Uimakausi avattu!

Jepujee, koko talven odottamani hetki on saapunut, sillä talviturkki on viimein heitetty! Jihuu! Aloitin sen heittämisen jo pari viikkoa sitten kotimme lattialle, sillä karvoja on satanut ainakin biljardi kiloa tämän kuukauden aikana. Emäntä manaa joka päivä, että mistä näitä karvoja oikein tulee, ja minä hiippailen hissuksiin pois näkyviltä.

Muorin mielestä mikään ei ärsytä kuin karvat ja hiekka yhtä aikaa, joten olen päättänyt keskittää tuon ahdistuksen näille parille kevään viikolle. Uusinta tulee olemaan taas syksyllä, jottei muorin aistit pääse herkistymään liiaksi. Mutta ei hätää, jotain hyvää sentään tässä keväässä on: taloomme tulee lähiaikoina ikkunaremontti, joten eipäs tarvitsekaan tänä keväänä pestä ikkunoista lähmimiäni nenänjälkiä! Voi mikä onni ja autuus. Olen katsokaas koko talven ja viime syksyn läästinyt pienen kärsäni kanssa olohuoneen alaikkunaa, jotta voisin varmasti napata jokaisen takapihalla käyskentelevän hämäräveikon.

Muutaman kerran olen nähnyt siellä oravan, mutta en niihin ole päässyt juurikaan tutustumaan. Mutta sitten kun pihalle on eksynyt kissa, niin jopas vaan ääntä lähtee. Meidän nurkissa kun eivät mitkään agenttikissat hiippaile. Kerrankin se ryökäle tuli tirkistelemään ikkunasta sisään, kun minä nukuin autuaan tietämättömänä patjallani. Emäntä kertoi, että kissa katseli minua ikkunasta tovin aikaa. Olen melko varma, että kyseessä on se niin sanottu Turun hiippari(kissa), joka muutenkin oli hiiviskellyt pahaa aavistamattomien turkulaisten kimppuun. Onneksi ei sentään tullut takapuoltani kähmimään, sillä vaikka persaukseni onkin pehmeä ja pyöreä, se on vain harvojen ja valittujen lääpittävissä. Ehkä se tiesi, että olen alun perin Tampereelta, joten tamperelaisten herkkupeput ovatkin vaikeammin tavoitettavia.

Mutta palatakseni takaisin alkuperäiseen aiheeseen: olin siis tänään huoltajieni kanssa ulkoilemassa, ja tapani mukaan riekuin siellä kuin pieni eläin. Siitäkin huolimatta, että huomenna täytän 9 vuotta. Ja ulkona oli hurjat 12 astetta lämmintä, joten kyllähän siinä pienelle koiralle jo hiki tulee. Oma hellerajani ylittyy yleensä 10 asteen tietämillä. Niinpä mietin hetken (ja emäntä sanoo, että se oli noin sekunnin miljoonasosa) ja päätin tehdä sen: UIMAAN, UIMAAN, UIMAAN! Riensin kiireen vilkkaa lähimpään kuraojaan ja molskin siellä valtavan hienon risun kanssa. Voi sitä onnea! Emäntä ja isäntä olivat kaikkea muuta kuin onnellisia, vaikka uiskentelinkin sammakoiden (kudun) kanssa sulassa sovussa, enkä edes niellyt (paljon) kuravettä.

Muori sanoo, että Tahvon putkiaivot ajattelevat vasta sen jälkeen kun ovat tehneet. Mukamas suurimmat ongelmanikin johtuvat samaisesta asiasta. Kuulemma jos aivoillani olisi toimintoääni, sieltä kuuluisi vain: kuuma kuuma kuuma. Tauko. Vettä! Uimaan uimaan uimaan.Syntax error.

Tämähän ei tietenkään pidä paikkaansa, koska oikeasti olen hyvin harkitsevainen…joissain asioissa. On nimittäin todella vaikea valita ulkoilun ja ruoan välillä, joten jos joku sattuu keittiössä syömään lenkille lähdön aikaan, ravaan eteisen ja keittiön välillä jokusen tovin. Toisinaan harkitsen myös tarkkaan, minkä lelun ottaisin mukaani nukkumaan, ja käyn myös vaihtamassa leluja jos valinta on väärä.

Älkää siis uskoko emäntää, joka on vaan kateellinen, että meitsi osaa uida paremmin kuin hän. Ja lisäksi voin hakea vedestä kaksi keppiä yhdellä kertaa! Joten revi siitä emäntä! Uimakausi on virallisesti avattu, joten tyrskyjä päin toverit!

Uidako, vai eikö uida? Ei, vaan koska uida?

Advertisement