Ajattelija työssään
Tietoja minusta
Tahvo, tallirusseli
syntynyt 4.5.2004,Paikkakunta:
Turku, Suomi-FinlandArkistot
Blogi
Nettikamuja
Nettikoiria
Omat sivut
Avainsana-arkisto: metsä
Ensimmäinen kesäkuuta
Olen varma, että kesä on nyt tullut. Tänään oli kesäkuun ensimmäinen päivä ja minä nautin siitä täysin siemauksin. Miten sattuikin, että ensimmäiseksi päiväksi tuli aurinkoa ja lämpöä täynnä oleva, seikkailupäivä. Kauniin sään kunniaksi lähdimme muorin kanssa metsäretkelle. Ja mikä retki … Lue loppuun
Aina roiskuu kun rapataan
…olen kuullut sanottavan. Onko siis ihme, että joskus harvoin pieni koira saatta ihan pikkiriikkisen likaantua aivan täysin vahingossa metsälenkillä? Siis mitenkään viittaamatta siihen, että kyseinen pieni koira saattaisi itse myötävaikuttaa tähän lievällä viuhuttamisella ja touhuamisella. Emäntä nimittäin kehtasi väittää, että … Lue loppuun
Suunnistajien invaasio Eldorado-metsässä!
Nyt tiedän mitä haluan tehdä isona! Siis sitten kun olen vieläkin SUPERnerompi kuin nyt. Haluan ruveta suunnistajaksi. Nääs kun eilen emännän kanssa metsään mennessä jouduin hirmuisan hämmennyksen valtaan, kun yleensä niin tyhjä metsä vilisi kauttaaltaan erilaisia hiippareita. Toiset menivät hiljaa, … Lue loppuun
Mylläyskielto
Kevät on parhaimmillaan: lumet ovat sulaneet, Eldorado-metsän lampi on vapaa jääpeitteestä ja nurmi alkaa jälleen kasvaa. Luulisi, että pienellä koiralla kaikki on niin hyvin kuin olla voi. Mutta toisin on. Kaikki alkoi siitä, kun minä menin emännän ja isännän kanssa … Lue loppuun
Ihanaisia yllätyksiä
Tänään on ollut yllätysten täyteinen päivä. Se alkoi heti aamusta, kun lenkillä tuli vastaan Maailman Paras Siivooja-täti. Se on maailman paras siksi, että sillä on aina taskussaan mukana nameja. Ja se rakastaa pieniä koiria. Meikäpoika oli jo ohittanut tädin tietämättömänä, … Lue loppuun