Emäntä sanoo, että toisinaan (ja aika usein) meitsi on aikamoinen halipallero. En myönnä enkä kiellä, mutta se voi olla niin.
Halipalleroiden tärkein tehtävä on olla halittavana ja saada yllin kyllin rakkautta. Tänäänkin se oli kyllä tosi paljon tarpeen, sillä me oltiin tyyppien kanssa sienestämässä melkein koko päivä, ja meitsiä väsytti aika lailla. Sellaisissa tilanteissa sitä vaan tarttee rakkautta. Mun halitankit oli melkein tyhjät siitä kaikesta juoksemisesta!
Niinpä mä möngin muorin ja isännän väliin soffalle ja sit kellahdin selälleni siihen. Ne heti ymmärsi, että mua tarvii rakastaa! Vitsit että ihmisetkin osaa olla joskus melkein viisaita. Ne rapsutteli mun vatsaa ja sit sain tosi paljon suukkoja päähäni. Emäntä sanoo, että mulla on maailman ihanin päärynän muotoinen pää. Oon kuulemma maailman pienin pyöreäpäinen poika! Ja se voi olla tottakin, mutta en vaan oo testannu sitä vielä. Ja sit se sanoo, että mä muka tuoksun ihan nallekarhuille ja suukoille. Siks se varmaan haluaa aina pussailla mun päätäni…
Halimussukkana olo on kyllä aika rankkaa, koska välillä pitää nuolla isännän kättä ja sit taas välillä läiskiä tassulla ilmaan jos joku lopettaa rapsutuksen. Tosi rankkaa puuhaa. Oon melkein sitä mieltä, että halittavana olemisesta pitäis saada palkinto, vaikka ruokaa tai jotain leluja.
Aikaisemmin mä en yhtään tykänny olla sylivauvana, mutta nykyään noi on aivopessy mut ihan löllökäksi. En oo varma milloin mä menetin mun maineeni totaalihalikieltäytyjänä, mutta nyt oon kyllä ihan pehmo. Harva se päivä muori sanoo, että mun on vaan pakko tulla sylkkyyn ja sit mä lötkötän sen rinnalla kuin pieni porsas ja kuorsaan. Säälittävää.
Ei kai mun miehuuteni kärsi siitä, jos mua rapsutellaan ja lullutetaan paljon? Tuleeko musta ihan nynnerö? Se olis kauhee kohtalo…
