Peittomyllärin palauteosasto ilmoittaa

Tänään ottaa niin paljon päähän, että on ihan pakko antaa hiukan palautetta erinäisistä asioista maailmassa. Eli on selkeesti tarvetta palautteelle, sellaiselle valivalitukselle erilaisista korjaamista tarvitsevista asioista.

1. Ikkunalasit. On aivan törkeetä, että ikkunalasien on pakko heijastaa tyyppien kuvia. Nääs kun ulkona on pimeää ja sisällä ei, niin viisaskin koira erehtyy luulemaan, että ulkona on hiippareita! Ja varsinkin, jos siellä näkyy samanlaisia pieniä valkoisia koiria, oikein idioottisia kaksosia! Voisko asialle tehdä jotain, niin ettei tommoinen hämäis SUPERnerojen aisteja?

2. Luonto-ohjelmat. Oliskohan mahdollista saada enemmän luonto-ohjelmia telkkariin? Nääs kun koirat ja toiset eläimet on paljon kiinnostavampaa katsottavaa kuin kaikensorttiset visailut ja lälläriohjelmat. Erityisen hienoa olis, jos Benji tulis joka ilta ja sit sitä mangustiohjelmaa kans. Ja kun vielä sais ne mangustit oikeesti ulos töllöstä, niin oisin tosi tyytyväinen.

3. Sängyn korkeus. Haluan, että meidän sänkyyn tulee korkeampi maavara! Tää on ehdoton juttu, koska niin ihana kuin meidän sänky onkin, mää en mahdu sen alle. Ja mun paras pallo mahtuu! Emäntä sanoo, että se on mun oma syyni, kun leikin makkarissa, mutta väite ei voi pitää paikkaansa. Vetoan avoimiin oviin ja kansalaisten vapaaseen liikkuvuuteen EU-alueella.

4. Vinkupossut. Niiden pitäis olla hiukan kestävämpiä, sillä possujen päätyminen kumilelujen hautuumaalle tuottaa mulle suurta tuskaa. Ykskin possu oli ihan hyvä muuten, mutta siltä oli vaan vähän kaula irti. Ja sit se vietiin pois…Kenenkään ei pitäis kokea vinkulelun menettämisen tuskaa! Onneks mulla on vielä kaks possua, jotka lohduttaa pahempaan ikävään.

5. Simba-lelut. Vetoan Suomen eläinkauppoihin, että hankkivat heti monta Leijonakuninkaan Simban näköistä lelua myyntiin. Mun arvokkain Epsanjasta tuotu Simba alkaa hajota ja tartten uuden. Simba on vasta kaks vuotta vanha, mutta mun paras lelu.

Mun pitää varmaan jatkaa tätä listaa vielä, kun toi maailman rauha ja nälänhätä on ainaskin käsittelemättä. Mut palaan asiaan tuonnempana, kun nää tärkeimmät on hoidettu pois alta.

Petollisia herkkuja

Mun vakaa päätös tälle keväälle oli, että pitäisin kiinni mahdollisimman hyvin terveellisestä ruokavaliosta. Että siis söisin pääasiassa lihaa: maksalaatikkoa, maksamakkaraa, jauhelihaa, kebabinlihaa, possunlihaa ja pitsaa.
Mut sit isäntä keksi tarjota mulle ihan jotain muuta.

Nääs kun se oli syömässä semmoista keltaista juttua, jota kutsutaan banaaniksi. Banaani muistuttaa kaukaisesti luuta, tai ainaskin vähän hk:n sinistä. Tai oikeestaan se ei kyllä muistuta kumpaakaan, mut on sentään pitkulainen! No, ajattelin, että jos vannoutuneen lihadieetin perustajajäsen syö banaania, niin sen on oltava hyvää! Siis ihan tosi hyvää, niinku pienelle koiralle sopivaa.
Ja onneks isäntä oli niin viisas, että antoi mun kans maistaa. Sain ihan pienen kökkäreen banaania, mutta se ei kauheesti maistunu lihalle. Ehkä hiukan etäisesti semmoiselle emännän tekemälle liharuoalle, koska emäntähän ei osaa tehdä mitään normaalin makuista ruokaa. Maku oli hiukan tamminen, kenties hedelmäinen ja muistutti vanhaa ladon ovea. Hmmm…

Niinpä mä ajattelin kokeilla sitä banaanin syömistä uudemmankin kerran. Oli sen verran kiehtova maku. Isäntä tarjoilikin sitä mulle aika ison satsin, kun mää niin kovasti kerjäsin. Ja että mun suuni napsas, kun oli mahottoman hyvän makuista. Ajattelin, että sen on oltava jotain tosi eksoottista lihasta, koska oon kuullu myös banaanikärpästen himoitsevan banaaneja. En oo koskaan nähny yhtään banaanikärpästä, mutta raatokärpäsiä sitäkin enemmän. Ja ne on isoja ja ahnaan näköisiä! Söisivät varmaan meitsinkin, jos vaan olisin yhtään maukkaamman oloinen.

Mut hetken päästä ilmenikin karu totuus. Nääs kun emäntä marssi huoneeseen ja ihmetteli, että “syökös toi meidän Tahvo nykyään hedelmiä”. Hedelmiä? Kääk!

Kävi ilmi, ettei se banaani ollukaan mikään sisäfilee pakattuna keltaiseen kuoreen, vaan se oli hedelmä! Yäk! Nyt mun katu-uskottavuus on totaalisen menny. Jos naapurin tiipetinkoiratytteli kuulis mun olevan hedelmäpoika, se ei antais mun enää koskaan nuuskia takapuoltaan.
Onneks sentään voin vedota tietämättömyyteen ja siihen, että oli se sentään hedelmälihaa tai ainakin sinnepäin. Ja paljon parempaa kuin kurkku, vaikka se kuulostaakin enempi ruumiinosalta.

Sängynvaltaaja

Eräänä päivänä meikäpojan henkilökunta teki nerokkaan teon: ne osti uuden ja isomman sängyn. Nääs kun mulla on ollutkin jo pidemmän aikaa aikas ahdasta ja tunkkaisaa niiden pienessä sängyssä. On tuntunu siltä, että muori yrittää häätää mua monottamalla tai sit pierusaksien (tässä tapauksessa nilkkojen) tiukalla otteella. En oo yhtenäkään yönä saanu nukkua niin kuin SUPER-nerojen tarttee. Ja siis mun aivothan tarvii unta ainaskin kaks kertaa enemmän kuin ihmisten aivot, koska oon vähintään niin paljon älykkäämpi.

Joinain öinä oon joutunu kärsimään kamalasta jalkahiestä, tai ajautunu vahingossa laidan yli niinkuin paraskin merimies. Ja silti, peittomeren petoja uhmaten oon aina uudelleen jaksanu tunkea pienen hanurini sänkyyn.
Siis onhan mulla toki omakin sänky, mutta ei se oo ainaskaan talvella yhtään niin hyvä kuin ihmisten vastaava. Ei siellä ole mukavaa russel-jousitettua patjaa tai petaria, saati sitten vällyjä ja myllättävää materiaalia.

Niin että oli oikein nerokas idea ostaa uusi ja entistä isompi sänky. Se oli semmoinen tee-se-itse-kiinalaisista-osista-sänky, joka vaikutti aika vankkatekoiselta. Siinä oli monta osaa, ja mua pelotti ihan hirmusti kun isäntä joutui hakkaamaan ja paukuttamaan vasaralla. Yritin estää sitä tunkemalla takapuoleni sen syliin, mutta ei se oikein auttanu. Ja olisin toki asiantuntijana tutkinut ruuveja ja muttereitakin, mutta apu ei kelvannut. “Ei käy räkä pirulle, ei köyhän anti rikkaan kakaralle”, sanois kaukomummo. Kyllä russeliasiantuntijuus on aivan aliarvostettua. Mää sentään tunnen eri puulajit huomattavasti paremmin kuin ihmiset. Tiedän tosi hyvin esim. ettei kuusta kannata maistaa, kun se on niin piikikäs. Ja pajusta irtoaa kuori tosi helposti. Mut ei mun ajatuksia arvostettu, vaan ryökäleet häätivät mut pois huoneesta ja pistivät vielä esteen eteen! Törkeetä! Onneks mää silti pääsin valvomaan sen esteen takaa niiden puuhia, koska tarttihan tommosella mammuttihankkeella olla vastaava mestari.

Mut jostain ihmeen syystä, hämmästyttävää kyllä, ne sai kuin saikin sen sänkynsä valmiiksi. Ja nyt mulla on tilaa nukkua! Mää kun makaan pitkin pituuttani poikittain, niin sinne sänkyyn mahtuu mun lisäksi vielä yks ihminenkin! Eiks ookin tilava, vai mitä?! Emäntä tosin urputtaa, että vaikka tilaa tuli hirveesti lisää, niin mää silti nukun sen jaloissa ihan yhtä sitkeesti kuin ennenkin. Pöh.

Uuden vuoden lupauksia

Nyt kun toi kauhistuttavan rasittava joulu on onnistunu meneen ohi, niin mäkin ehdin taasen kirjoitella tänne mun kuulumisia. Nääs kun jouluna oli aivan hirveesti tekemistä. Piti ensteks mennä lähimummolaan, jossa söin pipareita ja kinkkua ja maksalaatikkoa. Ja sit isäntä lähti kaukomummolaan, joten mä jäin lähimummolaan hoitoon ja söin vähän lisää kinkkua ja pipareita ja maksalaatikkoa. Oli niin tyrnä olo, että meinasin kieriä eteenpäin. Mummo oli siis ihan selkeesti varautunu mun lihadieettiin oikeella asenteella. Mummot jyrää!
No, sit mä jo aattelin, että kai tää syöminen riittää, mut yht’äkkiä olikin semmoinen uuden vuoden juhla! Jippii! Mää rakastan juhlia! Niinpä mä sain taas kinkkua ja pipareita, sekä vähän sipsejä kans. Ja oikeestaan söin myös pähkinöitä sekä inasen verran konvehtejakin, mut ihan vähän vaan.
Muttei siinä vielä kaikki! Nyt kuulin, että huomenna on loppiainen, joka tarkoittaa ihan varmana sitä, että kaupoista pitää syödä kaikki viimeisetkin jouluruoat pois. Voi kun emäntä ostais mulle kinkkua ja maksalaatikkoa! Eilen kyllä totesin, että oikeestaan broilerikin oli aika hyvää, joten voisin sitäkin maistaa ens jouluna.

Ja jos mä olisin ihminen (mitä en onneks oo!), niin kaikesta mouhoomisesta päätellen mun kai pitäis kokee jotain huonoa omaatuntoa tästä kaikesta syöpöttelystä. Ainaskin joka paikassa kerrotaan, kuinka Pertti laihdutti kolme kiloa kolmessa päivässä pelkällä mielenrauhalla, ja kuinka joulukilot karisee taas Mirjan vyötäröiltä niin että lätinä vaan käy. Se on ihmisten logiikkaa se.
Mut onneks mä oon supernero ja koira! Hahaa! Nääs oon ajatellu, että määhän en tunne mitään huonoa tuntoa mun hyvästä ruokahalusta. Nääs kun Afrikassa on paljon nälkäisiä pieniä koiria, ja ne olis tosi tyytyväisiä jos sais yhtä paljon pistaasipähkinöitä kuin mä. Ja toisekseen, jos mä lopetan syömisen, niin kukas sitten syö muorin leivän viimeisen palan? Se on nimittäin opettanu itselleen oudon (mutta erittäin hyvän) tavan, että antaa aina vimpan palan leivästään mulle. Niin että jos muori joutuis syömään leipänsä aina loppuun, niin sen takapuolihan kasvaisi ihan giganttisiin mittoihin.
Eli meitsi on tässä asiassa vähän niinku hyväntekijän maineessa. Kaukomummokin aina kaihoisasti huokailee, että kunpa Tahvo olis täällä syömässä ruoanjämät. MOT!

Toinen tärkee asia minkä mä lupaan on hengellisen hoitamisen antaminen ihmisille. Nääs kun oon huomannu, että mun hengitykseni haistelu sekä erittäin intensiivinen jalkojen sekä naaman nuoleminen piristää ihmisiä. Se on varmaan jotain aromaterapiaa se, koska emäntäkin herää äärimmäisestä löysäilystään mun terapiani jälkeen. Kokeilin korvannuolemistaktiikkaa tänään Aku Ankkaa lukevaan emäntään, ja se piristyi silmissä! Vitsit mitä mä voisinkaan tehdä koomapotilaille!
Aion myös toimeenpanna erilaiset koiraverot, kuten söpöilyveron sekä miksetleikimunkanssaveron näin aromaterapialla. Saakohan siitä kotitalousvähennyksen?