Onnistuneen noudon jälkeen

Lumesta on kaikenlaiseen puuhaan: sen päällä voi juosta, kieriä ja myllätä, sitä voi syödä (ja juoda) ja siihen voi haudata esineitä (ja löytää niitä). Aivan täydellinen juttu, ainakin silloin kun sitä on. Turun laitamilla kun tuppaa olemaan myös niitä talvia, jolloin lunta ei ole nimeksikään. Ei sekään minua niin kovin haittaa, mutta inhoan sydämestäni kurakelejä jotka vaativat aina massupesun. Niinpä onkin ollut aivan koiranpäivät, kun lunta on riittänyt rellestämiseen asti.

Viikonloppuna kävimme pellolla ja isännällä oli mukanaan frisbee. Se on maailman paras vehje. Frisbee on siitä kätevä lumileikkeihin, että yleensä se laskeutuu pystyssä hankeen ja ainakin toinen laita jää pilkistämään lumikasojen takaa. Kävi nimittäin männäpäivänä niin ikävästi, että menin ja hukkasin yhden parhaista kepeistä suureen hankeen. Sepäs harmitti! Mikään ei ole yhtä kurjaa kuin parhaan kepin hävittäminen…paitsi ehkä frisbeen hukkuminen. Erään kerran hukkasin parhaimman vemputinleluni mummolan kinokseen, mutta onneksi kevät sulatti lumet ja paljasti varsin hyvin säilyneen vemputtimen.

Syvä hanki, pieni eläin

Emäntä sanoo, että olen kyllä aika mahtavan hyvä huolehtimaan leluistani. Kannan ne suussa kotiin asti, jos käydään pellolla heittelemässä. Tai jos mulla on aivan ihka uusi lelu, niin semmoista en jättäisi kotiin edes lenkin ajaksi, vaan kantaisin mukanani koko ajan. Semmoinen haittapuoli noiden lelujen varjelemisessa on, että aina toisinaan on vaikea malttaa pissiä kun keskittyminen menee siihen kantamiseen.

Olen nähnyt kaduilla myös semmoisia koiria, jotka kantavat mukanaan huoltajansa rukkasia tai omaa remmiään. Ne on varmaan semmoisia kultaisia rukkasennoutajia ne. Se olis aika siistiä sekin, tosin voisi olla aika haastavaa kantaa kolmemetristä remmiä kun on vain pieni eläin. Meikäläinen osaa kyllä nostaa pudonneet esineet, mm. tumput ja lapaset, mutta vielä en ole saanut niiden kantamista vastuulleni. Pitänee neuvotella erilaisten esineiden kantopalvelusta muorin kanssa, kunhan vaan hinnasta päästään yhteisymmärrykseen. Voin jo nähdä mainostekstien loistavan tällekin SUPERnerokkaalle palvelulle: “Tahvon kuljetuspalvelu palvelee: tuonnit, viennit ja retuutukset, kaikki ammattitaidolla. Myös hävityspalvelu valituille ruoka-aineille järjestyy.”

Tässä on tyylinäyte meikäläisen frisbeen noudosta:

Oireet ovat:

• Tosi kova meno, tiukka etukeno
• Leikkiminen ja riehuminen lähes tauotta
• Vetolelun repiminen ja retuuttaminen
• Sängyllä pomppiminen
• Peittojen myllääminen
• Juoksentelu ympäri taloa
• Juoksentelu remmin päässä suuntaan ja toiseen
• Lumessa kieriminen aina kun mahdollista
• Hurja haukkuminen
• Varpaiden satunnainen pureskelu sängyn laidan yli (vain pikkiriikkisen vaan), myös sukat jalassa
• Jallitus
• Jälkikäteen hirmuinen halipula ja tarve kainalossa köllimiselle

Nämä oireet ovat hyvin säännöllisiä ja niitä ilmaantuu oikeastaan joka päivä. Toisinaan useita kertoja päivässä, etenkin ilta-aikaan. Lääkkeeksi olen saanut paitsi reuhaamista, myös ruokaa ja haleja, mutta toistaiseksi ne ovat vain pahentaneet tilannetta. Olen syönyt lääkkeeksi makupaloja, luita ja piparkakkuja, mutta yksikään niistä ei ole vielä auttanut. Emäntä on epätoivoissaan kokeillut myös pakarahierontaa ja myllytystä, mutta ne ovat villinneet minua entistä enemmän! Olen melko varma, että tätämenoa muutun pian villikoiraksi, eli dingoksi! Se ei kyllä haittaisi yhtään, koska jahtaan jo nyt telkkarissa näkyviä kenguruita sekä muita öttiäisiä. Onkohan kenguruiden maassa myös mangusteja? (Toim. huom: Ei ole, mutta telkkarissa on). Ne käyvät erihyvin pienten dingojen jahdattaviksi.

Tammikuussa ihmiset rankaisevat itseään koko edellisen vuoden synneistä. Ei saa juoda eikä syödä, tammikuu on tipaton ja rasvaton, mauton ja hajuton. Tammikuu on kuukausi, jolloin ihmiset kiduttavat itseään ja rankaisevat siitä joulun ilakoinnista, jotta voivat taas helmikuussa aloittaa uuden joulun odotuksen. Oikeastaan tammikuun nimi voisi yhtä hyvin olla pannakuu, sillä kaikki ruoka tuntuu olevan pannassa jos mainoksia katsoo.

Nurinkurista, mielestäni. Omituisinta tässä kaikessa on se, että koiria opetettaessa aina sanovat, että hyvästä työstä tulee palkita. Mutta kukaan ei kerro, että sitten sen palkan jälkeen pitää rankoa kovalla kädellä! Ajatelkaas nyt: meitsi odottaa innolla lenkkiä, kävelee remmissä kiltisti ja saa palkinnon. Ja pläts, sitten vedetään matto jalkojen alta ja haukutaan huonoksi koiraksi! Ei kovin motivoivaa minusta, mutta ihmiset ne onkin omituisia. (ei mikään varsinainen uutinen)

Olis paljon järkevämpää, jos ihmiset vaan nauttisivat elämästä, kuten me koirat. Onneksi he ovat sentään tajunneet, että koirat eivät halua joulun jälkeen piiskata itseään vanhoista synneistä ja juoda kuravettä siinä toivossa, että vatsa pienenisi kevään aikana. Me mieluummin syödään hyvin, juostaan nurmella ja haetaan keppiä.

Tätä nauttimista varten ihmiset on kirjoittaneet jopa kirjoja, ja hyviä vieläpä. Ensimmäinen kirja nautiskelijoille on “Kokkaa koiralle: keittokirja koirien omistajille“.

Se on vallan mainio opus sellaisille ihmisille, jotka ymmärtävät mitä koira tahtoo. RUOKAA! Hyvää ruokaa, sellaista jossa on lihaa. Jotkut resepteistä ovat jopa niin herkullisen näköisiä, että niitä himoitsevat tammikuussa kärvistelevät ihmisetkin. Vielä ei meidän perheessä ole ehditty testata näitä ohjeita, mutta toivon että se tapahtuu erittäin nopeasti. Vatsa kurnii jo!

Joulupukki ymmärsi myöskin tämän koiramaailman ruokaongelman, ja toi isännälle lahjaksi “Leivo koirallesi”-kirjan.

Se oli vallan hauska paketti, jossa sisällä on pikkuruinen kirjanen täynnä aika maukkaan näköisiä namipalaohjeita. Siellä oli vaikka minkälaista piparkakkuohjetta herkkusuukoirille, joten odotan innolla koska päästään kokeilemaan. Toistaiseksi olen joutunut tyytymään paketissa olleeseen purunaruun, joka on kyllä ihan toimiva peli sekin, muttei aivan lihakeksien veroinen.

Jospa siis sovitaan sillä tavalla, että jos ihmisillä on vaikeuksia ruoan syömisessä ja haluavat piiskata itseään joulumässäilystä, niin voisivat ainakin syöttää ne ylimääräiset herkut meille koirille. Vatsassani on aina tilaa muutamalle herkkupalalle.

Tästä johtuen ajattelinkin kirjoittaa ainakin yhden kirjelmän politiikasta. Olen nimittäin melko varma, että myös koirat tarvitsisivat yhden presidentin, joka nuuskisi kaikkien muiden johtajakoirien hanureita ja silläkin olisi hieno talo sekä oma koiranruokamerkki. Tosin kaupassa on kyllä Luppa-merkkistä ruokaa, mutten ole koskaan tavannut häntä. Mahtaako olla jonkun toisen maan johtajakoira. Presidenttikoiran avustajaksi tulisi ehdottomasti valita tasa-arvovaltuutettu, ja kerron kohta miksi.

Meillä koirilla kun tuntuu olevan perustavanlaatuinen tasa-arvo -ongelma. Olen törmännyt tähän viime aikoina usein kävellessäni iltaisin pimeitä katuja. Nimittäin toiset koirat saavat tehdä ihan mitä huvittaa, ja toiset – kuten meitsi – eivät. Ja sehän on epistä! Tämmöistä epäreiluutta tapahtuu melkein joka ilta ja nyt se alkaa jo rasittaa hermoja.
Eräänäkin päivänä olin muorin kanssa iltalenkillä. Meitä tuli vastaan kaksi valkoista koiraa, jotka olivat melkein saman kokoisia ja -näköisiä kuin minä, mutta eivät tietenkään ihan yhtä komeita. Ja niillä oli mukanaan myöskin yksi ihmisnaaras, joka oli keskikokoinen tai suurempi. Eli periaatteessa meillä oli aika tasa-arvoiset lähtökohdat. MUTTA: Kun ne kaverukset (jotka tietenkin tulivat eri aikaan vastaan) osuivat kohdalle, niin nämä koirat kävivät keskelle tietä maate. Sillä tavalla, että eihän siitä meinannut ohi mahtua. Ja niiden omistajat mukayrittivät siirtää niitä (silleen ähäheisiirryantaaolla-tyyppisesti), mutta kyllähän kymmenen kiloa painava koira on tosi painava. Sehän on melkein jättiläinen (ainakin omasta mielestään, toim. huom.) Sen sijaan että minäkin olisin saanut käydä keskelle tietä lepäämään, muori nappasi remmistä kiinni ja sanoi että “nyt vauhtia töppösiin eikä tuijoteta”. Ja niinpä se raahasi minut puoliväkisin ohi, vaikka olisin myöskin halunnut makoilla.

Kysynpä nyt vaan, että mikäköhän tasa-arvo tässäkin toteutui? Jos muut melkein superneron kaltaiset koirat saavat maata keskellä katua ja niiden ihmiset eivät jaksa/voi/osaa/halua raahata niitä siitä pois, niin miksen minäkin voisi tehdä niin? Onko pakko ohittaa jos ei halua?

Eikä tämä esimerkki ole ainoa laatuaan. Kävipä nimittäin männäpäivänä myös niin, että vastaan tuli yksi meitsin arkkivihollisista. Se on semmoinen koira, joka tykkää aina pissiä meikäläisen talon portille. Ja meikähän ei mitään portille viestittelijöitä siedä. No, tämä kaveri tuli myöskin huoltajansa kanssa vastaan ja sillä oli semmoinen monen metrin fleksi perässä. Meikä joutui sen sijaan kävelemään vasemmalla puolella, ja remmiä oli metrin verran. Ja sepäs saikin tulla fleksin kanssa meikää lähelle, vaikka ihmisensä oli melkein toisella puolen tietä. No, mä tietty ajattelin, että jätkä tulee hakeen vähän inkkarihierontaa, mutta taas toi tyhmä emäntä pilas kaiken. Se sanoi tän koiran omistajalle, ettei viitsis päästää koiraansa mun luo, kun kuitenkin vedän sitä (koiraa) lättyyn jos tulee iholle asti. Mistä se sen arvasi!?
Ja niinpä jouduin taas ohittamaan nätisti, vaikka toinen sai mennä viuhuttaa remmi valtoimenaan. Niin että kysynpä vaan missä tässäkin on tasa-arvo?

Eikös vaan nyt olisikin kohtuullista, että koirat saisivat oman tasa-arvovaltuutetun. Se voisi huolehtia siitä, että kaikki voisivat halutessaan jäädä makaamaan keskelle tietä ja juosta remmi ojossa tien laidasta laitaan. Ja mielellään takaisi myös jatkuvat lähetykset herkkutehtailta sekä valinnanvapauden ruoka-aineiden suhteen. Siihen asti joudun toteamaan, että meidän valtakunnassa on hallintona selvä diktatuuri. Vielä ei ole päästy siihen asti, että muorin naama olisi koiranruokapurkissa, mutta ei siihenkään varmaan kauaa mene.

Ei hätää! SUPERnerojen terrierien tuhokerho, tuttavallisemmin SUTTU tulee auttamaan tässäkin hädässä. Sinun ei tarvitse tukkia viemäriä turhalla roskalla tai kärsiä laiskuuden aiheuttamasta morkkiksesta, vaan kysy reippaasti apua SUTTU-puuhamiehiltä. Tyhjät hylsyt muuttuvat käden käänteessä pieneksi paperisilpuksi, joka on vallan mukavaa poimia lattialta! Eikä siinä vielä kaikki, nämä puuhakkaat neropatit nauttivat työstään ja tekevät sen erityisen edulliseen hintaan – lähes ilmaiseksi!
Kyllä, kuulit oikein, ilmaiseksi! Mitä vielä emmit? Tilaa nyt oma terrierisi, ja pian vessasi ja kylpyhuoneesi saavat rauhan noilta pahvisilta vainolaisilta!

Tarvitset tähän puuhaan vain muutaman välineen:

1 innokas terrieri, myös muunlainen SUPERnero kelpaa paremman puutteessa
2 namipalaa, myös suurempi määrä sopii oikein hyvin
1 vessapaperihylsy tahi talouspaperin pahvi
runsaasti mielikuvitusta
Mielikuvitusta!

Voimme taata, että jatkossa mielesi sinun tekevi viedä hylsyt suoraan kierrätykseen, kulkematta olohuoneen lattian kautta!

Tämä video inspiroikoon kaikkia laiskimuksia joko siivoamaan tai hyödyntämään SUPERneroja koiria. Mukavaa ja siivousintoista vuotta 2012 toivottaen,
Tahvo

Talvi tulla tuhisteli
pohjan perälle pärähti
Ilman ilkeän innosti
sysimustan syksyillan

Kaikenmoista kuraa kannoin
vatsan alla vaellutin
Kotiin kauniiseen karautin
annoin Isännän iloksi

Pesuhuoneen peränurkkaan
pienen koiran pakottivat
suihkuun syypää, ne sanoivat
kurajulliksi kehuivat

Toivoin talven tulevaksi
lunta tulla tupruttavan
Lumi leijuisi leppoisaan
Peittäisi pimeän pellon

Vaan ei tullut talvisäätä
Säälistä satoi senttisen
Pakkaspäivänä piristyin
kuivin jaloin kipittelin

Peseminen perinteeksi
Turun talvessa tulikin
Joulurauhan julistuskin
sadesäässä kai sanotaan

Onneksi on odotusta
iloa joulun juhlavan
sateellakin se kai saapuu
sydämeen suven sovittaa.

Katulampun kauneus kameran silmin

Onneksi emäntä viihdyttää minua toisinaan kokemukseni mukaan parhaimmalla mahdollisella harrastuksella. Ja ei, se ei ole sienten etsiminen, vaikka se hyvänä kakkosena tuleekin. Vaan älypelit. Ne on SUPERhauskoja! Älypelit sopii justiinsa meille SUPERneroille koirille, jotka hallitsee ne kuin vettä vaan. Ainakin pienen harjoittelun jälkeen.

Mulla on monta erilaista pelilautaa, ja parasta niissä kaikissa on se, että palkintona on aina namia! Eri säännöt, sama palkinto. Ja kyllähän se mulle kelpaa. Toinen hyvä vaihtoehto palkinnoksi olisi aina uusi vinkulelu, mutta kestän kyllä namien syönninkin. Muori sanoo, että sen salainen pahe on ostaa mulle älypelejä, vaikka ne vievätkin vietävästi tilaa kaapissa. Mutta mitäpä ei uhraisi hauskuuden eteen!

Pelejä on monensorttisia: littanoita lautapelejä, shakkipelin tyyppisiä etsintäpelejä ja sitten mulla on vielä erilaisia motivointipalloja sekä semmoinen kummallinen teline, josta saa kirsulla työntämällä herkun ulos. En osaa sanoa, mikä niistä on paras, koska pelaan mielelläni millä tahansa. Ainoa huono puoli emännän mielestä on pelien hinta, sillä hienoimmat maksavat 30-50€. Mutta kyllä se on hyvä sijoitus, sanon minä.
Pelejä saa hyvin varustetuista lemmikkiliikkeistä ja nettikaupoista, esim PetNetstoresta.

Ensimmäinen älypeli tuli tähän taloon edesmenneelle siskolleni Anulle. Anu tykkäsi yhtälailla pelata sitä peliä, mutta ekalla kerralla kun ei onnistunut niin hermothan siinä meni. Niinpä Anu nappasi laudan reunasta kiinni ja heitti koko laudan kenoon. Minä en suinkaan tee niin, vaan jos menee hermo, niin sitten raavitaan. Olen melko varma että kunnon voimankäytöllä kaikki onnistuu. Moinen on toisinaan vaan aika hankalaa sillä esim. Hau-Haun lautapelissä voimasta on vaan haittaa. Ne nappulat eivät nimittäin mene puusta läpi yhtään sen enempää, vaikka kuinka yrittäisin. Olenkin joutunut älyni ohella harjoittamaan myös kärsivällisyyttäni (ja siinä sitä työsarkaa riittääkin toim. huom.).

Nyt olen ajatellut, että toivon joulupukilta uutta pelilautaa, sellaista josta saa namit nopeasti pois ja uutta äkkiä tilalle. Emäntä sanoo, että “katsotaan sitten”, joka tietty tarkoittaa että onnistuu! Eikun talvi-iltoja odottelemaan!

Ongelma 1: Ruoan vähyys
On totta, että länsimaiset ihmiset ovat maailman lihavimpia eläimiä. Tämä johtuu siitä, että heillä on kaupoissaan niin valtavasti ruokaa ja kuitenkin vain kovin pienet massut. Tämä massuihin ahdettu ruoka muuttuu ennen pitkää läskiksi. Varsinkin viime aikoina lehdissä on kovasti podettu etenkin voin vähyyttä. Tämä taas johtuu siitä, että ihmiset ovat talven varalta kerryttämässä rasvakerroksiaan, joita voivat taas tammikuussa alkaa sulatella erilaisten kinkkujumppien avulla.
Toisin kuin ihmisystäviämme, meitä koiria vaivaa usein aivan liian vähäinen ruokamäärä. Ruokaa ei vaan tunnu riittävän pohjattomiin vatsoihimme, vaan ihmiset syövät ne kaikki. Ihmiset ovat niin ahneita, että eivät anna ruokaa edes nälkää näkeville kanssaihmisilleen, saati sitten pikku hauveleille.
Ratkaisu tähän löytyykin ihmisten kouluttamisesta: jokaisen järkevän koiran tulisi opettaa huoltajilleen, että jokainen ajatteleva ja hoikaksi haluava ihminen luovuttaa vähintään puolet ruokamäärästään koiralleen. Mielestäni tämä edistäisi myös eläinten ja ihmisten tasa-arvoa.

Ongelma 2: Vääränlainen ruoka
Toisinaan ongelmaksi muodostuu se, että meille koirille tarjottava ruoka on vaan vääränlaista. Liian kuivaa, liian suolaista tai liian kuumaa. Itse olen todennut parhaaksi ruoaksi lihan, joka mielestäni on jokaisen koiran perusoikeus. Toisinaan voin syödä myös vihanneksia, etenkin porkkanoita. Myös hedelmät käyvät. Ja namit, sekä piparkakut. Ai niin, ja pupunpapanat.
Tämäkin ongelma voitaisiin ratkaista siten, että koirat sallittaisiin ruokakauppoihin. Näin he voisivat toimia opaskoirina ja kertoa omistajilleen millaista ruokaa he haluavat. Koirien pitäisi päästä myös ravintoloihin, joissa kuitenkin on olemassa doggybagit. Ravintoloitsijat ihan selvästi haluaisivat koirat sinne, kun tuommoisia pussejakin ovat hommanneet.

Ongelma 3: Vatsavaivat
Jokainen koira on varmasti joskus kärsinyt vatsavaivoista. Olen huomannut, että niitä ilmenee etenkin sen jälkeen jos on syönyt runsaasti heinää tai juonut merivettä. Lisäksi rotanraatojen syöminen voi aiheuttaa tätä, vaikka itse en moista olekaan harrastanut. Olen kyllä nähnyt, kun ystäväni Nelli nielaisi sellaisen kokonaisena. Yäk. Vatsavaivoihin ihmiset voivat hyvin samaistua, sillä heillä tuntuu ainakin telkkarimainosten perusteella olevan ihan hirmuisesti vatsanväänteitä. On pallovatsaa, pömppöä, ilmapalloa ja turvotusta. Ja tietenkin närästystä, johon on jos jonkinmoista lääkettä. Jotta asia ei olisi näin yksinkertainen, turvotusten ja närästysten jälkeen heillä tuntuu olevan myös ummetusta ja/tai ripulia, joihin molempiin mainostetaan hirmuisesti helpotusta.
Onneksi meillä koirilla on useimmiten vaan joko oksennusta tai ripulia, ja hyvin harvoin ummetusta! Olisi aika kurjaa olla yhtä tautisia kuin ihmispolot, joiden joka vaivaan tarvitaan lääkettä.
Meidän koirien vatsavaivoihin ehdotan samaa lääkettä kuin aiempiinkin vaivoihin: hyvä ruoka, parempi vatsa. Ja jollei sekään auta, niin emäntä antaa Canicuria päälle.

Olen melko varma, että tämän opastavan artikkelin avulla ainakin meidän emäntä ymmärtää tarjota minulle vain parasta ruokaa tänä jouluna. Mutta pyytäisin huomioimaan, että nakit tulee pilkkoa ennen syöttämistä. Niiden kanssa minulla on hieman hankaluuksia. Eivät nimittäin ole helppoja nakkeja, vaikka ihmiset näin väittävätkin (muistuttavat liikaa sormia). Luut kokonaisina, nakit paloina, kiitos.

ulvovapeittomyllari [miukumauku] gmail.com