Osa III

Osa III: Kuinka kumikana kesytetään

Muutamien päivien aikana tuli todettua, että Paiskalinnulla saattoi olla tapulissaan lepakko jos toinenkin. Minkäs sille voi, jos on syntynyt kumikanaksi – niillä kun tuppaa olemaan pää täynnä tyhjää. Olin kuitenkin päättänyt antaa kanalle tilaisuuden, sillä ei sitä pienen koiran elämässä montaa kertaa tule vastaan tilannetta, jossa pääsisi tutustumaan täysin tuntemattomaan eliömuotoon. En tosin ole ihan varma, miksi eläimeksi minun tulisi otusta kutsua. Ei tuo ainakaan puhtaasta siivekkäästä käy, koska sen höyhenet ovat kumia. Se voisi olla ehkä joku ameban kaltainen öttiäinen, mutta koska en ole milloinkaan nähnyt amebaa, en voi olla varma. No, pääasia kuitenkin olisi se, että kanan sekoilut saataisiin loppumaan ja oopperaesitykset siirtyisivät historiaan. En todellakaan kaipaisi enää yhtään turhaa rangaistusta tuon otuksen takia.

Olin jo laatinut kanan varalle sotasuunnitelman. Se oli yksinkertaisuudessaan seuraavanlainen:

  1. Tunne vihollisesi.
  2. Palkitse oikeasta käyttäytymisestä

Tuon jälkimmäisen kohdan emäntä oli opettanut minulle ja ensimmäisen taisin oppia television luonto-ohjelmista.

Päätin aloittaa helpommasta, eli tutustumispuolesta. Se kiinnosti minua jo muutenkin, sillä kanan tarina lapsuudestaan Korkeasaaressa vaikutti hieman hämärältä. Tiesin siitä jo paljon, mutta halusin lisää yksityiskohtia. Lisää likaisia tosiasioita. Toisekseen, tutustumispuoli oli helppo toteuttaa, koska Paiskalintu tykkäsi puhua itsestään. Oikeastaan hän ei muusta puhunutkaan. Sain päivät pääksytysten kuunnella omakehujaan. Jos omakehu oikeasti haisisi, se selittäisi paljon taloutemme tuoksutilanteesta. Toinen vaihtoehto hajuille olen tietenkin minä. Saatoimme siis päätellä, että omakehu haisee.

Ajattelin, että olisi kenties soveliasta keskustella kanan lapsuuden traumoista ja matkasta eläinkauppaan kahvin äärellä. Enhän minä tietenkään kahvia juo, mutta se haisee ihan mukavalle. Niinpä avasin tassullani alakaapin oven ja kannoin paketin kahvia keskelle keittiön lattiaa. Paketin avaaminen olikin sitten helppoa, kahvin levittäminen lattialle se suurempi homma. Onneksi olen todella nopea levittämään puruja, joten pian meillä oli tunnelmallinen kahvintuoksu keittiössämme – omakehun sijaan.

Istuimme kanan kanssa kahvin äärelle ja juttelimme niitä näitä. Kerroin hänelle tarinan pentuajaltani, siitä kun löysin ihanan purukumimällin keskeltä katua. Johdattelin näin vaivihkaa kanaa aihepiiriin. Viimein kana ymmärsi illan teeman ja alkoi tarinoida lapsuusvuosistaan (kuukausistaan?). Oli kuulemma orpo pieni kananpoika, joka ei muista syntymästään mitään. Joku oli vaan kylmästi hylännyt hänet ja siskonsa puulaatikossa vanhan mummon rappusille. Mukanaan oli ollut ainoastaan lappu, jossa terveiset: ”Viallisia kanoja, II-laatu”.

Mummo oli heistä kuulemma huolehtinut ja niin edespäin. Vanhaa kauraa. Paiskalintu itse veikkasi, että olisi syntynyt äitikanan kuumasta suhteesta kuplamuoviin, mutta jotenkin tämä vaikutti hieman epätodennäköiseltä.

Koska lapsuustarinat oli käyty läpi jo useaan otteeseen aiempina päivinä, siirryin pikkuhiljaa siihen varsinaiseen kysymykseen: miten kana päätyi minun talouteeni?

Halusin tietää kaikki likaiset yksityiskohdat, sillä voihan olla, että samanlainen kakkoslaadun kana tupsahtaa eläinkaupasta toistekin. Eihän sitä koskaan tiedä.

Jos oikein ymmärsin, Paiskalintu ei itsekään ihan muistanut eläinkaupan hyllylle päätymistään. Hän oli vain innokkaasti istuskellut mummon ostoskorissa, ja seuraava muisto onkin ruskeasta paperipussista. Väliaika oli tyhjää täynnä, vähän niin kuin kanan sisuskalutkin.

Ei sinänsä, en minäkään varmaan haluaisi muistaa, kuinka paha ja ilkeä mummo olisi hylännyt minut, jättänyt revittäväksi suurille ja kuolaturpaisille koirille. Ehkä tuo julma muori oli kolkannut pienen kanaparan? Tai kenties huumannut hänet? Tuollaiset muistot on parempi jättää muistelematta.

Toisin sanoen, en ollut päässyt projektissani puusta pitkälle. Kana oli yhtä tiedoton omasta taustastaan kuin olla voi. Nerokkaassa suunnitelmassani oli onneksi vielä toinen osa suorittamatta. Se tosin vaatisi hieman pidempää ajanjaksoa toteutuakseen.

Ajattelin aloittaa kanan motivoimisen heti alkuun, sillä muuten suunnitelmani olisi vaarassa epäonnistua. Kahvi ja muu ruoka olikin erinomainen aihe, sillä olin nauttinut sitä jo useaan kertaan.

”Kuulehan kanaseni”, sanoin ylen ystävällisesti. ”Neuvon sinua nyt ruokapuolta koskevissa kysymyksissä.”

Paiskalintu katsoi minua erittäin kiinnostuneena ja sanoi innoissaan:

”Oi! Ruoka on mieliaiheeni heti musiikin ja venäläisen kirjallisuuden jälkeen!”

Viritin kasvoilleni selitysilmeen ja käänsin päätäni hieman kallelleen. Sitten aloitin luennon.

”Ruoka on meille koirille ja kanoille erittäin tärkeä asia. Se on ehkä tärkein asia pallojen ja leikin ohella. Ruoasta ei saa tinkiä.”

Kana nyökkäsi ymmärryksen merkiksi ja saatoin jatkaa.

”Jos olet löytänyt ruokaa lattialta, kaapista tai pöydältä ja olet sattumalta syönyt sen, pidä aina naamallasi perusilme. Ihmiset tietävät muuten oitis minne ruoka on kadonnut.”

”Vaihtoehtoisesti voit esittää nukkuvasi, jolloin he ovat entistä enemmän hämillään ruoan katoamisesta.”

”Mutta mikä tärkeintä”, painotin, ”älä koskaan, siis ikinä, milloinkaan, jää kiinni ruoka-asiassa.”

Kana katsoi minua ihmetellen ja kysyi:

”Miksi?”

”Koska ruoka on ihmisille tärkein asia maailmassa. Ne elävät syödäkseen. Ne rakastavat sitä.”

”Aamulla ne menevät heti syömään. Illalla ne haluavat syödä. Sitten ne katsovat televisiosta ruoan kuvia ja ruokaa käsitteleviä ohjelmia. Myöhemmin he lukevat lehdistä ruokajuttuja.”

Kana kuunteli tarkkaavaisesti.

”Mieti, että jotkut oikein kasvattavat ammatikseen ruokaa, ajattele!”

”Ihmisten elämä pyörii ruoan ympärillä, eivätkä ne halua jakaa sitä muille. Meille koirillekin ostavat vain tuhnuisia kuivanappuloita. Saidat kaksijalkaiset.”

”Kuulin kerran, että joku ihminen olisi syönyt itsensä kuoliaaksi. Siis kuoliaaksi! Ja jotkut ihmiset kai syövät toisia ihmisiä. Yäk. Minäkään en pysty siihen. Ruoan on oltava heille tärkeämpää kuin elämä itse! Muista se.”

Kana näytti ymmärtävän asian tärkeyden, joten kehuin sitä vuolaasti. Positiivinen vahvistus on kaiken perusta, hykertelin mielessäni.

Olimme kanan kanssa päässeet selvään yksimielisyyteen ruoan tärkeydestä juuri, kun emäntä tuli kotiin. Emäntä riisui eteisessä päällystakkia, joten minä ja kana hiippailimme nopeasti pois keittiöstä. Hipsimme hiljaa olohuoneen nurkkaan ja esitimme nukkuvaa.

Meni ehkä kaksi sekuntia, kun keittiöstä kuului emännän kaamea huuto:

”Pikuliiiiii? Kuka on repinyt kahvipaketin lattialle? Pikuli?”

Istuin olohuoneen matolla ja katsoin emäntää mahdollisimman viattomasti. Pistin korvat luimuun ja suurensin silmäni kolminkertaisiksi. Heilutin häntää säälittävästi ja esitin kuin en tietäisi asiasta mitään.

”Tulepas tänne, senkin pikku tuholainen”, emäntä murisi keittiössä.

Minä hiippailin mistään tietämättömän näköisenä paikalle.

Hän kysyi tiukkaan sävyyn:

”Kuka tämän on tehnyt?”

Katsoin lattialle levitettyjä kahvinpuruja, nuuskin niitä ja puhahdin hiljaa.

Sitten katsoin emäntää pää kenossa ja kysyin koiramaisesti:

”Qué? No hablo finés.”(*Mitä? En puhu suomea.)

Ja tietenkin se tepsi. Emäntä repi pelihousujaan keittiössä, mutta ei raaskinut enää torua minua kahvikutsuista.

Sitä paitsi, ei koiraa saa torua vanhoista jutuista, koirat eivät voi käsittää mennyttä aikaa. Koirat elävät nykyhetkessä. Kuulin tuon emännältä, kun se luki isännälle ääneen koiran koulutusopasta. Siitä lähtien kyseinen juttu on ollut mottoni. ”Koirat elävät nykyhetkessä.” Kuulostaa hyvältä ja pelastaa monesta pulasta. Vielä kun saisi tuon kanan opetettua perusilmeen käyttöön, niin hyvä olisi. Kana näyttää aina niin syylliseltä, kun virnistää iloisesti. Se on syyllisen naama, se.

Minulla on vielä paljon tehtävää, ennen kuin kana on peruskoulutettu.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s