Yrjö kylässä

Kirjoitan taas pitkästä aikaa, sillä viime viikot ovat menneet huonovointisuuden merkeissä. Kävin nimittäin semmoinen juttu, että meille tuli yrjö kylään. Eikä mikä tahansa yrjö, vaan yrjöbyrjötauti. Eikä mikä tahansa tauti, vaan itse aiheutettu yrjötauti, jonka paraneminenkin oli varsinainen ihme.

Kerronpa lisää.

Kävi semmoinen tapaus, että meikäpoika innostui eräänä kauniina päivänä maistamaan hoitopaikassa heinää. Semmoinen hirveä hinku tulee aina toisinaan, mutta tällä kertaa taisin syödä yhden heinän liikaa.  Minkäs sille voi, kun ovat halvatut niin hyviä.
No, olo tuli muutaman päivän kuluttua kummalliseksi, ja emäntä ihmetteli miksi aina aamuisin yrjö saapuu meitä viihdyttämään. Yleensä yrjö tuli klo 8, ja ilmestyi makuuhuoneen lattialle tai sänkyyn, koska onhan se täsmällinen tauti.

Näin täsmällinen tauti aiheutti ihmetystä, mutta kun ruoka maistui ja poistui, emäntäkään ei osannut arvailla mitään. Kunnes sitten eräänä aamuna Iso-yrjö yllätti. Se saapui kuin tsunami makuuhuoneen lattialle, ja yleisö kauhistui. Ne heinät, jotka olin mässyttänyt naamariini viisi päivää aiemmin, päättivät tulla tervehtimään. Ja niitä riitti. Emännän silmät meinasivat pudota päästä, kun hän totesi meikäläisen ravinnon koostuneen varmaaan 20x5cm kokoisesta heinänipusta. Edelleen on epäselvää, miten näin pieneen koiraan mahtuu niin paljon heinää, mutta nyt se on todettu mahdolliseksi.

Sitä myötä myös kummallinen yrjötauti talttui, kas kummaa. Eipäs ole moista meidän perheessä nähty minun elinaikanani, mutta sitä näkee ihmeellisiä asioita, kun vanhaksi elää. Nyt oloni on jälleen iloinen ja virkeä, kun kokeiluni pötsin toiminnasta on saatettu loppuun.

Sen kunniaksi pääsin käymään myös metsässä, tosin sillä varauksella etten syö reissulla heinää. Enkä paljon syönytkään, koska olin liian kiireinen uimaan kuralätäköissä.

Advertisement