Ottaako tohtori pähkinän ja muita mietteitä

Syksyllä törmään aina kummallisiin juttuihin. Ei se riitä, että emännän kanssa reissataan metsissä sienten perässä harva se päivä, vaan sen lisäksi tulee vastaan kaikenlaista kummaa.

Pari päivää sitten satoi ihan kaatamalla vettä. Tai oikeastaan koko kesän on satanut, mutta silloin satoi enemmän kuin edellisenä päivänä, joten mainittakoon tästä erikseen. Harmillista kyllä, joudun ahkeroimaan lenkille myös sadepäivinä, vaikkakin se on varsin vastenmielistä kaltaiselleni mukavuudenhaluiselle herkkuperseelle. Lähdin kuitenkin muorin ja isännän kanssa ulos, ja siellä löysimme kiintoisia juttuja.

Oli nääs käynyt sillä tavalla, että Mato Matalat olivat havainneet tämän poikkeuksellisen kovan sateen ja päättäneet ottaa ilon irti. Sen sijaan että viettäisivät aikansa maan alla pimeässä, he olivat päättäneet lähteä surffaamaan. Katsokaas, kun madoissa on monenlaista seikkailijaa: tavismadot, jotka jäävät nurmikolle kökkimään, sitten sellaiset kamikaze-matoset, jotka suuntaavat suoraan autotielle kaikkia luonnonlakeja uhmaten, ja ne viimeiset: surffarimadot! Surffarit ovat semmoista väkeä, jotka hyppäävät ensimmäiseen vesinoroon ja kulkeutuvat sen aalloilla pitkin uusia maita.

Ja juuri näitä me emännän kanssa nähtiin. Yksi surffari oli hyökännyt isoon puroon ja uiskenteli varsin tyytyväisen näköisenä pitkin alamäkeä. Sillä ei vaikuttanut olevan huolta, vaikka olikin keskellä autotietä ja lintujen lähellä. Koska isäntä ja muori vastustavat kaikenlaista surffaamista autoteillä, ne ottivat tämän hurjapään huostaansa ja toimittivat lähimmälle nurmikaistaleelle. Mahtaa nyt Mato Matalaa harmittaa! Sinä päivänä kaltaisiaan extreme-matosia oli varsin paljon liikkeellä ja olivat niin isoja, että jos söisin matoja, olisin ihan täynnä. Mutta toistaiseksi en syö matoja, vaan pitäydyn heinäsirkoissa.

Samaisena päivänä isäntä löysi maasta myös muuta kiintoisaa. Meillä kun kasvaa lähistöllä hurjan paljon vanhoja tammia, ja niillä on tapana aina syksyisin heivata pähkinöitään pitkin teitä. Yhden jalkakäytävän päällä on niin paljon rikottuja tammenterhoja, että jalkojen alla vaan rapisee. Niinhän siinä tietenkin kävi, että isäntä otti pähkinän jos toisenkin ja heitti sellaisen pyörimään kadulle eteensä. Mutta….

…eipä tämän ollut huomannutkaan, että pienet SUPERnerot koirat on ohjelmoitu keräämään maasta kaikenlaiset pyörivät ja pienet pallerot joita heitellään. Niinpä autoin tässäkin asiassa parhaani mukaan ja keräsin tammenterhon suuhuni. Kannoin sitä sitten mukanani kotiin, kunnes emäntä sanoi, ettei semmoinen oikein ole koirien hommaa. Että pähkinät ja muut terhot kuuluvat oraville ja metsäneläjille. No oraviahan minä ajattelinkin niitä pähkinöitä kerätessäni, sillä olisihan ollut varsin hauskaa napata yksi orava pähkinäansalla. Ei kerrota tätä emännälle.

Jouduinkin toteamaan pian, että emäntä ja isäntä eivät anna minun toteuttaa nerokasta suunnitelmaani, joten pyynnöstä syljin terhon pois. Ja toisen. Ja kolmannen. Voidaan todeta, että yhden SUPERneron suuhun mahtuu ainakin kolme tammenterhoa kerralla.
Seuraavana päivänä menimme suuren tammen luo, ja siellähän niitä terhoja oli vaikka muille jakaa.

Oli siis ehkä ihan hyvä asia, etten lähtenyt enempää suunnittelemaan tätä oravien nappaamista terhojen avulla, sillä luulen niiden maahan pudonneiden, tuhansien terhojen riittävän pidemmälle kuin meikäläisen kolmen terhon saaliin koskaan.

Advertisement