Valtakunnansovittelija

“Kaikenlainen huutaminen, äksyily, tiuskiminen ja äänen korottaminen sillä tavoin, että vastapuoli saattaa kokea sen ärsyttäväksi, on kiellettyä. Pykälää sovelletaan myös tilanteissa, joissa äänen taso on normaalia korkeampi selittämättömästä syystä, tai mikäli asianosaisen naamataulu antaa ymmärtää mökötyksen tahi ärrimurrituksen olevan voimassa.”

Tahvon valtakunnan laki 1§

Meillä ei saa riidellä. Ei edes korottaa ääntä tai muuten äksyillä toiselle. Useimmiten meillä tarvitse puuttua tämän lain noudattamiseen, mutta toisinaan ihmiset meinaa rikkoa tärkeintä kaikista säännöistä. Tai no, ei ehkä ihan kaikista tärkein ole, koska kyllähän ruoka menee edelle…Mut kuitenkin. Ainaskin toiseksi tärkein laki se silti on. Tyypit meinaa joskus korottaa ääntään toisille, joka on ehdottomasti kiellettyä!
Emäntä tosin sanoo, että toisinaan meitsi valvoo lakia hiukan liiankin ahkerasti, koska aiheettomiakin hälytyksiä tulee esim. tiukasta väittelystä. Oonkin ajatellu, että tää laki voitais laajentaa koskemaan myös väittelyitä.

Ihmisten höpötys on välillä jotain niin ihmeellistä, ettei niistä ota pirukaan selvää. Mistäs sitä tietää onko kovaääninen ihminen vihainen vai kuuro? Älämölö on ihan samanlaista eikä sisällöstä saa mitään tolkkua. Niinpä oon nimittäny itseni valtakunnansovittelijan arvoisaan virkaan.

Valtakunnansovittelijan tehtäviin kuuluu:
1. Istua syliin, jos joku yrittää kiusata emäntää esimerkiksi kutittamalla tai muulla kiusanteolla
2. Haukkua, jos emäntä yrittää laskea mäkeä.
3. Valvoa uimista rannalla ja haukkua sekä pelastaa tarvittaessa.
4. Tunkea syliin, jos joku asentaa laminaattilattiaa tai muuten hakkaa ja paukuttaa.
5. Mennä kainaloon, jos toinen korottaa toiselle ääntä epäilyttävästi. Kainaloksi lasketaan tässä tapauksessa myös sängyllä röhnöttävän ihmisen kaula ja päälaki. Valtakunnansovittelijan tehtävänä onkin tällaisessa tapauksessa toimia ns. myssynä tai kaulaeläimenä (vrt. hihakoirat vanhassa Kiinassa).

Oon kokenu tän mun uuden virkani erittäin tarpeelliseksi etenkin remontin aikana. Välillä on tullu tehtyä täyttä työpäivää, kun lattioita on asenneltu valitettavan äänekkäästi. Kaikista pahinta oli, kun noi repi vanhan lattian pois paikaltaan ja emäntä hyppi revittävän parketin päällä kuin heikkopäinen. Silloin katsoin parhaaksi olla menemättä ollenkaan alakertaan, koska työolot olivat liian pelottavat.
Kerran jouduin lisäksi valvomaan rakennustöitä huoneen ulkopuolelta, koska isännän mielestä osallistumiseni sängyn kasaamiseen oli liian riskialtista puuhaa. Ai miten niin? Olisin vaan toiminut tavarantarkastajana ja laskenu että kaikki ruuvit ovat paketissa.

Oon ajatellu, että pitäis varmaan harkita kokonaisen lainsäädännön kirjoittamista kaikille SUPERneroille. Se olis niinku Hammurabin laki, muttei sinnepäinkään. “Tahvon laki ja oikeus”…eikös kuulostakin hyvältä? Voisin laittaa sinne mm. pykälän “Puruluu puruluusta, maksamakkara maksamakkarasta” ja muita tärkeitä lainkohtia.

Ahnaat kääpiöt

Emäntä totes tänään, että meillä käy ihan liian vähän vieraita. Täähän on kuulemma tosin ihan sen omaa syytä, koska se on niin luotaantyöntävä ja epäystävällinen, sekä erittäin ikävä ihminen. Se ei tykkää laittaa ruokaa (paitsi mulle) ja on laiska siivoamaan (paitsi mun karvoja, koska muuten me hukuttais karvoihin). Siks sillä ei oo ystäviä (paitsi meitsi, joka onkin ihan SUPER-ystävä).
Isäntä sanoo, että emäntä on ihan samanlainen kuin Pasila-ohjelman kulkukoirapelastajanainen
joka puhuu vaan koirista ja koirista ja koirista. Sen vuoksi mua on viime päivinä sanottu Tahvo-nimen ohella myös Patuksi. En käsitä. Onkohan niillä suunnitelmissa muuttaa meitsin etunimeä? Oon aika tyytyväinen tähän Tahvo-nimeen, joten pitäisin mielelläni sen. Tai sit jos ois ihan pakko vaihtaa nimeä, niin voisin olla vaiks Sir Tahvosteri von Supernero.

Mut takaisin aiheeseen. Tääs vieraiden käyminen ei kuulemma oo ollu mikään ongelma, mutta mukamas meitsin käytös antoi aihetta muutokseen. Nääs kun meille tuli semmoisia kääpiöitä käymään. Ne on ne samat hiipparit, joiden luona oon ollu joskus kylässä, ja niillä asuu se pelottava Jehu-kissa joka veti mua pienenä pataan. No, enivei, nää hiipparit tuli käymään meillä ja ne vaan yllättäen marssi meidän keittiöön! Siis meidän keittiöön, voitteko kuvitella? Kaikki mun herkut ja ihanat kuivaruoat oli siellä vaan puolustuskyvyttöminä odottamassa niiden kääpiöiden ahnaita vatsoja. Niinpä mä juoksin sinne äkkiä ja söin koko kuivaruokakipon tyhjäksi alta aikayksikön. Se oli muorin mielestä varsin hupaisaa, koska ne nappulat oli odottanu kupissa syömistä jo pari päivää….Mun mielestä siinä ei ollu mitään hauskaa, koska ateria oli vaarassa. Mä saatoin jo nähdä niiden kääpiöiden silmissä hullun kuivaruoanhimon!

Harmi vaan, että en tienny niiden omista eväistä. Nääs kun jälkikäteen kävi ilmi, että niillähän oli vähän paremmat sapuskat mukana, oikein kinkkuleivät ja kaikki. Emäntä hääti mut pois keittiöstä, mut onneks sain jäädä ovelle norkoilemaan ja pääsin lopulta osingoille. Tästä johtuen kannatan varauksetta sitä idistä, että meillä kävis useammin vieraita, joilla on omat eväät mukana.

Tirkistelijä ja muita kissaongelmia

Eräänä myrskyisenä yönä havaitsin kummallisen asian. Nääs kun mä olin tapani mukaan olkkarissa leikkimässä ja heittelin siinä iltani iloksi lelua pitkin lattiaa. Emäntä istui sohvalla ja naureskeli hihitellen. En yhtään ymmärtäny mille se nauroi, koska ainahan mä leikin samalla tavalla. Ja sit yht’äkkiä mulle välähti! Olkkarin ulko-oven alaikkunasta tuijotti kissa!
Se ei ollu mikään tavallinen kissa, sillä emäntä sanoi, että se on aina välillä käyny tirkistelemässä meitä ja meidän kotia. Hämmästyttävää kyllä, sillä meidän takapiha on aidattu korkealla lauta-aidalla.
Mut siellä se kissa vaan oli. Ja tiiraili sisään samalla kun meitsi leikki parasta leikkiään mitään tietämättömänä. Aika röyhkee tyyppi! Niinpä mä juosta viiletin ovelle ja ärähdin pari valittua sanaa. Hiivatin kyttääjäkissa. Mistä mä nyt voin tietää, koska se kissa taas kytistelee meitsiä. Jos mulla on vaikka joku nolostuttava halimushetki meneillään ja koko kylä saa tietää kuinka nynnerö mä oikeesti oon…

Kissoista on muutenkin ollu haittaa mulle viime aikoina. Nääs kun emäntä meni ja osti kaupasta semmoisen Liuku-Miukun. Mä en ollu koskaan kuullukaan semmoisesta, mutta kävi ilmi, että se on kissan naamalta näyttävä liukuri. Hmmm…enteili huonoja uutisia heti alkuunsa. Ja nää mun ennustukset kävi toteen kun muori päätti mennä testaamaan tätä liukuria. Mä katselin vierestä, kun aikuinen ihminen laskee mäkeä hurjaa vauhtia ja kiljuu mennessään. Se oli kauheeta. Niinpä yritin parhaani mukaan pysäyttää sen kiljuvan harpyijan, mutta tuloksetta. Sain vain hiukkasen napattua kengännauhasta kiinni, ja ohi meni niin että hujahti. Haukuin perään niin että koko kylä raikasi. Pieni vaikutus epäonnistumiseen oli tosin isännälläkin, kun se esteli meitsin pelastusyritystä.
Oon nyt sitä mieltä, että kaikenlaiset liukuvälineet pitäis kieltää meidän perheen jäseniltä ihan niinku turvallisuussyistä. Erityisesti semmoiset, joissa on kissan naama ja jotka aiheuttaa hirmuisaa kiljahtelua ja omituista käytöstä.

Jäämiehen ihmeelliset seikkailut

Just kun mä ajattelin, ettei jäämiehenä olo vois olla parempaa, niin se muuttui. Vieläkin paremmaks!
Nääs kun eräänä kauniina päivänä sain juosta jäällä vielä normaalia enemmän, pidempään ja nopeemmin. Emäntä sanoo, että mä oon varmaan maailman nopein pieni valkoinen koira. Ja mä varmaan oonkin! Vitsit kuinka hienoa on olla komee JA nopee!
Nääs kun me mentiin taas sinne jäälle ja mä juoksin ja juoksin, mutta tuntui, ettei se lopu ollenkaan. Tietty oma osuutensa saattoi olla silläkin, että mä juoksin aina edes ja takaisin, joten tein ehkä niinku vähän ylimääräistäkin kierrosta….
Oli muuten tosi hauskaa hommaa se juokseminen. Oon sitä mieltä, että juokseminen ja syöminen on maailman kaks parasta hommaa. Tyttöjen iskeminen tulee hyvänä kolmosena. Voi kun voiskin aina vaan syödä, sit juosta ja iskeä pimatsuja. Ja illan päälle vielä pienet rapsutukset ja halit ilman mitään ällöä lullutusta. Se vasta olis elämää!

Kun mä siellä juoksentelin pitkin ja poikin ja vähän sivuttainkin, muori otti musta pari valokuvaa. Mä nyt vaan satun oleen niin fotogeeninen. Se tarkoittaa, että mulla on hyvät geenit valokuvaukseen. Ehkä se johtuu siitä, että mulla ei oo mitään jalon suvun vaatimia ulkonäköpaineita, vaan oon ihan vaan komee! Emäntä sanoo, että näyttelykoiratkaan ei oo yhtä hienoja valokuvissa kuin mä, kun mussa vaan on sitä jotain. En tiiä onko se mun charmantti, etäinen luonteeni vai mun ruskeiden silmieni vetovoima. Tai ehkä mun hieno keesi.

Oonkin ajatellu, että pitäisköhän mun ruveta ihan ammattimalliksi…? Joskus noi on lukenu lehdestä, että mallitoimistot hakee komeita, persoonallisia, valokuvauksellisia ja hyvähampaisia tähtiä. Ja mähän täytän kaikki vaatimukset! Voisin ehkä mennä poseeraamaan niille parit hienot virnistykset, ja siitä ura urkenis. Kerran musta on ollukin valokuva Russeli-lehdessä, mut se oli vaan tämmöstä aloittelevan mallin hommaa. Oikeena mallina mun pitäis varmaan mennä johonkin catwalkille käppäileen. Se kuulostaa hienolta! Oon aina halunnu juosta kissojen perässä eli catwalkata! Mummolassa oon harjotellu sitä naapurin kissan kanssa, joten mä luulen että mun lavakarisma olis vähän niinku valmis. Näyttävä esiintulo vaan ja avot.

Mä oon tätä mun tulevaa mallinuraa ajatellen opetellu mm. hymyilemään niin että hampaat näkyy ja sit osaan myös poseerata kauan paikallani. Se on mun bravuurini.

“Persoonallinen ja ainutlaatuinen nuori urosmalli hakee töitä. Jalon ulkomuodon lisäksi hallitsen SUPER-nerouden salat, olen hurmaava ja lähes täydellinen sekä erittäin vaatimaton. Minua on vain yksi. Työskentelen ruokapalkalla, myös vinkulelut huomioidaan.”

Mä voisinkin ottaa ton Jäämiehen mun julkkisnimekseni, koska oon niin viilee ja osaan tarvittaessa olla pitkään jämähtäneenä. Voin vaan kuvitella, miten kansa hurrais Jäämiehen nimeen kun mun mainosvalokuvat ilmestyis Turun keskustaan.

Siellä jäällä juostessa emäntä pakotti mut (ehkä tätä mallinuraa ajatellen) poseeraan myös lavasteissa. Se on vähän vaikeempaa, kun tarttee esittää kiinnostunutta. Mut kyllähän se tämmöseltä pro-tason mallimieheltä onnistu. Kattokaa vaikka:

Ehkä tulevaisuudessa voisin asettautua kauniiden russelineitojen viekkuun tai sit esim kinkun kanssa samaan kuvaan…

Manageri ottaa tarjouksia vastaan.

Jäämies iskee jälleen

Vitsit että tämmöinen oikee talvi on helmi juttu! Nääs kun mä oon päässy viime aikoina joka päivä juokseen tonne joen jäälle. Tai ei se oikeestaan oo mikään oikee joki, mutta semmoinen iso ja märkä lätäkkö, joka laskee Maarian altaaseen. Mä en tiedä, kuka se Maaria oikeestaan on, mut se on varmana joku tosi kuul mimmi. Vaan semmonen vois haluta oman altaan itselleen. Mullakin oli pari kesää sitten oma iso uima-allas, mutta se meni rikki. Nyt mulla on vaan pieni sininen vauva-allas ja sit isompi sininen mummola-allas.

Mut siis takaisin siihen juoksuosuuteen. Nääs kun siellä jäällä ei oo iltaisin ketään, koska on aika pimeää ja hiihtäminen on varsin hankalaa ilman isompaa lumimäärää. Niinpä siellä on ihan hirmu paljon tilaa pienelle koiralle juosta. Eikä mua se varsinainen juoksu niin paljoa kiinnostais, jollei isännällä ois mukana punaista pomppupalloa! Se se vasta on mahtava kapine. Se pomppii välillä niin paljon, että mun on ihan pakko kiroilla sille vastaan. Törkee epeli, kun sillai kiusaa.
Emäntä sanoi, että mä juoksen yhdellä reissulla varmaan ainaskin kymmenen kilsaa, kun haen ja tuon sitä palloa. Oon oikee Jäämies: nopee ja viilee! Ilmankos mua on väsyttäny aina iltaisin niin kovin….

Vähän tota nukkumista tosin häiritsee naapurin tiipetinkoiran hemaisevat tuoksut. Nääs kun viime viikkoina oon haistanu, että se vois olla ehkä kiinnostunu musta muussakin kuin ystävämielessä. Tänään mä sit yritinkin mennä heilasteleen sitä, kun se katsoi mua kaihoisasti ikkunasta. Mut emäntä sanoi, ettei meistä koskaan tulis paria. Miten tylyä. Huomenna mä yritän uudelleen mennä kysyyn sen isännältä, että josko vaan sopis tämmönen hyvä vävyehdokas. En usko, että se kehtais kieltäytyä kun mä oon kyseessä.