Kaikkihan nyt tietää, että meikäpoika on kauneutta ymmärtävä kaveri. Mulla on silmää hyvännäköisille koiratypyköille ja ymmärrän erityisen hyvin ruoanlaiton kauneuden! Se on jaloin harrastus ikinä! Ihmiset ei vaan valitettavasti aina ymmärrä luonnon hienoja ruokalajeja, kuten kauniin pyöreitä papanoita, ihanan pitkulaisia heiniä ja mukavan rapsakoita kepukoita. Ilmeisesti ihmisillä on ihan toisenlainen käsitys kauneudesta.
Nimittäin erityisesti näin talvella meidän emäntä on ottanut tavakseen levittää iholleen sellaista ihmeellistä tököttiä. Sitä ainetta saa pienissä ja isommissa purkeissa ja niissä lukee ihmisten kielellä “kaunistusrasvaa”. Mut ei se mitään oikeeta voita ole, vaikka mä niin toivoinkin. Se on sellaista valkoista ainetta, jota pitää sit laittaa naamaan ja jalkoihin ja vaikka pyllyvakoonkin jos haluaa. Mä en tosin tiedä, onko sillä niin väliä vaikka pyllyvako ei kovin kaunis oliskaan.
Sen rasvan tarkoituksena on pitää rypyt poissa ja naama kimmoisana. En oo ihan varma mitä tapahtuisi, jos rasvan levittämisen lopettaisi. Ehkä muorin naama eräänä päivänä vaan roikkuis niinku joku löysä lätty. Mmmm…lättyä…
No, se ei kuitenkaan halua ottaa sitä riskiä, vaan laittaa aina pesun jälkeen rasvaa naamaan. Ja sit se rasvaa jalkansa, kun niitä kuulemma kutittaa. Se on mun mielestä erityisen kiintoisaa. Ja kaikkein hienoimmaksi sen rasvaushomman tekee sen tökötin tuoksu. Mun mielestä se tuoksuu ihan syötävän ihanalle! Voisin nuolla muorin pärstän ja jalat koska vaan, jos niissä on sitä rasvaa. Muorin mielestä se ei kuitenkaan oo hirveän terveellinen vaihtoehto, joten se ei oo vielä suostunut testaamaan naamarasvan sisuskaluvaikutusta eläinkokeilla. Oon kyllä ihan vapaaehtoinen, jos joskus tulee testiin naamarasvan maku ja koostumus. Ja melko varmasti meitsi ei koskaan lässähdä, jos vaan syön sitä tököttiä.
Olis kyllä ihan kiva kokeilla myös sellaista, että söisin päivät pannukakkuja ja maksamakkaraa. Että miten komee musta sit tuliskaan! Veikkaan että hirmuisen komee, mutta muori ei sitäkään suostu kokeilemaan. Tylsää.
No, ei se toisaalta mua kyllä hirveesti haittais, jos muorin naama muuttuis lässähtäneeksi ja ryppyiseksi. Ehkä se sit muistais antaa mulle pannukakkuja ja pitsaa. Mua häiritsis paljon enemmän, jos se ei enää raapis meitsin pakaroita ja halittelis ja ulkoiluttais mua. Mut siks se sanookin, että tärkeimmät asiat elämässä se on oppinu koiriltaan.
