Emäntä sanoo pienenä leikkineensä sellaista leikkiä, jossa avain piilotettiin ja sitten arvailtiin missä se oli. Avain oli joko ”lintu”, ”kala” tai ”perhonen”, riippuen sen sijoituspaikasta. Ja sitten kun mestarietsivä alkoi arvata oikein sanottiin ”polttaa” ja kun arvasi väärin ”kylmenee”. Sepäs olikin hauska leikki se.
Leikki sinänsä ei liity tähän tarinaan millään tavalla, mutta se oli mukava aasinsilta seuraavaan juttuun. Nimittäin ruokaan (mihinkäs muuhun). Olipa kerran nimittäin sellainen juttu, että meikäläinen viisastui kantapään kautta. Nääs kun menin ja söin hirmuisen hyvällä halulla liian kuumaa ruokaa, joka sitten sattui tulemaan takaisin kielelle kolkuttamaan. Ja se oli aika kurjaa se. Edesmennyt siskoni Anu tykkäsi myöskin nielaista kaikki ruoat kokonaisina, joten piti olla tarkkana miten lämmintä sapuskaa sitä tarjosikaan.
No, tästä viisastuneena olen oppinut tosi hyvin välttämään liian kuumia ruokia. Emännän mielestä jopa liian hyvin. Muutaman kerran olen kieltäytynyt syömästä sapuskaa, jos se on vähänkään epäilyttävän lämmintä. Se on viisautta se. Mutta nyt emäntä sanoo, että alan olla jo hieman vainoharhainen. (Minä muka?)
Nimittäin kun parhain maailman herkuista on aivan varmaan jauheliha. Se on vaan niin hyvää, ja varsinkin raakana. Voisin syödä sitä vaikka kuinka paljon! Mutta emäntä ryökäle ei anna syödä niin suuria määriä, vaan se ahne sontiainen paistaa lihat aina itselleen. Toisinaan sille sattuu höveli päivä, ja se antaa minunkin maistaa edes pikku nokareen. Mutta siinähän se ongelma onkin.
Kun sitä jauhelihaa paistetaan pannulla, ja kaikki SUPERnerot tietävät, että pannu = kuuma. Ja jos liha = pannu = kuuma, niin eihän sitä voi syödä. Nytpäs olenkin aiheuttanut pahennusta tilanteissa, joissa muori on laittanut lihaköntsän pannulle ja sitten (ennen kuumentamista) antanut sieltä nokareen myös minulle. Ja minä poika tietenkin säpsähdän karkuun, koska sehän on melko varmasti kuumaa. Muori sanoo, että koskaan ei ole mulle kuumaa jauhelihaa antanut, mutta kerta se voisi olla ensimmäinenkin. Ja parempi katsoa kuin katua.
Oliskohan maailmassa joku semmoinen sensori, joka auttaisi pieniä koiria tunnistamaan liian kuuman jauhelihan? Semmoinen jauhelihan paistomittari, joka piippaisi, jos liha on liian kuumaa purematta nieltäväksi? Olis muuten varmana joulun hittituote, kun piikkimatot on jo out ja kuitenkin tekee mieli jouluyönä hotkia kinkkua molemmin käsin suoraan uunista. Ja eikun patenttia hakemaan!
Ulvova Peittomylläri 