…sanovat, mutta tunnetusti ihmiset ovat väärässä. Ainakin minun suhteeni.
Kävipä tässä nimittäin sillä tavalla, että tänä kesänä minusta tuli merikoira. Sellainen kapteeni, joka matkustaa paatilla ja ui ja sukeltaa kaiket päivät. Sen vuoksi en ole paljon blogia kirjoitellut, kun olen puuhaillut kaiket päivät aluksellani.
Alkuun kyllä jännitti, kun ajattelivat että mitenköhän tämmöinen 8-vuotias kutale oppii siellä paatilla menemään. Enemmän olisin ollut huolissani tuosta muorista, joka on paljon vanhempi ja paljon kömpelömpi. Jos muori oppii, opin minäkin! Ja siitä se ajatus sitten lähti.
Alkuun minua hiukkasen jännitti, ja tärisin ja läähätin koko ajan veneessä. Mutta parin harjoituskerran jälkeen meikä menee siellä kuin aikapoika! Eikä siinä vielä kaikki: olen oppinut kävelemään kannella reunalla veneen ympäri, aina samaan suuntaan!
Turha siis väittää, ettei vanha koira opi uusia temppuja. Olen oppinut jo monta:
- Älä mene jalkoihin pyörimään, kun ankkuria lasketaan/nostetaan.
- Älä mene jalkoihin pyörimään, kun saavutaan laituriin tai rantaan
- Älä pyöri jaloissa myöskään, kun tavaroita puretaan/lastataan
- Älä istu pitkään rannalla, jolla on muurahaisia.
- Kiven alta voi löytää jättimäisen rupikonnan!
- Ei saa hypätä pois veneestä yksin
- Venettä voi kiertää myös vastapäivään, mutta myötäpäivään kiertäminen on parempaa.
- Kannella voi katsella, kun jutut liikkuvat vedessä. Toiset veneet ovat erikiinnostavia.
- Kannella voi kieriä, kunhan tekee sen varovasti.
- En osaa vielä kiivetä tikapuita.
- Minua ei hylätä rantaan.
- Levää ei kannata syödä.
- Veneessä syödään lihapullia.
Olemme ihmisten kanssa seikkailleet jo muutamalla eri saarella, ja odotankin innolla tulevia meriseikkailuja. Ehkäpä pääsen näkemään jotain hurjan hienoa, kuten ison kalan tai uuden kelluvan lelun. Emäntä sanoo, että se on nähnyt merikotkan ainakin neljä kertaa, eikä yhtään hyvää kuvaa onnistunut saamaan. Se tarvii kuulemma isomman putken, jotta saa kunnon kuvia. Ehkä sitten saadaan parempia mallikuvia myös meikäläisestä! (Vaikka täydellisiähän ne ovat jo nyt, jos minulta kysytään)
Ulvova Peittomylläri 
Kuvat susta on aina täydellisiä! Älä anna sen merikotkan viedä sua. Ne on kuulemma isoja ja pelottavii. Parempi oman väen kesken kuin kotkan suussa!
Kiva, että sinäkin olet alkanut veneillä. Toivottavasti ”törmäillään” joskus, jossain saaressa. Toivon myös, että olette nähneet kalasääksiä/-sääskiä, sillä ne ovat mekein yhtä upeita kuin merikotkatkin, ja niitä pääsee helposti näkemään ja kuvaamaan lähempää kuin kotkia. Eivätkä ne pyydystä pieniä koiria vaan ainoastaan kaloja ;-).
Paljon oot oppinu! =)
Kuulostaa melkoisen seikkailurikkaalta kesalta! Olis ollu kiva nahda millaisella paatilla ootte seilanneet. Kuvittelisin (huom. ei olla koskaan oltu purjeveneessa) etta russelista voi olla paljonkin apua purjeiden saatamisessa siina koydenveto vaiheessa varsinkin 🙂 Hiiohoi ja koydenveto alkakoon.
P.S. Tahvo kun on tuollainen vesipeto selvastikin, niin oletteko jotenkin opettanut kuinka olla latkimatta sita jarvivetta uidessa? Vai oliko teilla tallaisia ongelmia?
Hei Sini ja Remu!
Eiköhän meidän paatin kuva jossain vaiheessa ilmesty myös blogin puolelle. Ei kuitenkaan ole purjeveneestä kyse, vaikka toki olisin maailman paras purjeiden laittaja myös.
Me kun seilaamme merellä, ei järviveden nielemisestä ole tullut ongelmaa, mutta merivettä menee uidessa senkin edestä. Onneksi on paatilla makeaa vettä, jota saa sitten oikein luvan kanssa juoda. Yleensä yritän keskittyä noutamaan niitä heitettyjä tavaroita, mutta tarpeen mukaan myös sukellan ja hörpin vettä siinä sivussa.
terkuin
Tahvo