Myllärin tunnustuksia

Minun on pakko tehdä jälleen eräs tunnustus, sillä mieltäni on alkanut vaivata tämä muiden jo havaitsema totuus: olen ruokaholisti.

Ja ruokaholistilla tarkoitan sellaista henkilöä tai koiraa, joka ei vaan saa tarpeekseen ruoasta. Kaikenlaisesta, kaikenmakuisesta ruoasta. Paitsi graavista lohesta, joka on etovaa. Mutta muuten kaikesta: vihanneksista lihaan ja leivoksiin.

Voisin syödä ja syödä niin kauan että halkeaisin, tai ainakin yrittää parhaani.

Image

Nälkä se riuduttaa kovimmankin kundin. Ja halipula.

Emäntä sanoo, että vatsani on aivan pohjaton. En ole siitä samaa mieltä, mutta todettakoon että näin pieneksi koiraksi minulla on erittäin venyvä vatsalaukku. Olen harjoittanut sitä kaikki nämä vuodet, ja pian sen ominaisuudet ovat tulleet huippuunsa.

Tunnustan myös, että tämä riippuvuuteni on aiheuttanut sen, mikä vaivaa myös monia keski-ikäisiä miehiä: sikspäkin tilalla minulla on niin sanottu tynnyri, oikea keskiketterä. Olen saanut sen pidettyä kyllä melko timminä, mutta kun ihmiset menivät ja nipsaisivat eräät toiset ruumiinosani pois, on niihin kulunut energia alkanut hakea uutta paikkaa. Ja löytänyt sen.

Suurin ongelmani on, että minä vain pidän niin kovasti ruoasta. Se vaan on hyvää. Omaa puuroani jaksan odottaa uskollisesti vaikka tuntikausia, sen jäähtyessä keittiön tasolla. Joskus saatan jäädä odottamaan, vaikka valot sammutettaisiin, koska aina on pieni toivonkipinä että jospa vaikka vielä vähän saisi. Samoin lenkille lähdettäessä minun on välillä vaikea päättää, jäisikö kotiin nuolemaan uunivuokaa vai lähtisikö ulkoilemaan. Optimistisesti yritän tehdä molempia ja ravaan eteisen ja keittiön välissä kuin aropupu.

Onkin aivan turha sanoa, että ylipainoiset ovat laiskoja. Vaatii valtavaa vaivannäköä saada tuo kaikki vuosien varrella keräämäni rasva myös pysymään! Emäntä yrittää juoksuttaa ja uittaa minua, raahaa mukanaan sadesäällä ulos ja metsään, ja siitäkin huolimatta elintasokumpuni pysyy. Muttei tietenkään ilman vaivannäköä.

Katsokaas, tässä teille esimerkki: muori ja isäntä ostivat kotiin iiiiihanat rullakebabit, joita he tyytyväisinä mussuttivat. Tunnetusti kebabliha on mielestäni maailman parasta ruokaa, ja syön sen kanssa vaikka salaattia. Niinpä tarkkailin väsymättä mitä he söivät.
Muori saa yleensä aina ensin lautasen tyhjäksi, koska on varsinainen litrahuuli. Ja niin tälläkin kertaa. Hän suuntasi sen jälkeen keittiöön, ja luulin jo tilaisuuteni menneen kun näin hänen kaatavan jotain roskakoriin.
Ja tässä vinkki tuleville superneroille: se mikä menee roskikseen, ei tule sieltä enää pois.

Siitä johtuen suuntasin isännän luo kerjäämään tarkkailemaan.
Se oli paha virhe.

Katsokaas, emäntä ei kaatanut roskikseen ruokaa, vaan papereita. Ja minä hölmö päättelin väärin, melkein siinä määrin että olisin voinut menettää parhaan tilaisuuteni. Onneksi muori oli armelias ja jätti minulle pienen palan herkkuruokaa, joten päiväni oli pelastettu. Siitä oppineena pyrin jatkossa tarkkailemaan vieläkin paremmin.

Ymmärrättehän nyt, kuinka paljon aivotyötä tämän elopainon ylläpito maksaa? Ei siihen riitä mikään normaali pöydän vieressä kuolaaminen, vaan se edellyttää ankaraa harjoitusta! Ruoan tuottajia (ihmisiä) on tarkkailtava lähes tauotta, jos mielii saada jotain. Olohuoneessa paras tarkkailupaikka on joko maton reunalla (ja reunaa ei saa ylittää) tai rappusten alla. Jälkimmäinen sopii erityisen hyvin yllätyshyökkäyksiin, jos esim. muovipussi rapisee alakerrassa.

Haasteen vakavuudesta huolimatta noudatan ruoankeruussani vain laillisia keinoja. En siis varasta tai tongi roskiksia, vaan saan kaiken sallituilla keinoilla.
Tämä onkin muodostanut minulle tänään ongelman. Katsokaas: normaalisti uunissa tehdään ruokaa minulle, mutta tällä kertaa emäntä laittoi sinne aivan erityistä herkkua. Hän teki ensimmäistä kertaa satumaisia leivoksia, joita kutsuu kanapeeksi (?). En tiedä miten kanan pee tähän liittyy, mutta sellaisia ne olivat.
Ai miksikö se oli ongelma: ei se koko, ei se muoto, vaan sen herkullinen maku. Voi veljet miten taivaalliselta ne tuoksuivatkaan, ja miten ihanalta maistuivat! Sain maistaa palasen muorin rohmuttua suurimman osan, ja siitäpä ongelma alkoi.

En saa noita ihanaisia leivoksia mielestäni, vaan päivystän keittiössä aina kun joku potentiaalinen ihmisuhri ajautuu sinne suunnalle. Saattaa olla, että jopa kebab jää toiseksi näiden ihanuuksien rinnalla.
Joudunkin nyt pohtimaan aivan uusia lähestymistapoja ruoan haalimiseksi, koska emännän jälkiruokamaha on harmittavaisen tilava, ja siihen reppuun mahtuu vielä.

Jos jollain lukijallani on loistavia ideoita leivosten haltuunottoon, niin sellaisia saisi jakaa. Muuten hyvin muotoutunut varteni alkaa riutua kaiken tämän nälän keskellä. Olen melko varma, että kanapeet kuuluvat oikeaoppiseen koirien ravintoon, ja minulla alkaa jo nyt olla niistä vajausta. Mahtaako tulla joku puutostauti? Keripukki tai vastaava? Äkkiä hyviä ideoita kehiin!

Image

Tässä niitä on, taivaallisia herkkuja!

Mutta nyt on pakko lopettaa: emäntä otti juuri tuoreen puurosatsin uunista, ja meikäläisen päivystysjakso alkaa nyt!

Advertisements

Tietoja peittomyllari

Tahvo on tallirusseli, jonka ajatuksenjuoksu on vähintäänkin nerokasta. Ainakin, jos Tahvolta kysytään. Puuhaa ja touhua riittää joka päivälle, onhan maailmassa monta ihmeellistä asiaa.
Kategoria(t): Yleistä löpinää. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s