Osa V

Osa V: Askartelua

Sadepäivinä tuppaa olemaan tylsää, joten päätimme Paiskalinnun kanssa tehdä kerrankin jotain hyödyllistä. Koska joulukin oli tulossa jo parin kuukauden päästä, ajattelimme valmistautua asiaan etukäteen ja askarrella koristeet valmiiksi. Projekti tukisi epäilemättä orastavaa koulutusteemaani, sillä yhteinen harrastus on tärkeä yhdistävä tekijä. Meistä tulisi tiimi, oikein mahtava askartelutiimi.

Askarteluprojektiamme tukee se, että talollemme saapuu materiaalilähetys monta kertaa viikossa. Meillä on ovessa sellainen luukku, josta mahtuu työntämään kaikenlaista sisälle, esim. käden tai tosi pienen jalan. Kieltä ei kannata työntää siitä luukusta, koska ei voi huutaa apua, jos luukku meneekin kiinni. Ihmiset sanovat tätä saapuvaa materiaalia postiksi tai roskapostiksi, mutta minusta se näyttää ihan käyttämättömiltä varannoilta. Olisi suorastaan tuhlausta jättää askartelematta ilmaiset hyödykkeet!

Kyseiset tuotteet tulevat aina oven läpi ryminällä, sillä niiden levittäjä on erittäin kiireinen henkilö. Minä en pidä kiireisistä henkilöistä, en etenkään sellaisista, jotka työntävät tavaroita minun reviirilleni. Yritän siis parhaani mukaan aina haukkua kyseiselle tyypille, ettei tulisi meille ollenkaan. Huudan sille aina, että jättäisi ne paperit oven taakse odottamaan. En kuitenkaan saa avata ovea vieraille. Sitä paitsi, joku kerjäläinen voisi tarvita niitä esimerkiksi talonsa lämmitykseen tai eristykseen.

Tähän mennessä haukkuni ei ole vielä tepsinyt, vaan joka kerta kaveri runnoo ne paperit luukusta sisään. Se selvästikin nauttii siitä survomisesta, joten ehkä tyyppi on hieman häiriintynyt. Painattaa nyt noin talolta toiselle ja runnoa materiaalia ovesta sisään. Saakohan se siitä jotain palkintoja? Kuulin uutisista, että jotkut rotat saavat namia, kun työntävät pallon koriin. Olenkin ajatellut, että sillä tyypillä on varmaan sama tavoite.

Toisinaan raivostun tyypin sähellyksestä niin, että tilaisuuden tullen repäisen paperit hänen käsistään. Valitettavasti väliovet on keksitty, joten pääsen aika harvoin tekemään kostoiskuja oven luo ilman erityistä kikkailua.

Tällä kertaa huolimaton palvelusväkeni oli jättänyt välioven auki ja minulla oli suora yhteys etuovelle. Kuulin jo kaukaa, kun roskapostimies kurvasi pihaan mopollaan. Se prutkutti tuttuun tapaan ja aivan ajoissa. Ihmiset luulevat, etteivät koirat tajua kellosta mitään, mutta he ovat väärässä. Tiedän joka kerta, että kyseessä on roskapostimies, arkkiviholliseni. Katson vain keittiön seinällä olevaa pyöreää juttua, jossa on pari tikkua. Niiden tikkujen osoittaessa tiettyyn suuntaan voi odottaa mopoa tulevaksi.

Mopo siis kaarsi pihaamme ja roskapostimies rymisti kengät kolisten ovellemme. Kuulin kuinka hän hamusi laukustaan lehtinippua ja alkoi tunkea sitä asuntoomme. Kostoksi minä nappasin lehden reunasta kiinni ja repäisin kunnolla. Lehdet tulivat hujauksessa sisään, tosin hieman huonokuntoisina. Huusin vielä tyypin perään, että tulisin ja purisin sitä kankkuun. Tykkään uhkailla kankkujutuilla, kun ne tuntuvat pelottavan useita ihmisiä. Säälittävää sinänsä, koska olen 30cm korkea enkä edes ylettäisi korkeajalkaisten persauksiin. Mutta eiväthän he sitä tiedä.

Olin siis onnistunut loistavasti tehtävässäni. Materiaali oli valmis ja aivan käyttämätön. Siitä tulisi mahtavia askartelujuttuja!

Koska Paiskalintu ei ollut koskaan askarrellut mitään, minun piti näyttää sille ensiksi mallia.

Sehän onnistui, sillä olen todella taitava tassuistani. Voisin melkein pyrkiä ammattimaiseksi taiteilijaksi, kun kasvan isoksi. Esimerkin vuoksi otin lehden reunasta kiinni ja repäisin siitä ison palan pois. Sitten ravistin palaa muutaman kerran ja aloin nyhtää siitä pienempiä paloja. Ja voilá: minulla oli valmis lumihiutale ikkunaan.

Paiskalintu katsoi minua hieman kateellisena, koska ei varmasti osaisi tehdä yhtä hienoja teoksia.

”Eikö tuo ole hieman vanhanaikaista”, hän kysyi.

”Ai miten niin?”, vastasin hieman loukkaantuneena.

”Moderni taide on aivan jotain muuta kuin lumihiutaleita. Siinä pitää näkyä taiteilijan sielu!”

Paiskalintu sulki silmänsä haaveilevasti ja yritti näyttää asiantuntevalta.

Minusta jutussa tuntui olevan puolet petäjäistä, mutta yritin olla ymmärtäväinen. Pyysinkin kanaa näyttämään esimerkin modernista taiteesta.

”Selvä juttu, odotahan vaan kun näet suuren mestariteokseni”, kana uhosi.

Minä jatkoin perinteisten hiutaleiden askartelua samalla kun Paiskalintu valmisteli modernin taiteen vallankumousta. Hän mylläsi mattoja ja haki erilaisia tavaroita ympäri asuntoa. Päälle hän ripotteli lehdestä revittyjä kuvia, hyvin valikoituja tietenkin.

Lopputulos oli todella moderni. Se oli melkein pelottavaa nykytaidetta. Eteisessä oli suuri kasa kaikenlaista romua koristeltuna lehtisilpulla. Läjä oli kuin jättimäinen vuori sokerikuorrutuksella.

”Katsos tätä! Työn nimi on: Aamu Kilimanjaron rinteillä. Enkö olekin nero!”, hän huudahti.

Minusta kasa ei ollut neroutta nähnytkään, mutta ehkä se todellakin oli modernia taidetta. Ainakin se oli todellista tilataidetta, sillä kasa tukki puolet eteisestä.

Positiivisen vahvistamisen nimissä kehuin Paiskalintua tuosta kamalasta teoksesta. Hän oli selvästikin ylpeä saavutuksestaan, joten ei kehumisesta ainakaan mitään haittaa olisi.

Valitettavasti palvelusväkeni ei kotiutuessaan ymmärtänyt taiteen päälle yhtä paljon kuin minä.

Emäntä haukkoi henkeään, osittain taiteen modernin ulkonäön takia, osittain yllätyksestä. Isäntä lausui muutamia harvinaisia sanoja, jotka kuvasivat paholaista ja ihmisten ruumiinosia. Olisin voinut veikata, että lausuminen liittyi jotenkin taiteeseen. Kenties se oli sellaista runonlausuntaa.

Taidetta ymmärtämättömänä he purkivat Paiskalinnun teoksen, syyttivät siitä minua ja kieltäytyivät laittamasta lumihiutaleita ikkunaan. Lisäksi he liimasivat oveen viestin roskapostimiehelle ja kielsivät häntä tuomasta minulle lisää materiaalia. Arkkiviholliseni on poissa, joten muiden supersankareiden tapaan joudun keksimään uuden pahiksen. Nyt minun täytyy varmasti tyytyä haukkumaan taulukauppiaille ja muille ovikelloa renkuttaville. Voin vain muistella lämmöllä roskapostimiestä, joka herätti minussa kiinnostuksen taiteeseen! Oi niitä aikoja.

Advertisement