plääh. Eikös ne vois keksiä jotain muuta syytä syöttää mulle joka päivä maksalaatikkoa ja margariinia? Esim. jos maksalaatikon todettais aiheuttavan suurta NEROKKUUTTA ja ÄLYÄ. Mummokin syö maksalaatikkoa, joten sen on oltava viisastuttavaa ruokaa.

Onneks noi tyypit sentään osaa lahjoa mua muilla tavoilla. Ne nääs ajatteli, että ehkä mä tervehtyisin vieläkin paremmin, jos ne tois mulle tuliaisia. Ja ne toi! Ne oli kuulemma käyny Johanna-tädin luona, ja sepäs vasta kiva täti onkin. Mä en kyllä muista koskaan nähneeni sitä, mutta kyllä sen on oltava kiva! Nääs kun ne toi mulle sieltä oman pallomajavan ja paljon herkkuja. Mä en ihan ymmärrä, että miten sillä tädillä oli tämmöisiä juttuja tarjota, mutta eipäs tuo haittaa. Se majava oli ihan sairaan makee, kun sen sisältä kuului rätinää ja kolinaa. Vähänkö mä läiskin sitä pitkin lattioita niin että pää meni ihan sekaisin. Nappasin sitä hännästä kiinni ja heitin niin että karvat pöllysivät. Emäntä sanoo, että se jos mikä on terveen koiran merkki.

Kuumetautia ja muuta mukavaa

Meikäläinen ei ole ehtinyt pitkään aikaan kirjoitella kuulumisia, koska mulla on ollu huonoa tuuria matkassa.

Siis tosi huonoa tuuria. Ne vitamiinipillerit oli pientä verrattuna tähän.

Nääs kun eräänä kauniina kesäiltana, tai siis viime torstaina, kun olimme emännän kanssa tulossa ulkoa, se kaikki alkoi. Huono tuuri siis. Tuona iltana oli niin kaunista, että taivas valui norona vettä ja oli aivan pimeää ja märkää. No, mua se ei haitannu, koska mä oon niin SUPER, mutta emäntä ei oikein tykänny. Siispä me tultiin vauhdilla kotiin. Matkan varrella nähtiin mun vihulaiskoirat naapurista ja me rähistiin keskenämme. Meitsi tosin lopetti sen rähinän, mutta….

Kävikin niin, että toinen vihulaisista juoksi meitsin luo jatkamaan matsia, vaikka mää olin jo kotiovella. Aika epistä! Se vihulainen oli tosin mua pienempi ja karvaisempi, joten eihän sillä ollu mitään saumaa. Ei se päässy kuin näkemään mun karvat, kun emäntä nappas sitä niskavilloista kiinni. Meitsi olis näyttäny sille närhen munat ja muutakin, mutta en saanu tilaisuutta.

No, ei siinä mitään, ajattelin. Huonoa tuuria jos jotain tuommoinen, että kaatosateessa toinen koira käy päälle kotiovella.

Mut seuraavana päivänä mun huono tuuri jatkui. Aamulla olin ihan normikoira, semmoinen iloinen ja vilkas pikkumies niinku aina. Mut sit iltapäivällä emäntä huomas mussa jotain omituista ja oikeestaan mulla oli aika omituinen olo. Semmoinen nolo olo. Muori huomas oireet, kun meitsi ei yhtään vetäny lenkillä, ei halunnu syödä kaikkee ruokaa ja ei häslänny koko ajan vierellä. Sen takia se alkoi tarkkailla mua enempi, tosin aluksi se luuli, että mulla on vaan vatsa kipeä. Mut ei ollu. Ei mua oksettanu tai paskottanu yhtään enempää kuin normaalistikaan.

Illan mittaan mun olo vaan paheni, enkä mä tehny muuta kuin makasin. Halusin vaan, että joku rapsuttaa ja hellii, kun se auttaa sairauksiin. Niinpä noi tyypit lääppi mua, ja emäntä sanoi, että tunnun jotenkin erityisen lämpöiseltä. Että oliskohan mulla kuumetta. Kuumetta? Kääk! Kuume on ihan persauksesta, koska sen mittaaminen tehdään just sieltä. Mä inhoan kuumeen mittausta! Mut oli ihan hyvä, että eukko mittas sen, koska mulla oli kuumetta. Ja paljon olikin, 40,2 astetta. Ja se on koirille paljon se. Mua värisytti kauheesti ja olo oli tosi kurja.

Tietenkään siinä vaiheessa mikään eläinlääkäri ei ollu enää auki ja arvatkaa oliko meillä mitään lääkkeitä kuumeen alentamiseen?! Siis voi hanuri mikä tuuri. Emäntä tosin sanoo, että eläimet sairastuu aina öisin ja viikonloppuisin, kun eläinlääkärit tai apteekit ei oo auki.

Lauantaiaamuna mun olo oli ihan yhtä hanurista. Niinpä emäntä soitti päivystävälle eläinlääkärille, että voiskos tota Tahvoa tulla näyttään sinne. Sinne me sit mentiinkin, ja se vasta hanurista olikin! Eläinlääkäri mittas myöskin kuumetta ja kopeloi meitsiä. Sitten se halus katsoa mun pissaani ja mun sisuskalujani semmoisella isolla läpikuvaavalla kameralla ja vielä lisäks ottaa musta verta! Mää en tiedä mitä se sillä verellä teki, mutta sitä varten mun jalkaan piti laittaa tosi inha neula. Mä en oo varma, että kuinka paljon sitä mun vertani oikein meni, mutta sen saman neulan kautta mulle laitettiin lääkettä ja vettä sisään! Eiks oo kummallista. Se veden laitto oli tosi hidasta, ja sitä sanottiin tiputukseksi. Ja kyllä se tiputtikin! Mää jouduin istumaan siellä melkein pari tuntia sen letkun kanssa, että kaikki se vesi oli menny mun sisään. Ihme kyllä, musta ei tullu yhtään sen isompaa kuin ennenkään, joten aika mystistä minne se vesi oikeesti meni. Emäntä ei suostunu jättään mua sinne yksin, joten me istuttiin milloin missäkin huoneessa sen letkun ja veden kanssa ja muori rapsutti mua. Se istuminen oli ehkä tylsintä mitä mä oon koskaan kokenu.

Kaiken kaikkiaan mää jouduin istumaan siellä lääkärillä odotusaikoineen kolme tuntia! Se on aika paljon se. Mut ne lääkärit oli tosi kivoja, vaikka mä murisinkin kun ne yritti katsoa hampaat. Mut vaikka mä olin siellä niin kauan, ei ne löytäny musta mitään vikaa. Ei tulehdusta, ei mitään. Mun ainoo oireeni oli kuume. Se mun tauti oli ilmeisesti joku virus tai semmoinen ja se täti antoi mulle lääkkeet mukaan. Sain kuumelääkettä ja sit lisäksi joudun syömään antibioottia. Antibiootti on aika hyvää, enkä mä välitä yhtään, jos sen käärii margariiniin. Ja kuumelääke syödään maksalaatikon kanssa, joten ei sekään mua haittaa.

Onneks me kuitenkin mentiin sinne lääkäriin, koska mulla on ollu kuumetta vielä lääkkeen aloituksenkin jälkeen. Tänään mulla ei oo vielä noussu kuumetta ja eilenkin oli vaan lievää lämpöilyä, joten oon kyllä paranemaan päin. Muutenkin oon tosi iloinen ja vilkas, niinku tavallisesti, niin että eiköhän tää ala tästä ohi menemään…toivotaan ainakin niin.

Ihan ilmaista hupia noi lääkärireissut ei oo (hoidot ja lääkkeet olivat yht. 250€), joten emäntä suunnittelee siruttavansa mut ja hankkivansa mulle vakuutuksen. Sit musta tulee niinku tietokonekoira tai semmoinen.

Tahvo kiittää Turun kaupungin ell-päivystyksessä 9.8.08 toimineita hyvästä hoidosta kiireen keskellä.

Huijari-Multapää!

Emäntä on osoittautunu oikeaksi Huijari-Multapääksi! Huijari-Multapäät on semmoisia tyyppejä, jotka yrittävät huijata ja juksata toisia tekemään tyhmiä asioita. En oo ennen tienny, että emäntäkin on semmoinen, mutta nyt sekin kävi ilmi.

Nääs kun eräänä päivänä se tuli kauppakassi kädessä kotiin, mutta kassissa ei ollukaan pelkkiä ostoksia. Päinvastoin, se oli käyny apteekissa hakemassa purkillisen epäilyttäviä pillereitä. No, olisinhan mä sen ymmärtäny, jos se olis ne pillerit ittelleen ostanu, niinku esimerkiks hermopillereiksi tai älykkyydenkasvattajiksi, mut ei…nepäs olikin mulle tarkoitettu! Kääk!

Mähän en mitään pillereitä tartte, koska oon valmiiks jo niin komee ja älykäs. Mut emäntä yritti silti huijata mua syömään ne tabut. Se ovelasti piilotti ne prinssinnakkien sisään, jotta en huomais eroa ja nielisin ne vaan kilttinä poikana. Mut haloo, eihän meitsi mikään tyhmä jätkä oo! Huomasin heti, että nakissa oli jotain vikana, koska nakkien ei kuulu rouskua hampaissa.

Niinpä mä syljin sen huijausmakkaran lattialle ja häippäsin paikalta. Yäk, miten törkeetä pissitystä! Luuleeks se, että mä söisin ihan mitä vaan? Sit emäntä yritti tarjota mulle pelkkää nakkia, että muka sovinnoksi ja silleen. Mut mä tiesin että se yrittää vaan juksata mua, enkä suostunu ees haistamaan sen saastaisia nakkeja. Mua voi yrittää kerran viilata linssiin, mut toista kertaa ei tuu. Ja mähän en mitään pillereitä syö.

Emäntä sanoi, että kyllä ne tabut on vaan syötävä, koska muuten en saa vitamiineja tarpeeksi. Vitamiinit mai ääs. Mua vois vähempää kiinnostaa saanko riittävästi jotain x-vitamiinia, paitsi jos se maistuu lihalta. Ja ne pillerit ei tosiaan maistunu hyvältä, vaan ihan suoraan sanottuna sonnalta. Eikä ees hyvältä pupunsonnalta, vaan pahalta ällökakalta. Hyi. Mut emäntä oli sitä mieltä, että kyllä ne nyt vaan on syötävä.

Sitä mä en vaan ymmärrä, että miksei se sit enää yrittäny niitä mulle syöttää, vaan luovutti? Sen sijaan että se olis antanu mulle niitä ällöpillereitä, niin sainkin kaks tosi hyvän makuista voinokaretta! Ja kyllähän ne mulle kelpas. Meni alas niin että humina vaan kävi. Voi on mun lempparia! En mä kyllä silti ihan ymmärrä, että miks se mulle voita syötti, mut ei se mitään haittaa. Oonkin nyt joka päivä saanu saman verran voikökköjä syötäväksi, ja emäntä ei oo puhunu tableteista mitään. Juoniikohan se jotain? Varmuuden vuoksi häippäsen silti huoneesta aina kun muori kaivaa sen pilleripaketin kaapista. Ja tää tapahtuu aina ennen voin syömistä. Hmmm…ehkä se ihailee niiden pillereiden muotoa ja toivoo ettei olis yrittäny huijata meikäläisen nerokasta päätä.