Ollaan melkein joka viikko käyty muorin kanssa pari kertaa metsässä. Ja joka kerta meidän suunnitelmat menee uusiksi, kun muori keksii jotain kivaa poimittavaa.
Eilen se ajatteli, että jokohan saisi puolukoita ja otti mukaan korin sekä pussin ”siltä varalta että tulee sieniä vastaan”. No, eihän siellä mitään puolukoita ollut (paitsi puolisen litraa), mutta sehän löysi vaikka kuinka paljon mustikoita! Niitä oli yksi notko ihan täynnä ja vielä ihan syötäviä. Niinpä me muorin kanssa syötiin niitä vuoron perään, kunnes emäntä totesi tuskissaan, ettei hermot kestä katsella niin paljon marjoja. Kun se ressu ei ollut ottanut sitä toista koria mukaan, vaan ensimmäinen kori oli niille puolukoille…
Niinpä me jatkettiin matkaa ja noukittiin muutama puolukka…kunnes me löydettiinkin sieniä. Ja niitä löytyi joka mutkan takaa. Tosin ei niitä oltais löydetty ilman Herra Tahvo-mestarietsivän nuuskimistaitoja. Meikä kun laittoi nenän käyttöön, niin johan alkoi kanttarelleja rapista. Löysin ihan valtavan isoja mötköjä, jotka olivat piiloutuneet sammaleen alle. Ja emäntä kiljui riemusta, kun nuuskuttelin kaikki hyvät sienipaikat sille! Vähänkö oon hyvä!
Yks ongelma tossa sienten hakemisessa vaan on. Kun niitä ei saa syödä. ”Ei koske” on meillä yleisin käytetty lause sienimetsällä. Mä vaan joudun odottamaan siinä vieressä ja katsomaan kun eukko napsii kaikki sienet koriinsa. Yleensä se on niin hidas, että ehdin napata edes yhdestä sienestä pienen palasen. Mut nyt se on ottanut uuden taktiikan käyttöön ja palkitsee mut jossain kauempana siitä löydöstä. Niin että joudun siirtymään kauemmas, enkä enää ehdi napata niitä. Suppilovahveroita on yleensä vaan niin paljon, että niiltä ei pääse pakoon, joten onneks alkaa pian suppiloaika! Oon kyllä löytäny niitäkin viitisen litraa, joten hyvä alku sinänsä.
Olen melko varma, että musta tulee vielä maailman paras sienikoira. Olishan se ihan normaalia, että jossain vaiheessa vaan todetaan, ettei sienestyksestä tule mitään ilman mestarietsivää. Ehkäpä ensi talvi harjotellaan kotona tryffelinmetsästystä…
Emäntä löysi myös ison tatin, mutta meitsi ei siitä välittänyt.
Ulvova Peittomylläri 
On se Tahvon nenä yliveto. 🙂
Oot ihan älyttömän taitava. Hyvä hauvis!
tryffellin etsimisessä on se huono puoli, että pitäisi se ensimmäinenkin löytää, josta hajulle pääsisi ja se onkin kallista tavaraa, kantarelleja vielä kehtaa toriltakin ostaa kaksi kappaletta joista hajulle pääsee, mutta toisin on tryffelin kanssa se on varmaan samanhintaista kuin kulta, joten opettele etsimään sitä. Mutta taitava olet, me vasta harjoitellaan, tosin meidänkin tyttöjen mielestä niistä sienistä voisi vähän ottaa löytöpalkkiota ainakin yhden haukun verran. Terveisin Milla ja Femma