Isojen laivojen merikoira

Vitsit että oli taas aktiivinen viikonloppu! Ja mulle sattui vaikka mitä! (taas)

Nääs kun mut yllätti ihan se tosiasia, että Mara-eno -eli mun kaikista lempparein eno ja mies – tuli käymään. Mara on niin paras! Se tuo mulle aina jotain ylläriä, ja tälläkin kertaa sain ihan mielettömän kokoisen luun. Se luu oli melkein yhtä iso kuin meitsi.

Ja sit vielä parahiksi Mara ja Isäntä halus lähteä Lähimummon möksälle saareen katsomaan kun isot purjelaivat lähtee. Mä en tosin ymmärrä miks niitä laivoja piti mennä katsomaan, kun juokseminen ja uiminen on paljon hauskempaa. Mut ajattelin sit, että ehkä se on yleissivistävää ja kaikkien pienten merikoirien pitäis tietää siitä jotain. Ja niinpä me mentiin muorin kaa mukaan.

Mut mikä reissu siitä tulikaan. Nääs kun eukko oli viimein ottanu neuvosta vaarin ja lähti yksin marjastamaan siellä saaressa. Ja se sanoi Maralle ja Isännälle, että ne saa otta meitsin huostaansa kun ne lähtee kalastamaan. Ja sehän mulle sopi! En ollukaan koskaan aiemmin ollu veneessä kalastamassa, ja se kuulosti tosi hauskalta. Ja hauskaa se olikin. Nääs kun sieltä vedestä tulee semmoisen kepin päässä olevan narun ja pienen härvelin kanssa oikeita eläviä kaloja ylös! En tiennykään semmoista! Ja voi että se oli jännää. Meinas tulla oikein jännäkakka pöksyyn kun jännitti niin paljon. Ja sit kun Mara-eno sai oikein ison kalan niin mä innostuin kovasti ja nuolin sitä kalaa ja ihailin sitä siellä ämpärissä. Mulla tais mennä se kalan ihailu vähän överiksi, koska sit kun Mara heitti seuraavan kerran sen härvelin sinne veteen niin meitsi meni jotenkin perässä….

Mä en oikein itsekään tiedä että putosinko mä vai hyppäsinkö, kun se on pikkuisen hämärän peitossa se muistikuva. Muistan vaan että molskautin sieltä veneestä mereen ja Mara nosti mut pelastusliiveistä takaisin veneeseen. Mut kun kalastus oli niin kivaa ja mielenkiintoista! Oliskohan sieltä tullu kissakala jos mä en ois pudonnu veteen?

Eikä se mun putoilu siihen loppunu. Nääs kun sit seuraavana päivänä meille tuli mökille vieraiksi semmoisia tyyppejä ja niilläkin oli vene mukana. Ja sit ne laitto sen veneen laituriin ja mä huomasin, että veneen sisällä olikin koiria! Oikeita koiria! Kivoja tyttökoiria! Ja mä vähän innostuin ja sit…putosin vahingossa pää edellä (ihan kirjaimellisesti) laiturilta veteen. Kröhöm.

Muori vähän säikähti että hukunko mää, mutta sieltä vaan uiskentelin takaisin rantaan. Mut oli aika haastavaa sukeltaa sellainen taitohyppy! Siihen ei kaikki koirat pystykään! Haastan kaikki nerokkaat koirat kokeileen samaa.

No, samana päivänä putosin vielä kerran veneestä, kun yritin vähän hätäisesti rantautua, mut se ei menoa haitannu. Ehkä mä jatkossa osaan olla vähän rauhallisemmin veneessä…Tai sit en, jos emäntää on uskominen.

Että semmoinen merimatka oli mulla. Muorin mielestä se oli tyypillistä SUPERneron käytöstä, mutta oon ihan toista mieltä. Kattokaa nyt miten rauhallisen näköisenä mä katson merta:

Mestariuimarin onnellinen ilme

Muori kuvas jostain syystä enemmän lokkeja kuin laivoja, joten tässä nyt sit kuvia niistäkin:

Ja oli siellä niitä laivojakin, mut mua kiinnosti enemmän uiminen:

Meri on laivoja varten...

...ja erityisesti uimista varten!

Hyttysten ruokana

Just kun mä alan viimein toipua siitä Lapin reissusta, niin muori keksii uutta tekemistä. Se haluaa marjastamaan!

Marjastaminen on semmoista hommaa, jossa ihminen ja koira menee metsään ja sit seisoskellaan pitkän aikaa paikallaan eikä tehdä mitään. Tai no, ihminen noukkii niitä marjoja, joita tietenkin on miljoonia, ja sit koira vaan joutuu istumaan. Siis maailman tylsintä hommaa! Välillä sentään liikutaan vähän, mut suurin osa ajasta menee istuskellessa.

Mä en oo oikein lämmenny tolle marjastusjutulle, koska se on niiiin tylsää. Menisin mieluummin uimaan tai juoksemaan, mut muori sanoo ettei se oikein sovi. Kuulemma ei jaksa vahtia mun menoa siellä metsässä, kun kuitenkin lähden huitelemaan jonnekin. Ai mää vai? Mää en kyllä häviä minnekään, tosin voisin vähän pikkuisen haistella niitä peuran jälkiä ja sit vielä vähän oravan jälkiä ja sit…. Normaalisti en pääse haisteleen niitä ollenkaan, kun eukko on heti huutamassa takaisin. Mikä hätä silläkin on, kun maata riittää silmänkantamattomiin?

Ei se istuminenkaan oo kyllä se pahin juttu siellä, koska kaikista kamalinta on ne hyttyset. Ne ei tosin eukkoa vaivaa, kun se on niin myrkyllinen, mutta mut ne haluaa syödä. Ne oikein himoitsee mun herkkuvertani ja sit kutittaa. Ja sit jos ei oo hyttysiä, niin aikaskin muurahaiset puree mua. Muurahaisten poluille ei kannata mennä istumaan, kun ne on niin häijyjä.

Niin että en oo vielä oikein hokannu sitä marjastamisen ihanuutta, vaikka eukko siitä kauheasti puhuukin. Ja aina se raahaa mut sinne mättäälle kökkimään, vaikka mieluummin menisin uimaan. Pitäisköhän mun hankkia itselleni sellainen varakoira marjaretkiä varten? Niinku näyttelijöilläkin on olemassa varapeput alastonkohtauksiin. Se varakoira vois ottaa vastaan ne kaikki ötökät ja meitsi pääsis uimaan. Tai sit jos meidän mukaan haluais tulla joku hyväverinen ihminen, josta itikat tykkää…sekin kelpais.

“Halutaan rauhallinen ja istumisesta sekä rämpimisestä tykkäävä ihminen hyttyssyötiksi pitkille marjastusretkille. On erityisen suositeltavaa, että hakijalla on kokemusta mustikoiden syöttämisestä koiralle (suoraan korista tietenkin). Hakijalta vaaditaan myös hyvät hermot emännän ainaisen pälättämisen vuoksi.”

Tahvon kesäretki, osa IV

Viimein kotona! Mulla oli sen verran rankka kesäretki, että meni muutama päivä toipua tommoisesta koettelemuksesta. Oli kuitenkin niin hauskaa, että ajattelin vielä kertoa tarinan loppuosan (kun kaikkia kuitenkin kiinnostaa).

Mä siis taisin jäädä siihen juttuun kun kävin siellä Inarissa uimassa ja sit mä kiipeilin kaikilla tuntureilla. No, sitähän se loppulomakin oli: uimista ja kiipeilyä. Mä kävelin jopa niin paljon, että jalat alkoivat sattua ja piti vähän levätä yks päivä.

Mut oli tosi huisit maisemat siellä. Mä sain poseerata joka paikassa, kun noilla ei ollu tietenkään apinasuodatinta mukana, että olisivat itse päässeet kuvaan mukaan. Yhdellä tunturilla oli aika outo rinkula, johon mut pistettiin istumaan. Oon melko varma, että se on jotain sukua niille viljaympyröille, mut ainaskaan vielä en nähny emoaluksia, muita kuin saksalaisia karavaanareita.

Beam me up, Scotty!

Ja sit me nähtiin siellä niitä elukoita. Ei tosin yhtään hyttysiä, vaan muutama paarma, eikä ees mäkäräisiä. Mut muita elukoita. Poroja alkoi olla niin paljon, ettei mua ees jaksanu kiinnostaa.

Kaupunkilaisporoja

Ja kun ne porot ei ollu yhtään kiinnostunu meitsistä, niin ei meistä oikein kavereita tullu. Mä en kyllä oo vieläkään ihan varma oliks ne koiria vai jotain norsuja. Mut aika hyvin ne osas liikennesäännöt, joten saattaisivat olla sukua opaskoirille.

Muista hidastaa, jos poro ylittää tien.

Tosin takaisin tullessa me nähtiin kyllä yks kuollutkin poro, mut se ei ollu suojatien kohdalla.

Sit me nähtiin yks riekko, viisi korppia, kettu, peuroja ja kanipupuja. Ja oli siellä vielä pari japanialaista turistiakin, mut niitä ei kai lasketa. Ja saksalaiset olis halunnu taputtaa mua, mutta ei mua kiinnostanu. Emäntä sanoo, että mä oon epäsosiaalinen, mutta en onneks tiedä mitä se tarkoittaa.

Paluumatkalla me piipahdettiin Torniossa ja Kalajoella, ja molemmissa paikoissa oli hauskaa. Pojat meni Ruotsin puolelle käymään ja mä jäin tyttöjen kaa Suomeen. Meitsi pääsi uimaan Torniojoessakin, joten oon uinu melkein joka puolella Suomea.

Kansallispuiston rapakossa uimassa

Siellä Kalajoella me päästeltiin Rutkun kanssa menemään oikein turbobuusterien voimalla, ja oli tosi hauskaa. Rutku tykkäs samanlaisesta menosta kuin meitsi, joten siinä tyttö mun makuun. Eiks me olla melkein niinku samikset…?

Rutku ja meitsi

Mua harmitti ihan hirveesti se, että tytöillä oli pidemmät jalat kuin mulla, ja ne pääsi kahlaamaan syvemmälle ilman että tarvitsi uida. Ja sit ne olis halunnu meitsin kepit ja jouduin suojelemaan niitä. Oikeestaan muori takavarikoi molemmat kepit ettei tulis riitaa, mut sehän nyt ei ymmärräkään mitään. Ei kai tuu mitään riitaa jos mä saan olla pomo?

Rutku päihitti mut juoksussa ihan inan verran

Mut kaikenkaikkiaan se juokseminen ja uiminen oli ihan parasta! Vielä kun joskus pääsis reissuun uudelleen!

Tahvon kesäretki, osa III

Vitsit että täällä Lapissa on paljon nähtävää! Me ollaan kävelty joka päivä ainaskin sata kilsaa ja mun jalat on kulunu melkein puhki. Mut onneks on ollu hyvät kelit ja sit mä oon päässy välillä uimaan tunturipuroihin. Ymmärrän nyt miks ne mainostaa telkkarissa sitä juomaa “Tunturiporojen rakkautta”, kun tuntureilla on niin mukavaa. Ihan kaikkiin suonsilmiin en oo tosin päässy uimaan, mutta melkein.

Me käytiin siellä Inarissakin, ja sit mä pääsin uimaan Inari-järveen. Aika pieni länttihän se oli näin isolle koiralle, mutta ihan maukasta vettä. Siellä oli kyllä hienot maisemat! Mun lisäksi uimassa kävi pikku-H, joka on mun paras syöttäjä ja kovin uimarityttö. Tässä on yks kuva mun uimapaikalta. Musta ei saatu oikein hyvää kuvaa kun alkoi satamaan vettä.

Hyvä lätäkkö uida

Sit me taas kiipeiltiin parille tunturille ja mä pääsin jopa juomaan Kaunispään vettä. Siellä yks täti antoi mulle oman kupillisen vettä kun oli niin kuuma. Kiitti Huippu-ravintolan täti, oot aika reilu!

Metsissä oli kans tosi hienoja paikkoja, joissa musta saatiin kuvia. Tai ainakin välillä saatiin kun mä maltoin lopettaa viilettämisen. Tässä mä poseeraan yhden vanhan kelon vierellä ja näytän aika viileeltä.

Kaksi nähtävyyttä

Niin että kyllä mun mielestä täällä Lapissa kannattaa tulla käymään. Täällä on myös paljon ulkomaalaisia, jotka kaikki haluais taputella tämmöisiä pieniä koiria kuin meitsi. Mä en oikeestaan perusta taputtelusta, vaan päinvastoin, mut suosittelen kyllä niille jotka sellaisesta tykkää.

Hirveesti mä haluaisin jo kotiin mennä, mut onneks kohta alkaa kotimatka!

Tahvon kesäretki, osa II

Vitsit kun tää reissaaminen on rankkaa!

En meinaa ehtiä ees plokia kirjoittaa, kun tarttee koko ajan olla jossain reissussa ja menossa.

Viimeks tarina jäi siihen, että me päädyttiin yhdelle möksälle nukkumaan. Se oli aika hyvä möksä, mutta mua puri murkut varpaisiin ja sit yöllä pelotti kaikki äänet. Varmuuden vuoksi murisin ja haukuin välillä niin ettei noi vaan nukkuis ja joku mörkö nappais meitä. Siks varmaan selvittiin yöstä hengissä. Se mökki oli muuten aikas kiva, vaikkei siellä saanutkaan mennä uimaan rannalle.

Täältä möröt ei löytäneet meitä

Kun me aamulla jatkettiin matkaa, mä nukuin koko ajan autossa. Ja yht’äkkiä me oltiinkin ihan uudessa paikassa. Siellä asui kuulemma pukki! Mä en kyllä nähny mitään eläimiä, mutta kuulemma oltiin napapiirillä. Vau, se kuulosti joltain hienolta ihmisten leikiltä. Mut ei siellä ollu paljasvatsaisia ihmisiäkään, vaan semmoinen merkki maassa vaan. Ja se pukki asui viereisessä talossa apulaistensa kanssa.

Tää on maailman napojen piirin merkki

Mä sain oikein diplominkin siitä hyvästä että ylitin napapiirin. Vau! Mun eka diplomi.

Lopulta se pukki jäi näkemättä, kun se oli niin kiireinen. Mut sain parkkiksella lihapiirakkaa, ja se oli hyvää.

Ei meidän matka kuiteskaan loppunu siihen, päinvastoin. Me ajettiin vielävaiks kuinka monta tuntia, kunnes saavuttiin Saariselkä-nimiseen paikkaan. Täällä ei kyllä oo yhtään saaria, mistä mä oon varsin pettynyt.

Ollaan täällä Mara-enon, kaukomummon, kääpiöiden ja Nellin ja Rutkun kanssa. Nelli ja Rutku on Maran kaksi ja yksi dalmatialaista. Ne on ihan kivoja tyttöjä, mutta mä en tykkää kun ne haluaa tutkia meitsin kamoja. Meinaavat syödä mun ruoat ja juoda vedet. Ulkona me ollaan ihan kavereita, -paitsi jos ne yrittää koskea mun kamoihin- mut sisällä mun tekee mieli rökittää vähän niitä. Mut ei se menoa haittaa, koska täällä on muitakin koiria kuin me. Tai oikeestaan mä en oo ihan varma onkohan ne koiria vai hevosia vai mitä. Aika outoja otuksia silti, koska ne liikkuu ryhmissä ja hengaa keskellä tietä! Vähänks helmee. Ne on vaan niin ylpeitä otuksia, etteivät välitä mun seurasta. Siks mä vaan tyydyn katselemaan niitä kaukaa. Mitä pohjoisen snobeja. Kattokaa nyt miten ylpeen näköinen tyyppi:

Tää on kuulemma poro

Muutenkin on ollu aika rankka reissu. Nääs kun kaukomummon kanssa on kiivetty ainaskin kolmelle tunturille. Ne on semmoisia isoja mäkiä. Ja siellä ei pääse ees uimaan, paitsi vaan tosi harvoin. Multa meinas eilen lähteä ääni kokonaan, kun oli niin kuumaa ja kuivaa. Mut huikeat näkymät siellä korkealla on ja kaikki näyttää aika pieneltä. Tai sit mä vaan oon tosi iso.

Huipulla tuulee

Jättiläiskoira ja kääpiöpuu

Huomenna olis kiva päästä Inariin uimaan, joten pitäkää peukkuja että meitsi pääsee pluttaamaan!