Sokkotreffeillä salaisen ihailijan kanssa

Emäntä sanoo aina, että ”Pienetkin asiat saadaan kiinnostaviksi suurentelemalla”.  Tätä tarinaa ei kuitenkaan tarvitse suurennella, sillä joka sana on tosi.

Kävi nimittäin niin, että minulla sattui olemaan salainen ihailija. Onhan toki aivan normaalia, että kaltaisellani SUPERnerolla komistuksella on niitä useampia, mutta tämä ihailija oli vallan erikoinen. Hän oli pieni ja valkoinen, joten aivan selvä SUPERnero myös. Ja kyllähän sellainen on pakko tavata!

Niinpä sattui, että emäntä vei minut sokkotreffeille! Aika reilua sinänsä, koska olisin muuten varmaan jännittänyt niitä. Mutta meitsi vaan luuli pääsevänsä Eldorado-metsään ja sitten vastassa olikin tytteli! Nerokasta, vaikka emännän keksimää.

Sepäs olikin varsin mainio tapaaminen. Treffeillä yhdistyivät nimittäin kaikki mistä minä pidän: metsä, uiminen, juokseminen, tytöt ja ruoka. Voiko enempää vaatia? Emäntä tosin sanoo, että meikäpoikaa kiinnostivat enemmän metsä ja ruoka kuin tytöt, mutta uskoo ken tahtoo. Pääasia oli, että pääsin toteuttamaan jaloja taitojani metsään ja siinä samassa tapasin myös hemaisevan pikku tyttelin, Jasun.

Kaunis ihailijani

Vähän tylsä ilma vaan meinasi pilata iloni, sillä juuri kun pääsin vauhtiin uimisessa, alkoi sataa vettä. Höh. Eipä se minua olisi haitannut, mutta muori on varmaan tehty sokerista…

Enpäs ole pitkään aikaan ollutkaan treffeillä muiden kuin naapurin tiipettiläiskoiran kanssa. Olikin varsin virkistävää löytää toinen pieni ja valkoinen. Pienet ja valkoiset ovat parhaita. Meillä on kaikki mitä voi odottaa: valtaisan suuri äly, kompakti koko ja viehättävä ulkomuoto. Me ollaan tiivistekoiria – lisää vain vesi.  Mielestäni meille pitäisi perustaa Pienten ja Valkoisten Ihailijakerho, ja kaikki voisivat sen jälkeen palvoa minua meitä.

Meillä oli Jasun kanssa yhteinen harrastuskin, nimittäin kepit. Kepit on niin parhaita! Niillä voi tehdä vaikka mitä: heitellä, kaivaa ja pureskella. Ja niitä voi heittää myös lampeen ja sukeltaa pois. Jasu ymmärsi selvästi hyvien kepakoiden päälle, mutta ei tiennyt että Meitsi on maailman kaikkien keppien valtias. Niinpä se yritti viedä meitsin parhaat kepit, joita oli aika monta (kaikki mitä maasta löytyi, toim. huom.). Mutta ei tietenkään onnistunut, sillä meitsin supernopeat turbobuusterit auttoivat nappaamaan ne kaikki. Yritin myös haudata yhden kepin, mutta epäonnistuin surkeasti.

Keppien valtias työssään

Nerokas tapa vaania toisen aarretta

Oli silti hauskaa huomata, että maailmassa on muitakin laatua arvostavia koiria. Ehkä joskus perustan oman klubin myös Keppihulluille koirille. Uskon, että siihen riittäisi tulijoita.

Ainoa huono puoli metsälenkissä oli se, että kotona jouduin pesulle. Enkä mille tahansa pesulle, vaan vauvapesulle. Emäntä oli nimittäin ostanut mun turkilleni vauvaöljyä, kun mulla on niin kuiva nahka. Höh. Jouduin nöyryytyksekseni pesulle vauvoille tarkoitetun öljyn kanssa, ja kyllä oli miehuus koetuksella…Onneks sain sit lohdutuksena syödä Jasun antaman herkkupalan kärsimyskorvauksena pesun jälkeen. Kiitos siitä, pelasti meitsin päivän!

Kiitos Jasulle ja palveluskunnalle mukavasta treffiseurasta ja erittäin kaivatusta lohdutuspalkinnosta.

Advertisement