Tahvo-poika sairastaa

Hei taas kaikki ihanaiset lukijani.

En ole kirjoitellut blogiini muutamaan viikkoon, ja osasyynä oli mystinen sairauteni. Katsokaas, meikäläisen kaltaiset teräsmiehetkin sairastuvat joskus.

Edellistä kirjoitustani ennen sairastuin kummalliseen tautiin, joka aiheutti minulle kurjaa oloa ja ahdistusta. Mahaan ja selkään sattui, ja ensin ihmiseni luulivat sen johtuvan vain venähdyksestä. Meikä kun on aavistuksen tapaturma-altis tapaus.

Mutta sitten se vaan jatkui ja jatkui, ja olo ei vaan parantunut. Niinpä tapahtui kauhein juttu ikinä: jouduin eläinlääkäriin. Mun suurimpia inhokkijuttujani!

Kiikuttivat minut hoitoon, koska olo vain paheni ja sain samana aamuna pienimuotoisen kohtauksen. Jälkikäteen pääteltynä kohtaus ei luultavimmin johtunut mistään taudista, vaan oli vaan erillinen juttunsa. Muori ja isäntä epäilevät, että meikäläisellä on jonkin asteinen epilepsia, koska aina välillä tulee kummallinen olo. Onneksi nolo olo tulee vain muutaman kerran vuodessa, mutta siinäkin on riittämiin. Kohtauksen aikana vaikuttaa kuin alkaisin oksentamaan, mutta oksu ei tule, vaan jalat alkavat pettää. Päässä heittää ja ei oikein tasapaino pysy kohdillaan.
Yleensä tähän auttaa, kun minut viedään johonkin rauhalliseen paikkaan ja pidetään pystyssä niin etten pääse kaatumaan. Jalat kun eivät kanna. Kohtaus menee ohi muutamassa minuutissa, ja sen jälkeen on taas varsin normaali olo.
Eläinlääkäri sanoi, että saattaa hyvinkin olla epilepsiaa, mutta lääkitystä ei aloiteta ellei ole tosi vaikea tapaus. Tai sitten mulla on vaan päässä vikaa…mutta sittenhän sovin vaan hyvin joukkoon.

No, lääkäriin jouduin kuin jouduinkin tuon mystisen taudin vuoksi, ja mikä käynti se olikin! Ottivat minusta virtsa- ja verikokeet, kuunneltiin sydän ja otettiin röntgen mahasta ja selästä. Taas minut rauhoitettiin ja sain semmoista tököttiä suoneen, että näin illalla pikku-ukkoja. Mutta kyllä kannatti! Eläinlääkäri epäili, että minulla olisi jossain tulehdus (ei tiedä missä) ja että sisuksissa mahdottomasti kaasua. Kaasukuningas siis! Ei siis ihme että vähän vatsaa väänsi, kun eihän sitä hieno mies sisällä puuppaile. Ja jos joskus puuppaakin, niin pitää sen jälkeen vähintääkin paikkaa vaihtaa, kun on niin epäsopivaa kaltaiselleni hienostokoiralle.

Lääkkeet sain kotiin, ja olo alkoi helpottamaan parissa päivässä. Aika hieno juttu, vaikka lääkärissä olikin mielestäni ihan kauheaa. Ihan ilman kärsimystä ei päässyt lääkärikään, koska verikokeessa laitoin sen verran hanttiin, että palttua oli pöydät ja lääkärin kädet täynnä. Sen siitä saa kun meikäläistä piikittää.

Kiitos siis hyvästä hoidosta Raision Koira-KissaKlinikalle, jossa hoito oli ensiluokkaista. Nyt taas jaksan terrorisoida lähialueita normaaliin SUPERneromaiseen tapaani!

ps. Viime artikkelissa mainostamani HauHaun ruoka lähti Pröttikselle, joten kiitos ja kumarrus

Kuva

Mainokset

Tietoja peittomyllari

Tahvo on tallirusseli, jonka ajatuksenjuoksu on vähintäänkin nerokasta. Ainakin, jos Tahvolta kysytään. Puuhaa ja touhua riittää joka päivälle, onhan maailmassa monta ihmeellistä asiaa.
Kategoria(t): Yleistä löpinää. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta artikkeliin: Tahvo-poika sairastaa

  1. Minna sanoo:

    Hienoa, että voit paremmin! T: Aapo, Tiitu ja emäntä

  2. Zepa sanoo:

    voi tahvoli, kamalaa on sairastaminen, mut onneksi oot jo parempi! ihmiset on aina tosi huolissaan kun perheen beibe sairastaa!

  3. Sini ja Remu-russeli sanoo:

    Mitä teille mahtaa kuulua kun ei ole pitkään aikaan mitään kuulunut? Toivottavasti oot Tahvo jo parantunut noista mystisistä vaivoista. Ollaan jo odoteltu millaisia kujeita siellä on sittemmin kokeiltu/koettu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s