Olipa kerran pieni Tahvo, joka oli luonteeltaan varsin iloinen veijari. Tahvon päivät vierähtivät mukavasti köllötellen ja ulkoillen, ja yleensä päivät olivat aika samanlaisia. Aamuisin hän harrasti ulkoilua, sitten köllöttelyä, sitten taas ulkoilua, köllöttelyä ja ulkoilua. Ja välissä syötiin ja juotiin ja maattiin kainalossa. Toisinaan tämä kyllästytti sankariamme, joka oli erittäin viisas pieni eläin.
Yleensä hän ei välittänyt yksitoikkoisuudesta, mutta eräänä päivänä hän oli päättänyt muuttaa asian. ”Oikeaa elämistä ei ole se mitä sinulle tapahtuu, vaan mitä sinä itse teet”, ajatteli Tahvo ja päätti toimia. Hyvästi tylsä elämä, hyvästi ainainen yksitoikkoisuus! Tahvon iloksi valtakunnan takaportti oli auki, ja hänen edessään siinsi pitkä tasainen suora.
Hetken Tahvo laskeskeli mahdollisuuksia, otti huomioon tuulen vastuksen ja päätti sitten toimia. Hän nappasi mukaansa vaaleanpunaisen vinkudonitsin ja antoi pienten jalkojensa viedä! Tattadadaa , kuului Tahvon pikku töppösistä, kun hän kiiti pitkin lattiaa. Kun nelijalkainen ratsuväki olisi saapunut kaupunkiin. Ja niin Tahvo saapuikin, eteiseen, olohuoneeseen, terassille, nurmikolle, terassille, olohuoneeseen, eteiseen ja keittiöön. Ja takaisin. Ja uudelleen takaisin. Ja vielä ainakin kymmenen kertaa edes takaisin.
Hänen vikkelät jalkansa kipittivät suoralla niin vinhaa vauhtia, että lähemmin katsottuna olisi voinut ihailla savun nousua töppösistä. Viimein hän lysähti nurmelle makaamaan ja nuuski onnellisena heinän tuoksua. Samalla hän mietti:
Jos jotain haluat tehdä nyt
ennen kuin kuolet ja kylmetyt
Matkata, uida tahi tutkia
Kulkea suoraan tai tehdä mutkia
Ota hetkestä sä ote silloin
kun tuntuu että aina illoin
ohitsesi juoksee aika
ja kaukana on sadun taika.
Älä turhaan odota prinssejä noita,
tai mokomia hulttioita,
jotka puolet valtakuntaa tuovat
ja onnen sitä kautta suovat.
Kas onni kun ei ole juna,
ei tule kotiin kannettuna,
ei se tule miettien,
ei kärsien tai sietäen.
Onnen teet sä omin päin
– Muovaat ja väännät,
kunnes toteat näin:
En prinssiä tarvinnut onnea antamaan
en syntipukkia murheita kantamaan.
Hetkessä pienessä, ohimenevässä,
Olen onnellinen juuri tässä.
Kesä tekee onnelliseksi, ainakin pienet koirat
Ulvova Peittomylläri 
Ihana runo, uppoaa meikäläiseen kuin kuuma veitsi voihin ;). Pelastit taas tämän päivän!
Ihana postaus TAAS, kiitos Tahvo!!
Tahvon juttuja on niin ihana lukea. Olenkin antanut vinkin vanhemmilleni jutuista ja varsinkin isälleni, joka täytti juuri keväällä 79 ja sairastaa alzheimeria. Hän ei paljon enää juttele ihmisille, mutta elää elämäänsä enää ainoastaan koirien kautta. Hänen huulilleen tulee hymy Tahvon jutuista mm.
Minulla on musta kääpiövillakoira, Eddie 2v, ja hän on isäni elämänlähde. Kun isäni on hoivakodissa välillä, on hänellä mukaan kirja jossa Eddien kuvia ja niitä hän siellä selailee päivätpitkät. Täytyypä lisätä hänen kirjaansa myös Tahvon kuva. Kiitos kun piristät päiviämme.
Voi kuinka mukavaa onkaan lukea moisia kommentteja! Tahvo lähettää lämpöiset terveiset isällesi ja toivoo, että jutut jaksavat ilahduttaa myös jatkossa.
terkuin
Tahvo ja muori