Hidastaminen on yliarvostettua

Voi rakkaat blogini lukijat,

Tunnen suurta omantunnontuskaa, etten ole pitkään aikaan kirjoitellut mitään. Minua on saattanut kyllä seurata HauHau Championin nettisivuilla, joissa pidän toista virtuaalista majapaikkaani. Vaan tänne en ole ehtinyt koskea edes pitkällä tikulla. Ja tunnetusti tikut ja kepit ovat minun lempijuttujani.

Viime aikoina olen ollut kuitenkin kovin kiireinen, sillä lähes kaikki illat on toistunut sama kuvio: ulos ja pesulle, kuivaus ja riehuminen. Se on valtavan rasittavaa puuhaa. Onneksi tänään oli pieni pakkanen ja säästin illasta tuon pesun osuuden kokonaan, joten saatoin keskittyä täysillä riehumiseen.

Harmittavaista kyllä, teloin etujalkani muutama viikko sitten, ja se ei ole vieläkään ihan täysin parantunut. Osansa saattaa olla sillä, että en malta olla hetkeäkään paikallani. Emäntä sanoo, että on vaikea parantua jos riehuu koko ajan. Minusta on kuitenkin erityisen tärkeää, että osallistun kaikkiin talon toimiin, sillä muutenhan esim. juuston höylääminen voisi mennä ihan väärin. Olisihan se kauheaa todeta, että juustosiivut ovat täysin epäonnistuneita, ihan syömäkelvottomia! Meikäpoika kun vahtii kaikkea, niin priimaa tuppaa tulemaan. Saan vaivanpalkakseni aina silloin tällöin pienet maistiaiset, mikä on vähintä mitä talon henkilökunta voi tehdä.

Uusia kuviakaan minusta ei ole järin montaa otettu, sillä useimmissa ulkokuvissa olen märkä ja kurainen kuin uitettu koira. Enkä valitettavasti ole vieläkään päässyt uimaan, sillä emäntä sanoo että pitää vielä odottaa muutama kuukausi. En kyllä ymmärrä miksi, koska tänäänkin puro solisi ihan nätisti. Varmaan jotain ihmisten haihatuksia taas.

Laitan kuitenkin varuiksi mukaan yhden otoksen, josta voitte todeta, että olen yhä hengissä ja aina vaan tosi komea. Ja kaikki jalatkin on tallella, vaikka toinen etujalka näyttää kuvasta kadonneen…

Terveisin

Tahvo

 

Advertisement